Natasha Vilokkinen
Tiedontuojat. Opas tietokirjan suomentajalle
Vastapaino 2017
273 s.
Kiikoisissa asuva suomentaja Natasha Vilokkinen (s. 1974) julkaisi maaliskuussa selväkielisen, havainnollisen ja laajan oppaan tietokirjan suomentamisesta. Tiedontuojat vastaa sosiaaliseen tilaukseen: vastaavaa teosta ei ole aikaisemmin ilmestynyt Suomessa.
Vilokkisen teos on tarkoitettu lähinnä suomennostyöstä kiinnostuneille, mutta sopii hyvin myös muiden kirjallisuusammattilaisten luettavaksi. Tiedontuojat antaa ajattelemisen aihetta myös kirjallisuuskriitikoille, jotka arvostelevat muista kielistä suomennettuja kirjoja.
Vilokkinen keskittyy kääntämisen käytäntöihin ja ihanteisiin. Hän käy teoksen alussa seikkaperäisesti lävitse, miten käännösprosessi käytännössä etenee ja millaisia kääntäjän (suomentajan) työn kipupisteet ovat. Samalla hän viljelee kernaasti ihanteita eli sitä, millaista tämän työn pitäisi olla ja millaisia ominaisuuksia hyvältä kääntäjältä tai käännökseltä voisi odottaa.
”Jotta suomalainen lukija saisi tekstistä kaiken irti, kääntäjällä täytyy olla rohkeutta irrottautua alkutekstistä tarpeeksi. Kääntämisen paradoksi on, että kääntäjä palvelee sekä kirjailijaa että lukijaa parhaiten ottamalla alkutekstiin kunnon hajuraon. Suomenkielinen käännös on oma itsenäinen tekstinsä, jonka täytyy toimia omillaan.” (s. 13)
Tiedontuojat antaa ajattelemisen aihetta myös kirjallisuuskriitikoille, jotka arvostelevat muista kielistä suomennettuja kirjoja.
Tiedontuojat on käytännöllisten vinkkien runsaudensarvi, josta on hyötyä muillekin käännöskirjojen kanssa työskenteleville. Teoksesta löytää selkokielisiä neuvoja muun muassa tiedonhakuun, asia- ja kielivirheiden korjaamiseen, erikoistermien suomentamiseen, taulukointiin sekä kielenhuoltoon.
Kokemuksiensa myötä Vilokkinen on muotoillut painavia teesejä, joita hän havainnollistaa runsailla tekstiesimerkeillä. Tiedontuojista löytyy kattava hakemisto, joka tekee siitä oivallisen käsikirjan lukijan omien suomennospuuhien avuksi. Lähdeluettelo puolivahingossa tuo julki ison määrän alan kotimaista kirjallisuutta ja tutkimusta. Vilokkinen on itse tehnyt käännöstieteen pro gradu -tutkielmansa Tampereella 2002 kääntäjän tiedonhankinnasta.
Luettavuus ja sujuva kieli
Natasha Vilokkinen perustaa hyvän suomennostyön tekstin luettavuuteen ja sujuvaan kieleen. Niillä houkutellaan lukijaa tarttumaan teokseen ja palkitaan hänen luku-urakkansa.
Kirjallisuuskriitikkona toimivalle lukijalle Tiedontuojat tuo havainnollisesti ilmi asioita, joita suomennosten arvioinnissa voisi ottaa esille. Ihmisten arkikäsitys kirjallisuuden kääntämisestä on hämmästyttävän usein yksinkertainen tai -oikoinen. Vilokkinen muuttaa tätä käsitystä ansiokkaan ravistelevasti monipuolisemmaksi. Kääntäminen on enemmän kuin kääntämistä: se on kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Kääntäjä toimii siis kulttuurin tulkkina, ja myös tätä työtä voidaan käännöskirja-arvosteluissa arvioida.
Vaikka Vilokkisen fokus on tietokirjallisuudessa, hän sivuaa esimerkeissään toistuvasti myös kaunokirjallisuutta. Kirjallisuuskriitikolle on hyväksi tietää pintaa syvemmältä käännösprosessista, jolla ulkomainen kirja tuodaan suomalaisen lukijan ulottuville. Kirjoittajan mukaan kaunokirjallisessa tekstissä ovat pääosassa kirjailijan tyyli ja kieli, mutta tietokirjallisuudessa sitä vastoin korostuvat tekstin luettavuus ja erikoisalan oikea sanasto.
Toisinaan suomentaja joutuu itsekin osallistumaan termitalkoisiin eli keksimään suomenkielisiä vastineita vierassanoille.
Vilokkinen kuvaa sivukaupalla oikeiden termien metsästystä eri lähteistä. Toisinaan suomentaja joutuu itsekin osallistumaan termitalkoisiin eli keksimään suomenkielisiä vastineita vierassanoille. Termitalkoiden äärellä suomentaja joutuu pakosti lukemaan aiheeseen liittyviä rinnakkaistekstejä, joista selviää, mistä käännöskohteena olevassa tietokirjassa ja sen sanastossa on kyse.
Tämän kautta kriitikkokin ymmärtää, kuinka paljon käännöskirja on suomentajan tuote. Vaikka käännöskirja on sitaattia alusta loppuun, se on kuitenkin suomentajan tekele, tietyn etäisyyden päässä alkuteoksesta, jopa toinen teos.
Tätä vasten ajateltuna kriitikon on outoa sanoa omalle lukijalleen, että suomentaja olisi onnistunut hienosti tai huonosti pukemaan sanoiksi toisen kirjoittaman tekstin. Kyse on muunlaisesta toiminnasta. Sitä vastoin kriitikon pitäisi sanoa, että suomentaja on onnistunut kirjoittamaan hienon (tai huonon) kirjan, jonka alkuteoksena on ollut ulkomaisen kirjailijan kirja.
”Hyvän käännöksen tunnistaa helposti: sitä on mukava lukea. Kun kirja on hyvin suomennettu, lukija voi rentoutua ja antaa kääntäjän viedä. Teksti rullaa, ajatus kulkee, mikään ei särähdä eikä kompastuta. Vaikka aihe olisi vaikea, lukeminen itsessään ei saa olla vaikeaa.” (s. 16)
Itselleni oli yllättävää lukea, kuinka pitkälle suomentajan työ ulottuu kirjan tekoprosessissa. Vilokkisen mukaan suomentaja osallistuu jopa sivunvalmistukseen lukemalla käsikirjoituksen taittoversion lävitse ja tehden viimeiset korjaukset siihen.
Kääntäjän sekava työnkuva
Kääntäjän tärkeimmäksi ominaisuudeksi Vilokkinen määrittää epäilyn, joka lähentelee vainoharhaisuutta. Kääntäjän täytyy epäillä kaikkea mitä työssään näkee: faktoja, omia tulkintojaan, kirjailijan lausumia, sanakirjan määritelmiä jne. Kääntäjän täytyy keskittyä kuvaamaan kirjailijan ajatuksia ja kokonaisuutta, ei niinkään pelkästään sanoja tai kieltä.
Vilokkinen kirjoittaa kääntämisen ammatista toisinaan niin ristiriitaisesti, ettei kokonaiskuvaa työn eri puolista synny helposti. Kompleksinen kuva kääntäjän työstä lienee kuitenkin ollut kirjoittajan tavoite.
Suurin osa oppaasta käsittelee kielenhuolto- ja sanastoasioita. Toinen laaja kokonaisuus koskee tekstin sujuvoittamisen havainnollistamista (89 sivua). Kääntäjän huolellinen ja tyylitelty kieli on käännöskielistä lukijaa varten. Kirjoittaja pohtii ansiokkaasti suomen kielen ominaisuuksia käännöskielenä ja erittelee sen jälkeen kymmeniä sivuja suomen kielioppiin liittyviä ongelmakohtia, joihin suomentaja väistämättä törmää mittavien käännösprojektiensa aikana. Nämä sivut ovat tulevalle suomentajalle erittäin hyödyllisiä lukea – miksei varttuneemmallekin.
Tiedontuojat sopii myös käännöstieteen yliopisto-opiskelijoille käytännön oppikirjaksi.
Palkintoraadin kokemukset
Natasha Vilokkinen on kokenut ja palkittu tieto- ja kaunokirjallisuuden suomentaja, joka on toiminut tietokirjasuomennoksista jaettavan J. A. Hollo -palkinnon raadissa. Raadille lähetetään luettavaksi suurin osa suomeksi käännetystä tietokirjallisuudesta. Vilokkinen on itse saanut kyseisen palkinnon vuonna 2010 suomennettuaan esimerkillisesti amerikanunkarilaisen Karl Polanyin taloushistoriallisen klassikkoteoksen Suuri murros – aikakautemme poliittiset ja taloudelliset juuret (Vastapaino 2009; alkuteos USA 1944).
Idea suomennosoppaan kirjoittamisesta lähti liikkeelle juuri kirjoittajan palkintoraatityöskentelystä. Ennen raadin kokousta 2016 Vilokkinen oli juuri saanut käännettyä suomeksi amerikkalaisen toimittajan Scott Stosselin tietokirjan My Age of Anxiety: Fear, Hope, Dread and the Search for Peace of Mind (USA 2014). Teos ilmestyi syksyllä 2016 suomeksi nimellä Yhden miehen matka ahdistuksen ytimeen (WSOY).
Tarkkaillessaan kirjallisuusraadissa samaan aikaan ilmestyneitä tietokirjasuomennoksia Vilokkinen huomasi kääntäjillä sellaisia ongelmia ja virheitä, jotka kertoivat koulutuksen tai oppaan tarpeesta. Raatityöskentelyn vuoksi Vilokkinen lähti vielä työstämään Stossel-käännöksensä uusiksi. Varsinaista kääntämistä seurasi vielä kirjan suomentaminen eli muuttaminen sujuvalle suomelle.
Kuten sanottua, Vilokkisen kansantajuinen teos on tarkoitettu lähinnä tulevalle tai aloittelevalle tietokirjan suomentajalle. Joissakin kohdissa kirjoittaja puhutteleekin suoraan tällaista lukijaa, varoittelee opettajamaisesti virheistä tai miinakohdista taikka ohjaa muulla tavoin. Rennolla otteella ja tyylillä kirjoitettu Tiedontuojat sopii myös käännöstieteen yliopisto-opiskelijoille käytännön oppikirjaksi.
Kirjoittaja on ulvilalainen opettaja ja kirjallisuuskriitikko.
