Suomen arvostelijain liitto ry, SARV järjestää Kritiikin Uutisten 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kritiikkiaiheisen Mikä kritiikki! -kirjoituskilpailun lukio- ja ammattikouluikäisille nuorille (syntymävuodet 2000–2002). Kirjoituskilpailun suojelijana toimii muusikko, näyttelijä Olavi Uusivirta (s. 1983). Uusivirta jakaa palkinnot lauantaina 27.4.2019 G Livelabissa Helsingissä järjestettävässä palkinnonjakotilaisuudessa.
Vuonna 2016 parhaan rock-albumin Emman pokannut Uusivirta sanoittaa ja säveltää itse suurimman osan kappaleistaan. Kirjoittaminen kiinnosti taiteilijaa varhain ja hän kertookin isänsä lukeneen hänelle jo lapsena saduksi Tšehovin novelleja. Sytykkeen biisien kirjoittamiseen Uusivirta sai lukioiässä, kun hänen serkkunsa Jiri Kuronen pyysi häneltä tekstejä säveltämiinsä kappaleisiin.
”Ensimmäisten laulutekstien kirjoittaminen oli rohkaiseva kokemus. Totesin itselleni, että ehkä tämä onkin mahdollista. Aika pian sen jälkeen syntyivät ensimmäiset omat biisini”, Uusivirta kertoo. Abivuonna Uusivirta neuvotteli jo levytyssopimusta. Asiat tapahtuivat nopeasti, eikä nuorella artistilla ollut vielä paljoakaan esiintymiskokemusta.
”Levylle päätyi ensimmäisiä biisejäni, joista tein itselleni liian haastavia. Minulla ei ollut siinä vaiheessa vielä kunnolla kompetenssia laulaa niitä, joten ensimmäiset keikat saattoivat olla osaltani melkoista rimpuilua.”
Tilanne kuitenkin muuttui, kun Uusivirta kutsuttiin mukaan neljän hengen lauluntekijäkiertueelle, jossa kukin osallistuja esitti omia laulujaan soolona eikä ollut bändiä, jonka taakse piiloutua. Kiertue muodostui tulikasteeksi, jonka läpäistyä laulajan varmuus esiintyjänä koheni. Uusivirran mukaan nykyisenkaltainen live-draivi kuoriutui bändistä esiin vuoden 2014 Ilosaarirockin sunnuntaipäivän päälavakeikalla. Festivaalien sunnuntaipäivät ovat haastavia esiintymisaikoja, mutta keikka osoittautui menestykseksi.
Paitsi muusikkona, Olavi Uusivirta tunnetaan myös näyttelijänä. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalta vuonna 2012 ja on sittemmin työskennellyt sekä teatterissa että elokuvissa. Hänet muistetaan muun muassa Cisse Häkkisen roolista vuonna 2007 ensi-iltansa saaneessa Ganes-elokuvassa. Viimeisimpiin valkokangastöihin kuuluu rooli viime vuonna ilmestyneessä, Paavo Westerbergin ohjaamassa elokuvassa Viulisti.
Teatterin puolella Uusivirta on esiintynyt muun muassa taiteilija Mark Rothkosta kertoneessa esityksessä Red. Tällä hetkellä Uusivirta esittää paroni Tuzenbachin roolia Kansallisteatterin kehutussa Kolmessa sisaressa, joka myöskin on Westerbergin ohjaama. Tšehovin klassikkonäytelmää tähdittää joukko nuoria näyttelijöitä, joista monet ovat Uusivirran tuttuja pitkältä ajalta.
”Mukana on paljon esiintyjiä, jotka ovat minulle entuudestaan tuttuja. Meillä on ollut hyvin tiivis porukka alusta asti ja ihmiset olivat jo valmiiksi läheisiä toisilleen, mikä on otollinen maaperä esityksen tekemiselle. Mitään tunnustelu- ja tutustumisvaihetta ei varsinaisesti edes ollut.”
Kolmen sisaren tematiikkaa Uusivirta pitää ajankohtaisena etenkin siksi, että sen kuvaaman, omana aikanaan kapean, yläluokan problematiikasta on tullut nykyajan keskiluokan problematiikkaa. Se koskettaa siis tänä päivänä isompaa joukkoa ihmisiä. Omaa roolihenkilöään paroni Tuzenbachia Uusivirta kuvailee mieheksi, joka häpeää omaa yläluokkaista taustaansa ja haluaa jatkuvasti tähdentää olevansa syntyperäinen venäläinen.
Taiteen tekemisen lisäksi Uusivirta seuraa kotimaisen kirjallisuuden ja runouden kenttää ikkunapaikalta: hän kuuluu Nuoren Voiman Liiton hallitukseen. Uusivirran mukaan hallituspaikalta näkee kirjallisuudesta ja runoudesta paljon sellaista, joka ei välttämättä muuten tule näkyväksi.
”Eletään hyviä aikoja vaikkapa runouden ja kirjoittamisen näkökulmista katsottuna. Tuntuu, että ihmiset ovat kiinnostuneita lukemisesta ja kirjoittamisesta. Vaikka aiheeseen liittyy paljon kriisipuhetta, niin itse en ole kovin skeptinen”, Uusivirta sanoo.
Kritiikkiä Uusivirta pitää tärkeänä ja olennaisena instituutiona. Hänestä esimerkiksi pop-musiikki- ja kirjallisuuskritiikin välillä on eroja, jotka selittyvät osin sillä, minkä ikäinen kritiikki-instituutio kunkin alan suhteen on.
”Pop-musiikin kritiikissä ei ole samanlaisia yhtä pitkiä ja vakiintuneita perinteitä kuin vaikkapa kirjallisuuskritiikissä, mikä näyttäytyy jonkinlaisena moniaineksisuutena: musiikkikritiikkiä kirjoitetaan monella tavalla ja kenttä on kirjava. Monet kirjoittajat varmasti ajattelevat, ettei lainalaisuuksien tarvitsekaan olla samanlaisia kuin kirjallisuuskritiikissä, mutta kääntöpuolena pop-musiikissa törmää herkemmin vaikkapa henkilöön menevään kritiikkiin. Ehkä se liittyy myös siihen, miten populaarikulttuuria arvioidaan tähtiluokituksilla. Tuntuisi oudolta lukea arviota kirjasta tai runokokoelmasta, jossa on tähdet – että joku voisi olla vaikka neljän tähden runoteos.”
Kysyttäessä, mitkä kritiikit ovat viime aikoina tehneet vaikutuksen Uusivirtaan, hän mainitsee Vesa Rantaman Helsingin Sanomiin kirjoittamat arviot uusista runokirjoista. Pitemmällä aikavälillä parhaiten mieleen ovat jääneet sellaiset tekstit, joista selvimmin on tullut ilmi kriitikon valta. Näitä ovat olleet etenkin sellaiset teatterikritiikit, jotka ovat myötävaikuttaneet esityksen muodostumiseen ”teatteritapaukseksi”, kuten Suna Vuoren arvio (ja Kirsikka Moringin ennakkojuttu) Kansallisteatterin Tuntemattomasta sotilaasta tai Maria Säkön arvio Q-teatterin Kaspar Hauserista.
Haastattelun päätteeksi Uusivirta palaa pohtimaan tähtiluokituksia.
”Enimmäkseenhän teoksille annetaan kolmea tähteä, mutta joidenkin mielestä luokituksen tulisi olla kärjistetympi. Pitäisikö kriitikon siis aina olla voimakkaasti jotain mieltä? Pitääkö kriitikon liioitella, jotta sanoma menee perille? Se on hyvä kysymys”, Uusivirta pohtii.
Olavi Uusivirta on pohtinut kritiikkiä myös kirjoituksessaan Kotus-blogissa: Soita minulle, Tapani Maskula!
Lisätietoja Mikä kritiikki! -kirjoituskilpailusta:
SARVin toiminnanjohtaja Riikka Laczak, 041 5065594, info@sarv.fi
Kritiikin Uutisten päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski, kritiikinuutiset@sarv.fi
