– Kulttuurin hyvää tekevä voima vie meitä eteenpäin. Sitä ajatusta me Kulttuuritoimituksessa haluamme välittää. Kulttuuri kattaa näkökulmastamme korkean ja matalan, suuren ja pienen.

Näin päätoimittaja Marita Salonen tiivistää www.kulttuuritoimitus.fi -sivuston ideologian Hamletin haukahtaessa hyväksyvästi ylevälle luonnehdinnalle. Kauniin, teräväkatseisen koiran isä on husky ja äiti edustaa kaikkia, kahdenkymmenen vuoden aikana Helvetinjärven kansallispuistossa sijaitsevan Helvetinkolun tienoilla juoksennelleita koirarotuja. Niin on päätoimittajan lemmikki kuin Kulttuuritoimituskin, monenkirjavan tekijäjoukon valpas aikaansaannos.

Vuosi sitten Tampereella perustettu, kulttuurijournalismiin erikoistunut Kulttuuritoimitus-sivusto on tekijöidensä mukaan menestystarina. Se oli Suomen suurin kulttuuritoimitus jo aloittaessaan. Kulttuurijournalistien ja taiteilijoiden lisäksi yhteisössä työskentelee verkko-osaajia sekä talouden, myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia. Sivustolla julkaistaan etupäässä kritiikkejä, paljon myös haastatteluja ja muita artikkeleita, esseitä ja kolumneja sekä podcasteja kulttuurin eri osa-alueilta. Tunnustukseksi toiminnastaan Kulttuuritoimitus sai Tampereen kaupungin myöntämän Vuoden 2019 kulttuuriteko -palkinnon maaliskuussa.

Kulttuuritoimituksen päätoimittaja Salonen hehkuu intoa ja ylpeyttä kertoessaan toimittaja, projektijohtaja ja blogisti Minna Lymin kanssa ideoimastaan hankkeesta.

– Sitoudun aina sataprosenttisesti siihen, mihin hurahdan. Kulttuuritoimitus on nyt suuri intohimoni kohde. Siinä yhdistyy kaikki, mitä olen työurallani tehnyt, opiskellut ja oppinut. Se yhdistää myös harrastukseni, kaiken mitä pidän tärkeänä: kulttuurin, yhteisöllisyyden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden.

Vuoden 2018 lopulla useassa mediatalossa päädyttiin yt-neuvotteluihin. Ei ollut yllätys, että ne kohdistuivat myös kulttuuritoimituksiin, jotka eivät tuota niin sanottuja klikkiuutisia. Tuolloin Salonen ja Aamulehden uutispäällikkönä toiminut ja vapaaehtoisesti sieltä jo aikaisemmin lähtenyt Minna Lymi miettivät, mitä siitä seuraa, kun iso joukko media-alan ammattilaisia on vapaalla jalalla.

Samanaikaisesti alkoi kuulua mediatutkijoiden puhetta kritiikin kuolemasta, ja muun muassa Ilta-Sanomat ilmoitti lopettavansa elokuvakritiikkien julkaisemisen. Moiset uutiset alkoivat aivan tosissaan nyppiä Salosta ja Lymiä. Eihän tämä näin voi mennä, he ajattelivat. Lopullisen niitin Kulttuuritoimitus-sivuston perustamiseen löi erään maakuntalehden toimittaja, joka läimäsi märän rätin Salosen korville.

– Tarjosin lehteen ennakkojuttua mielestäni merkittävästä konsertista ja sain kuulla lähes ivallisesti todettuna, ettei lehdessä enää ole kulttuuritoimitusta. Tuli vahva tunne, että jos kritiikin ja kulttuurijournalismin tila on tämä, periksi emme voi antaa.

Jos siellä ei enää ole kulttuuritoimitusta, niin täällä on!

Suivaantuneet puuhanaiset löivät viisaat päänsä yhteen ja alkoivat ideoida kaikille avointa kulttuuriin keskittyvää sivustoa. Unelma taiteen kritiikkiin ja kulttuurijournalismiin keskittyvästä sivustosta alkoi todentua. Ydinjoukon muodosti aluksi ja edelleenkin Aamulehdestä irtisanottujen tai muista syistä lähteneiden joukko.

– Soittelimme Aamulehdestä ”vapautuneille” kollegoille, josko he olisivat kiinnostuneita hankkeestamme ja halukkaita kirjoittamaan julkaisuun. Yllättäen kaikki suhtautuvat innosta hihkuen asiaan. Kun tuttua väkeä oli koolla viitisentoista henkeä, olimme toiveikkaita, että kyllä hankkeesta jotain kehkeytyy. Jo mainittu maakuntalehden toimittaja tuli antaneeksi sivustolle alkusysäyksen ja nimenkin. Jos siellä ei enää ole kulttuuritoimitusta, niin täällä on! En olisi kuuna päivänä uskonut, että vajaan vuoden kuluttua meillä on koossa yli 100 ammattilaisen yhteisö, joka julkaisee intohimoisesti kunnianhimoista kulttuurijournalismia, Salonen hehkuttaa.

Ydinjoukko otti ennen Kulttuuritoimituksen julkaisemista yhteyttä useiden kulttuuritalojen edustajiin.

– Tiedustelimme, olisiko heidän mielestään ensisijaisesti kritiikkiä julkaisevalle sivustolle tarvetta ja kenties mahdollista saada myös mainoksia ja tehdä yhteistyötä. Kaikki suhtautuivat hankkeeseen myönteisesti. Olihan heillä kanssamme sama huoli kritiikkien vähenemisestä ja sulkeutumisesta maksumuurien taakse. Idea kaikille avoimesta, maksuttomasta kulttuurisivustosta oli heistä loistava ja erittäin tarpeellinen taidelaitoksille, taiteen tekijöille ja tietenkin kaikille taiteesta kiinnostuneille kritiikkien lukijoille.

Ei aikaakaan, kun ydinjoukko perusti Kulttuurin perikunta -yhdistyksen, jonka ylevänä tavoitteena on pelastaa suomalainen kulttuurijournalismi, säilyttää moniäänisyys sekä löytää keinoja kulttuurin tekijöiden ja kulttuurin kuluttajien kohtaamiseen. Tarkoituksena on houkutella kulttuuripalveluiden äärelle niitä, joilla ei ole siihen mahdollisuuksia esimerkiksi taloudellisista syistä.

– Tähän meidät innosti Suomen Kulttuurirahaston teettämä laaja kyselytutkimus, joka kartoitti suomalaisten suhdetta taiteeseen ja kulttuuriin. Raportti on raamattumme. Otimme onkeemme siitä saamamme tiedon, että kulttuurin harrastamisen suurin este Suomessa on seuran puute. Me haluamme ratkaista tämänkin ongelman.

Pilottikauden päättymisen jälkeen yhdistys ja muutamat tekijät perustivat julkaisuyhtiön Kulttuuritoimitus Suomi Oy. Yhtiö toimii vastuullisena julkaisijana. Lisäksi sen yhteyteen on muotoutumassa itsenäinen tuotantoyhtiö Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut. Sen toiminta on vasta suunnitteluvaiheessa.

* * *

Yksi Kulttuuritoimituksessa alusta pitäen tiiviisti mukana ollut toimija on toimittaja Marja Aaltio.

– On puhuttu paljon kritiikin kuolemasta. Nyt voimme alkaa puhua kritiikin paluusta, hän iloitsee.

Salonen allekirjoittaa tämän täysin.

– Kritiikin paluu on missiomme. Kulttuuritoimituksen perustamisvaiheessa mietimme, että olisi hyvä, jos sivustolla julkaistaisiin pari juttua viikossa. Vaan toisin kävi, kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Kulttuuritoimituksessa julkaistiin yli tuhat juttua, joista lähes puolet oli kritiikkejä. Lukijoita on tilastojen mukaan ollut vappuun 2020 mennessä yli 380 000, Salonen kertoo.

Tällä volyymilla Kulttuuritoimitus on tullut profiloituneeksi myös eräänlaiseksi protestiksi vallitsevaa kulttuurijournalismin ja kritiikin tilannetta vastaan. Herää kysymys, korvaako määrä laadun, ja onko kritiikkien ja muiden juttujen määrä jo lähtenyt lapasesta. Tämän Salonen kieltää ehdottomasti. Hän muistuttaa, että internet on rajaton. Juttuja sivustolla on hänen mielestään sopivasti. Lisääkin mahtuu, eikä niiden määrää ole tarkoitus rajoittaa. Varsinainen aarre sivustolle päätoimittaja Salosen mukaan on toimituspäällikkö Antti Lähde, joka editoi jutut ja hoitaa niiden tilaamisen ja tekniikan.

Internet on rajaton.

Pitkäaikaisena Aamulehden elokuvakriitikkona ja viime aikoina mainiosta Unelmatehtaan varjossa -blogistaan tunnetuksi tullut Antti Selkokari kirjoittaa säännöllisesti elokuvakritiikkejä Kulttuuritoimitukseen. Hänen mielestään juttujen määrää suurempi uhka laadulle on juttujen editoinnin keveys.

– Koska ei ole varaa maksaa kenellekään editoinnista, se jää itsekin vapaaehtoisena toimivan toimitussihteeri Antti Lähteen työksi. On selvää, ettei hänen aikansa riitä kaikkeen.

Selkokari korostaa, että ammattitaitoiseen editointiin pitäisi kuulua myös kirjoittajan ja editorin välinen keskustelu ja palaute jutusta kehitysehdotuksineen.

Aamulehden kulttuuritoimittajana mainetta niittänyt, teatterikriitikko ja ohjaaja, lehden taakseen jättänyt Anne Välinoro välillä oikein hätkähtää, miten hyviä juttuja Kulttuuritoimitukseen voidaan tehdä.

– Ne eivät välttämättä ole tietyn formaatin mukaisia mallijuttuja, mutta ne ovat yllättäviä.

Kulttuuritoimitus puolustaa hänen mielestään paikkaansa nykyisessä mediakentässä ainakin paremmin kuin satunnainen kynäily blogiin tai päivälehden pakollinen kulttuurikatsaus.

– Kulttuuritoimitukseen kirjoittavat ihmiset ovat asiantuntijoita alallaan, intohimoisia ihmisiä, jotka kirjoittaisivat joka tapauksessa. Se on aikamoinen voima. He eivät tee juttujaan pakosta tai täyttääkseen jonkun lokeron. Kyllä sellainen tuntuu ja näkyy. Sinne kirjoittavat ihmiset eivät elä välttämättä elämäänsä toimittajan tai kriitikon statuksella, joka voi joskus tuntua melkoiselta liealta, vaan kirjoittaminen on yksi heidän työnsä ilmaisutapa muiden joukossa. Kulttuuritoimitus on kulttuurikirjoittamisen Bauhaus!

– Kritiikkejä on paljon, sivuston perustajien tavoitteen mukaisesti. Niissä kirjoittajat ovat paljon vartijoina: oman erottuvan tyylinsä, asiantuntijuuden ja kiinnostavan juttumuodon. Se ei kaikilta osin ole toteutunut Kulttuuritoimituksen kritiikeissä. Olisikin otettava peili eteen ja pohdittava, mitä voisi tehdä toisin, Välinoro ohjeistaa.

Ammattitaitoiseen editointiin pitäisi kuulua myös kirjoittajan ja editorin välinen keskustelu ja palaute jutusta kehitysehdotuksineen.

* * *

Kulttuuritoimituksen tekijäjoukko lähti toteuttamaan sivustoa intoa puhkuen, mutta vailla pennin hyrrää. Rahoitusta ei yrityksistä huolimatta ole liiennyt vielä lukuun ottamatta 3000 euron kulttuuripalkintoa. Mainosmyynti alkoi lupaavasti, kunnes se koronarajoitusten vuoksi tyssäsi. Mainospaikkojen varauksia oli joulukuulle asti, mutta ne kaikki on peruttu. Tämä oli luonnollisesti merkittävä taloudellinen tappio.

Onkin pienoinen ihme, että niin monet alalla meritoituneetkin kriitikot ja kulttuuritoimittajat ovat sitoutuneet talkootöihin.

– Tämä yllätti täysin ja edelleenkin ihmettelen, kun vähän väliä saamme yhteydenottoja kriitikoilta, jotka haluavat kirjoittaa julkaisuun, toteaa Marita Salonen.

Alun pitäen pirkanmaalaiseen kulttuuriin keskittyvä sivusto on muuntunut valtakunnalliseksi, oikeastaan jo globaaliksikin. Kriitikkoehdokkaitakin pullahtelee ympäri Suomea. Heitä ei tunnu haittaavan palkkiottomuus. Sivuston tärkeys ja oman kirjoittamisen tarve nousevat rahallisten korvausten edelle. Myös kuuluminen Kulttuuritoimituksen tarjoamaan työyhteisöön on monelle yksin puurtamaan tottuneelle tärkeää.

– Varsinaista toimittajien rekrytointia Kulttuuritoimituksessa ei tehdä. Tähän mennessä kaikki kirjoittajat tietyin suosituksin ovat päässeet kirjoittajakuntaan. Kirjoittajien ja kuvaajien pitää kuitenkin olla journalisteja tai muuten kulttuurijournalismiin perehtyneitä, Salonen valistaa.

Marita Salonen ja Hamlet. Kuva: Annina Mannila

Kulttuuritoimitusta perustettaessa Antti Selkokarin työtilanne oli vakiintunut samaan niukkuuteen mikä oli vallinnut jo pitkään.

– En tiedä, oliko Aamulehden toimituksessa tehty muitakin preferenssimuutoksia kuin häivyttää kulttuuria palvelu- ja ns. hyötyjournalismin tieltä. Ainakin aihevalinnoissa Aamulehdessä oli alettu korostaa paikallisuutta niin paljon että lehteä lukiessa ihmetytti. Kyseessä on valtakunnallinen ilmiö, joka näkyy muissakin sanomalehdissä. Muutos vain muutamien vuosien takaiseen on räikeä. Vuoden 2020 tilanne on pysynyt ennallaan siinä niukkuuden normaalissa, millaiseksi Aamulehti on sisältönsä linjannut. Koronakaranteeni on tuonut minulle samat vaikeudet kuin kaikille muillekin free lance -elokuvakriitikoille. Kieltämättä Kulttuuritoimituksen tarjoama mahdollisuus kirjoittaa kulttuuri edellä houkutteli paljon, Selkokari kertoo.

Anne Välinoro haluaa olla mukana Kulttuuritoimituksessa, koska se on aidosti luova projekti.

– Se ei sido eikä vaadi, vaan vapauttaa. Voin tehdä jutun mistä ja milloin vain, Suomesta ja maailmalta. Jutut syntyvät helposti ja omista näkökulmista. Voin tehdä jutun myös videona ja valita muodon kohteen mukaan. Verkkosivusto on samalla harjoittelupaikka, ideatiimi ja äärimmäisen mielenkiintoisten ihmisten risteysasema. Kirjoittaminen on tapa koota ajatuksia ja olla keskustelussa mukana, sen tämä verkkosivusto tarjoaa.

Voin tehdä jutun mistä ja milloin vain.

Se, että Kulttuuritoimitus ei voi maksaa toimittajille palkkioita, on Marita Salosesta riipaisevaa.

– Olen aina valistanut freelancer-toimittajia, että älkää tehkö juttuja liian halvalla, sillä se on tuhoisaa koko ammattikunnalle. Tilanne Kulttuuritoimituksessa ei voi jatkua näin, eihän kukaan jaksaa tehdä velotuksetonta työtä kovinkaan pitkään, Salonen huolehtii.

Kulttuuritoimituksen perustajat lupasivat, että rahoituksen järjestyttyä toimittajille maksetaan palkkiot julkaistusta jutuista jälkikäteen. Tässä käsityksessä oli Selkokarikin.

– Erityisen kestävää palkkiotta kirjoittamisen kaltainen idealismi ei ole, useammassakaan mielessä. Se saattaa kyseenalaistaa julkaistujen juttujen arvon. Toiseksi ilmaiskirjoittaminen käy ammattilaiskirjoittajille taloudellisesti ja henkisesti raskaaksi, hän toteaa.

Salonen myöntää, että juttujen maksamisesta jälkikäteen oli puhetta Kulttuuritoimituksen alkuvaiheessa.

– Tuolloin oletimme, että juttujen määrä on kymmenesosa nykyisestä. Nyt tilanne on aivan toinen. Sivustolla julkaistujen juttujen maksamiseen taannehtivasti sivukuluineen tarvitsisimme sataviisikymmentätuhatta euroa. Kulttuuritoimituksen realistinen vuosibudjetti, jolloin tekijöille maksettaisiin palkkiot olisi noin puoli miljoonaa euroa.

Tästä näkökulmasta tarkastellen julkaisun, lähinnä apurahoihin, mainostuloihin ja mahdollisiin kannatusmaksuihin perustuva ansaintalogiikka on epärealistinen. Jos toimitus jatkaa nykyisellä tai sitäkin suuremmalla tekijäjoukolla ja jo julkaistujen juttujen määrällä, palkkioiden maksaminen jäänee vain haaveeksi.

Tämä tietysti pohdituttaa. Nykyisellään ja tästäkin laajennettuna Kulttuuritoimitus tarjoaa tekemisen, kokeilemisen ja uuden kehittämisen foorumin monille kirjoittajille palkkiotta. Jos palkkioita maksettaisiin, se karsisi juttujen ja kirjoittajien määrää ja luultavammin myös kirjoittamisen kokeilevuutta ja uudistumista.

Kulttuuritoimitus tarjoaa tekemisen, kokeilemisen ja uuden kehittämisen foorumin monille kirjoittajille palkkiotta.

Salosesta yhtälö on ”mielenkiintoinen”, jopa positiivinen, sillä tekijäjoukko on sitoutunut hankkeeseen.

– Kulttuuritoimitus on ilmiö. Tänne kirjoittaminen on poikinut joillekin kriitikoille ansaintamahdollisuuksia muillakin tahoilla. Kulttuuritoimitukseen kirjoittaminen on arvostettu meriitti. Pitkässä juoksussa tavoitteena on juttupalkkioiden maksaminen. Aikajanaa tälle on vaikea arvioida. Uskon kuitenkin vakaasti meidän pääsevän tavoitteeseemme. Hyvät neuvot ovat tarpeen siinä, kuinka ja miten siirtymävaihe talkootyöstä palkkatyöhän hoidetaan. Tämä on koko porukan aivan itse aiheuttama ongelma koronalla ryyditettynä, haasteita pelkäämätön Salonen huokaa.

Juttujen sulkeminen maksumuurin taakse ei kuitenkaan tule kysymykseen, se on Salosen mukaan täysin poissuljettu pakotie taloudellisesta pinteestä.

Äkkiseltään vaikuttaisi, että eipä Salosen päätä huimaa, ja hän itsekin myöntää, että onhan Kulttuuritoimitus eräänlainen utopia. Hän kuitenkin uskoo vakaasti sen elinvoimaisuuteen ja menestykseen. Päätoimittajan työ vie lähes sataprosenttisesti hänen työaikansa. Palkalliset työt ovat saaneet jäädä vähemmälle.

– Kaiken takana on kannustava, kulttuuriorientoitunut puolisoni, erityisopettaja ja muusikko Heikki Syrjänen. Tosin hän ajoittain toivoo, että kotona puhuttaisiin muustakin kuin Kulttuuritoimituksesta. Mutta, minkäs teet, kun mottonani on: ”Erikoistu täysin mahdottoman tekijäksi – sellaisten asioiden, joita ei voi tehdä.”

Kirjoittaja on tamperelainen kulttuuritoimittaja ja kriitikko.