Loikoilen varhain aamulla vuoteessa, kirja kädessä. Puolitoistavuotias lapsi vieressä pötköllään on tarttunut toiseen kirjaan. Hän pettyy, kun ei ole kuvia. Punaisen kannen keskelle on sentään sijoitettu kirjailijan, Aapelin, Simo Puupposen, pieni mustalla piirretty karrikatyyri, jonka tytär heti arvioi: ”Apina oli!” Sisäsivutkin hän pystyy arvostelemaan, koska tuntee kaksi kirjainta nimeltä. Kirjoitetulle tekstille hän laatii arvostelun: ”Onpas täällä koo eetä!”
Näin avautui 70-vuotisen Suomen arvostelijain liiton Juhlavuosiesseiden sarja. Pitkän uran kirjallisuuskriitikkona tehnyt Kaisa Neimala kirjoittaa esseessään ”Onpas täällä koo eetä!” matkastaan kriitikoksi, ja siitä millaista matkalla on ollut. Esseen alku herättelee yleispäteviä pohdintoja – esimerkiksi seuraavanlaisia.
Eikö jo toinen niistä askelmista, jotka virittävät ihmisolennossa kiinnostuksen taiteeseen ja kulttuuriin, ole kriitikon näkökulma? (Nimitettäköön ensimmäistä lumoutumiseksi.) Vaikka kaikista meistä ei tule ammattikriitikoita, kuten ei myöskään ammattitaiteilijoita, jokin yliyksilöllinen vaisto ihmisessä viettää siihen suuntaan. Tämän voimavaran kultivoiminen on kulttuurin, niin taiteen kuin sen kritiikin, yksi tehtävä.
Millaisia polkuja taidekriitikot ovat kulkeneet Suomessa vuosikymmenten kuluessa? Millaisia uusia asemointeja kriitikot tänä päivänä löytävät yhteiskunnassa vauhdikkaasti vilistävien makumieltymysten ja vahvasti audiovisuaalisten herkkujen ilotulituksessa? Kuinka estetiikat ja taiteen mahdolliset muodot, joihin kriitikon on tartuttava ajassa, muuttuvat kun toisaalta meitä ihmisiä ei tunnu pysäyttävän tällä maapallolla yhtään mikään? Tuskin edes virus.
Joihinkin tämänkaltaisiin kysymyksiin, ja luonnollisesti myös toisenlaisiin, täysin yllättäviin pulmiin, saanemme vastauksia, kenties varovaisia, kenties ylen rohkeita, kun seuraamme Juhlavuosiesseiden tulevaa antia.
SARV-esseitä julkaistaan Kritiikin Uutisissa kahden viikon välein aina marraskuulle asti. Neimalan avausesseen jälkeen ilmestyi musiikkia ja poliittista historiaa risteyttävä Šostakovitš-tutkielma ”Kaikki muuttuu paitsi tahrat paperilla”. Musiikkitieteilijä ja -kriitikko Katja Valmunen korostaa tekstissään kuinka musiikki voi saada uusia merkityksiä, kun teokset kontekstualisoituvat uudessa (poliittisessa) ympäristössä, ja siksi klassisen musiikin kaanoniin kuuluvia sävellyksiä on mielekästä esittää aina uudelleen.
Tämän jälkeen esseitä on odotettavissa muun muassa instagramista, joka on viime aikoina osoittanut olevansa (kirjallisuus)kritiikin sähäkkä locus, sekä sellaisesta historiallisesta tilanteesta, jossa radiokuunnelma oli olennainen ja demokraattinen kansallinen taidemuoto, johon ammattikriitikon oli saatava hyvä, erikoistunut ote.
* * *
Kulttuurin saralla toimivien ammattilaisten työ- ja ansaintamahdollisuudet hupenivat miltei nollaan, kun koronavirus järkytti yhteiskunnan perustoimintoja. Tilanne on ollut raju taiteilijoiden lisäksi myös taidekriitikoille, museoiden, teatterien, taidenäyttelyiden jne. ollessa suljettuina.
SARV onkin suunnannut ylimääräisiä voimavaroja taidejournalistiseen kirjoittamiseen: Juhlaessee-sarjan lisäksi myös kahteen muuhun juhlavuoden verkkojulkaisusarjaan, joiden tarkoitus on omalta osaltaan lisätä työmahdollisuuksia taidelaman aikana.
Syksyllä alkaa sarja Juhlavuosi-Podcasteja, ja nyt jo puolivälissään viilettää kevään Juhlavuosiblogi, jonka kirjoittajina vierailee SARVin viiden taidejaoksen edustajia kuvataiteesta tanssiin, unohtamatta myöskään liiton Turun osastoa. Sarjat julkaistaan Kritiikin Uutisten verkkosivulla.
Uusimmassa blogissa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kritiikkiin erikoistunut Merja Leppälahti huomioi muun muassa, kuinka aikuisten kirjallisuuden kritiikit kirjoitetaan kyseisten kirjojen lukijoille. Lasten- ja nuortenkirjojen tapauksessa näin ei yleensä ole. (”Pojat, joit ei saatu hyviks, nyt on jauhettuna jyviks”)
Toinen kirjallisuusjaoksen edustaja, Teemu Korpijärvi, painottaa blogikirjoituksessaan sitä, miten tärkeää kriitikon palaute on aloitteleville proosakirjoittajille. Korpijärven tarkastelussa on erityisesti spekulatiivisen fiktion kirjoittajakulttuuri ja pienlevikkisten kirjallisuuslehtien kritiikkien merkitys tällä kentällä. (”Näkyvyys populaarissa marginaalissa – spekulatiivisen fiktion kritiikki genrelehdissä”)
Aiemmin Juhlavuosiblogissa ovat kontribuoineet kuvataidejaoston edustajina suomentaja ja taidekriitikko Pirkko Holmberg (”Museon ulkopuoli ja ulkomuseoksi muuttunut elämä”) ja kulttuurijournalismin ja -kritiikin tutkija Maarit Jaakkola (”Kritiikki voi teoriassa hyvin”) sekä musiikin puolelta muun muassa Rumba-lehdessä pitkän uran populaarimusiikkijournalistina tehnyt Nalle Österman (”Kriitikon sanassa on voimaa”) ja hiljattain Svenska kulturfondenin elämäntyöpalkinnon saanut, musiikki- ja musiikkiteatterikriitikko Mats Liljeroos (”Kritikern i korselden mellan digitaliseringens ekonomiska konsekvenser och populistiskt kvasityckande”).
Seuraavana vuorossa ovat tanssi- ja teatterijaoksen kirjoittajat. Tiedossa on tanssin lisäksi sirkusta ja jääviyskysymyksiä. Välähdyksiä ja väitteitä taiteilijan ja kriitikon välimaailmoista. Kirjoittajina sirkuskoulun rehtori ja Aamulehteen kirjoittanut kulttuurikriitikko Merja Koskiniemi ja lappeenrantalainen nuoremman kriitikkopolven edustaja Seppo Kivimäki.
Sarjan päättävät SARVin elokuvajaoksen kriitikkobloggaukset sekä Turun osaston osalta Juri Nummelin, joka on luvannut tekstissään käsitellä keräilyä, rohmuamista ja tavarakulttuuria sekä niistä viime vuosina kirjoitettuja kirjoja. Henkilökohtaisella otteella.
* * *
Juhlavuosiblogit ja Juhlavuosiesseet, sekä muut SARVin juhlavuoteen liittyvät jutut löytyvät koottuina tästä linkistä.
