Mitta on täysi! Kulttuuri- ja tapahtuma-ala Suomessa on kärvistellyt koronapandemian ja sen suojaksi säädettyjen rajoitusten takia viime vuoden maaliskuun puolivälistä lähtien. Siis siinä missä muutkin suomalaiset elinkeinojen harjoittajat ja kaikki kansalaiset ikäihmisistä lapsiin, nuoriin ja aikuisiin.

Poliittisista ja oikeudellisista syistä kulttuuri- ja tapahtuma-ala ansaitsee nyt olla polttopisteessä.

Saisi jo riittää. Näin sanovat varmasti kaikki. Syitä koronarajoituksiin kyllästymiselle on monia. Niitä on niin paljon, että välillä lähes unohdamme olevamme yhä tekemisissä viheliäisen viruksen kanssa.

Alkava kesä ja lämpöään levittävä aurinko kutsuu meitä toistemme luokse ja kaiken kukkeuden keskelle. Paras vuodenaika, kun vihertää. Terassit pullistelevat ja lasit täyttyvät ihanista juomista.

Suomessa lait eivät ole kaikille elinkeinonharjoittajille samoja.

Tässä paratiisimaisessa olotilassa on kuitenkin oikeudenmukaisuutta koettelevat piirteensä, jotka ovat ihmisen vallassa. Suomessa lait eivät ole kaikille elinkeinonharjoittajille samoja. Koronarajoituksia ei ole alkuunkaan säädetty, eikä höllennetty, yhdenveroisuutta ajatellen.

Tässä vaiheessa kevätkesää kulttuuri- ja tapahtuma-ala suhteutuu ravintola-alaan, jolla on omat erilliset säädöksensä. Lisäksi ravintola-alan edustajat ovat olleet tehokkaita päättäjien suuntaan. Vaikka nämäkään lobbarit eivät näytä olevan vieläkään tyytyväisiä, he ovat kyenneet vaikuttamaan eduskuntaan ja sitä myötä lakipykäliin.

Sen sijaan tapahtuma-alaa koskevat yleisötapahtumat olivat jo valmiiksi tartuntatautilaissa. Niihin ei suhtauduttu juuri mitenkään, vaikka hallituspoliitikot olisivat voineet nähdä niidenkin vaativan tarkennuksia koronan takia.

• • •

Kulttuuri- ja tapahtuma-alan tilat ja tilaisuudet menivät ensimmäisinä kiinni ja nyt niitä aletaan avata viimeisinä. Riippuen alueesta asiassa on omat erityisyytensä.

Niinpä koronan leviämisalueella konsertti- ja teatterisalit ovat kiinni yhä. Kesän isot festivaalit elokuuta (vielä) lukuun ottamatta on pääosin peruttu koko maasta. Striimattu konsertti toimii sitä kotisohvalta seuraavalle kuulijalle tiettyyn pisteeseen asti, mutta teatteriesitys ei vain yksinkertaisesti toimi. Kesäkuu tuo joitakin muutoksia tilanteeseen.

Terasseille ja puistoihin saamme jo kokoontua, kunhan siellä ei ole elävää musiikkia. Säädökset turvaväleistä ovat edelleen voimassa. Ulkona jotkut onnistuvat laistamaan niitä, sen sijaan eivät tarkkaan valvotuissa julkisissa sisätiloissa.

Terasseille ja puistoihin saamme jo kokoontua, kunhan siellä ei ole elävää musiikkia.

Museot ovat lopultakin auki, mutta moni hieno koti- tai ulkomainen näyttely jää useilta näkemättä, koska kävijämäärä on rajoitettu tarkkaan ja loppukesän liput myyty loppuun jo keväällä. Elokuvateatterit ovat pääosin kiinni yhä.

Näin on paljolti myös muualla kuin Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Eikä parempaa elämää lupaava kesäkuun alku muuta käytäntöjä paljonkaan.

Mitta on täysi etenkin ns. luovien alojen eli kulttuuri- ja tapahtuma-alan töistä toimeentulonsa saavilla ammattilaisilla, joissa on paljon muitakin kuin eri alojen muusikoita ja taiteilijoita. Mikään tapahtuma, konsertti tai muu esitys ei tapahdu ilman alan työllistämiä, niitä toteuttavia kaikkiaan noin 200 000 ihmistä, joista monet ovat freelancereita. Useat heistä kausityöläisiä. Näiden lisäksi kulttuuri- ja taideammattien harjoittajia on tilastoitu kaikkiaan 135 000.

Tapahtuma- ja kulttuurialan työntekijöistä suurin osa on ollut nyt toista vuotta käytännöllisesti katsoen ilman töitä ja mahdollisuutta harjoittaa elinkeinoa, joka on heidän tulojensa lähde.

Tämä on siis aivan eri asia kuin ne etätyön muodot, että säveltäjällä on nyt ollut aikaa säveltää, muusikolla harjoitella instrumenttinsa kanssa ja sekin, että kirjailija on voinut paneutua kirjaansa, taiteilija kokoamaan tulevaa näyttelyä. Puhumattakaan teatteri- ja oopperaryhmistä, joista jotkut ovat valmistelleet näytelmiään, joita ei mahdollisesti päästä enää koskaan esittämään yleisölle.

On siis aivan selvää, että tilanteeseen täysin kyllästyneet tapahtuma-alojen työntekijät kokoontuvat ensi torstaina 3. kesäkuuta Eduskuntatalolle osoittamaan näyttävästi joukkovoimansa Suomen hallitukselle ja kansanedustajille.

Niin moni poliitikko puhuu kauniisti kulttuurista. Vailla toimeentuloa pitkään olleiden kannalta kulttuuripolitiikkapuhe vaikuttaa käytännössä kuitenkin silkalta sanahelinältä.

Niin moni poliitikko puhuu kauniisti kulttuurista.

Syyllisiksi nähdään paljolti yksittäiset ministerit, vaikka taustalla on myös iso joukko muita poliitikkoja, ministeriöiden virkamiehiä ja avustajia. Silti ministerit ovat niitä, jotka esiintyvät lähes päivittäin mediajulkisuudessa ja tekevät päätöksiä hallituksen kokouksissa. Tarkka korva erottaa helposti, että juhlapuheiden ja lupausten takana on usein tyhjää.

Viikko sitten vaihtui kulttuuri- ja tiedeministeri. Tontista syksystä lähtien vastannut Annika Saarikko (kesk.) ei päivittynyt julkisuudessa kulttuurin puolustajaksi – puolueen puheenjohtajan ambitiot välittyivät paremmin.

Uuden kulttuuri- ja tiedeministeri Antti Kurvisen (kesk.) ei ole nyt ihan helppoa saavuttaa luottamusta. Siitä huolimatta, että jo ensiesiintymisissään hän on yrittänyt osoittaa tuntevansa myötätuntoa tapahtuma- ja kulttuurialaa kohtaan ja ymmärtävänsä sen ammattilaisten työtä. Viitteellisiä lupauksiakin hän ehti jo antaa.

• • •

Oma ongelmansa on se, että kulttuuri- ja tapahtuma-alan työntekijöitä ollaan asemoimassa toisiaan vastaan. Se johtuu osittain siitä, että valtion kassassa on ylipäätään huomattavan vähän rahaa kulttuurille ja hallituksen kehysriihessä tehtiin vastikään vieläpä leikkaus monen vuoden kulttuuribudjettikokonaisuuteen.

Ongelmia aiheuttaa nyt myös valittu tukikäytäntö. Opetus- ja kulttuuriministeriö on periaatteessa korvaamassa alan työntekijöiden menettämiä tuloja ja satsannut siihen määrärahan. Mutta tämä ainoa laillinen keino on kovin monimutkainen. Ministeriön budjettiin merkittyä määrärahaa ansionmenetyksiin maksetaan hakumenettelyä käyttäen TAIKE:n kautta sen myöntäminä vertaisarvioituina apurahoina.

Hakijalle tukianomuksen tekeminen on usein hankalaa, esimerkiksi freelance-muusikon pitäisi tietää, mistä ja miten hän voi saada tukea vuokranmaksuun. Hakemuslomakkeessa kysytään toimintasuunnitelmaa, mikä näyttää tarkoittavan sitä, että apuraha tähtää tulevaan. Näin ollen käytännössä se ei korvaakaan taannehtivasti menetyksiä.

Luovat alat kaipaavat pitkäjänteistä suunnittelua ja vakautta.

Tapahtuma-alan lisäksi näistä korona-apurahoista ovat kilpailemassa nyt eri taiteenalat, joiden tilanne on ollut huono jo ennen pandemiaa. Eivätkä kaikki voi saada apurahaa, jos hakemus ei mene arvioinnissa lävitse. Kyse on helposti myös hakijan aiemman työn arvioimisesta erilaisin laatu- ja taiteenalakriteerein.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avain paljossa tulevassa. Toimiakseen luovat alat kaipaavat pitkäjänteistä suunnittelua ja vakautta. Ymmärrystä kaivattaisiin monelta muultakin. Luovat alat ja kulttuuri ovat asioita, joiden kautta myös kansalaiset, kaupungit, kunnat ja valtiot voivat rakentaa omaa kuvaansa.

Kirjoittaja on taidekritiikko, kulttuuritoimittaja, tietokirjailija, FT.