Marraskuun alussa rap-artisti Turisti joutui kohun keskelle. Hän räppäsi LEWI:n kanssa tekemässä Mietin ääneen -biisissään kaipaavansa kumppaniltaan suuseksiä. Feministivaikuttajat huomauttivat sosiaalisessa mediassa kappaleen misogyniasta. Levy-yhtiö on nyt poistanut biisin suoratoistopalveluista, ja esimerkiksi Dynamo-klubi perui artistin keikan.

Nopeasti etenevä kohu jäi monella tavalla häiritsemään. Kolmekymppiset feministivaikuttajat kertoivat, miten uransa alussa olevien ruskeiden lähiöräppärien pitäisi sanoittaa biisinsä. Tätä tykätään kutsua ”kritiikiksi”. Sanoitusten maailmankuvasta voi toki keskustella ja sitä voi arvostella, mutta kritiikki on eri asia kuin tuomitseva kampanja, jossa levitetään kuvankaappauksia somessa niin kauan kunnes artisti pyytää anteeksi eri foorumeilla ja poistaa biisinsä suoratoistopalveluista.

Kolmekymppiset feministivaikuttajat kertoivat, miten uransa alussa olevien ruskeiden lähiöräppärien pitäisi sanoittaa biisinsä.

Feministinen Matriarkaatti-ryhmä toisti Instagram-tilillään usein kuullun strukturalistisen fraasin: ”sanat eivät vain heijasta, vaan ne luovat todellisuutta”. Kriitikoiden mielestä sanoitukset kytkeytyivät suoraan yhteen olemassaolevan seksuaalisen väkivallan kanssa.

Rap-lyriikat kumpuavat kuitenkin vähän erilaisesta kokemusmaailmasta kuin kolmekymppisten apurahansaajien tai vaikuttajien ihanteista. Niissä sekoittuvat nuorten miesten kavereiden kesken heitetyt läpät, yhdysvaltalaisen rap-kulttuurin vaikutteet, hormonit, yhteiskunnallinen tilanne sekä liioitteleva fiktio.

Lopputulokset voivat kuulostaa tökeröiltä, mutta moralisointia ne eivät ansaitse. Moralisointi pahimmillaan toiseuttaa jo entisestään marginalisoitua ryhmää. Biisin sanoituksiin ja niiden tekijään kohdistuvalla algoritmi-aktivismilla ei ole välttämättä mitään vaikutusta todelliseen seksuaalisen väkivallan ongelmaan: siihen pitäisi puuttua muilla keinoin kuin kulttuurikommentaarien avulla.

• • •

Samalla moraalisella logiikalla voitaisiin känselöidä monta kirjailijaa, kuten Charles Bukowski ja Henry Miller. Hekin kirjoittivat porvarillisuutta haastavissa kirjoissaan toistuvasti seksistä, usein kiimaisen epätoivoisesti sekä paikoin naisia ällöttävällä tavalla esineellistävästi. Silti teoksiin mahtuu paljon muuta: huumoria, runollista tajunnanvirtaa ja vaikutelmia, jotka kumpuavat suoraan sodanjälkeisestä yhdysvaltalaisesta yhteiskunnasta, joissa kirjoittajat ovat eläneet.

Kirjoja on vaikea kuvitella ilman niiden viriiliä, seksuaalista puolta.

Aiemmin ajattelin, että voin lukea tuonkaltaisia klassikoita niiden joskus puistatuksia herättävistä seksikuvauksista ”huolimatta” ja muihin ansioihin keskittyen, mutta nyt kun asiaa mietin, kirjoja on vaikea kuvitella ilman niiden viriiliä, seksuaalista puolta. Nolo kaunistelemattomuus tuo romaaneihin haavoittuvaisuutta, jonka kertoja voi saavuttaa vain laittamalla itsensä likoon. Ylevä ja alhainen nivoutuvat teoksissa toisiinsa.

Samanlaista dynamiikkaa on nähtävissä rap-kulttuurissa, jossa luksusmerkkien, huumeiden, rikosten, rahan- ja seksintäyteisestä materialistisesta maailmasta avautuu myös elämän virtaavuus, transsendenssi ja vallitsevan talousjärjestelmän absurdit arvot. Mustat miehet ovat historiallisesti haavoittuvassa asemassa yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa. Tässä valossa ei ole ihme, että rap-lyriikat ovat täynnä fantasioita, joissa kertojalla on seksuaalista tai materiaalista valtaa.

• • •

Kirjailija Maggie Nelson kirjoitti tänä vuonna suomennetussa Vapaudesta-esseekokoelmassaan joidenkin #metoo-avausten yksipuolisuudesta. Nelson huomauttaa, myös omia kokemuksiaan hyödyntäen, että seksuaaliseen haluun ja valtaan liittyy monimutkaisia sommitelmia. Ihmiset voivat haluta ja fantasioida asioista, jotka eivät ole yleisen moraalin mukaisia tai heille itselleen hyväksi. Myös naiset voivat seksielämässään käyttäytyä tavalla, joka on transgressiivinen eikä mahdu ihan arkijärjellä ymmärrettäväksi. Siten #metoo-kertomukset korostavat uhriutta myös tilanteissa, joissa on ollut mukana naisten halua ja toimijuutta. Naisen aktiivisuus ei sovi tarinaan, jossa mies käyttää valta-asemaansa väärin.

Ihmiset voivat haluta ja fantasioida asioista, jotka eivät ole yleisen moraalin mukaisia tai heille itselleen hyväksi.

Määräilevä seksipuhe rap-musiikissa voi olla mautonta ja sopimatonta, mutta sen voi nähdä kumpuavan rap-kulttuurille tyypillisestä fiktiivisen puhujahahmon yksityisten halujen liioittelevasta ilmaisusta.

Ruotsissa poliisit ovat jo tiettävästi käyttäneet gangsta rap -lyriikkaa rikosten todistusaineistona. Tällainen suunta luo kontrollia, joka uhkaa artistien mahdollisuutta kommentoida vapaasti ympärillä olevaa todellisuutta. Siksi sanat, taiteilijan todelliset asenteet ja teot on syytä pitää erillään toisistaan myös rap-musiikissa.

Iida Sofia Hirvonen on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja kirjailija, jonka esikoisproosateos Radalla ilmestyi keväällä 2022.

Kuva: Santtu Mäkelä