Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 1/2013.

Fingerporin piirtäjä Pertti Jarla kyllästyi siihen, että pitää olla hauska 300 päivää vuodessa. Hän ryhtyi tosikoksi.

Pertti Jarlan asunto Helsingin Vallilassa on entinen yleinen sauna, tai osa siitä. Se tuntuu osuvalta. Jarlan Fingerpori-sarjakuva edustaa suorasukaisine sanaleikkeineen ja hersyvine homonyymeineen nimenomaan vanhan ajan juttuperinnettä: savottakämpiltä ja linja-autoasemien taukopaikoilta tuttua vitsailua.

Fingerpori on tuntunut sarjakuvasivuilla tuoreelta lähinnä siksi, että sanomalehdet suhtautuivat ennen vakavammin rooliinsa kansankynttilöinä. Äänien ja puhetapojen kirjoa rajoitettiin nykyistä tiukemmin.

”Joka työpaikalla on oma huumorinsa, joka tuntuu ulkopuolisista omituiselta, ehkä rajultakin. Netissä on nykyään lehdistöä vapaampi keskustelutyyli, mutta ei siinä mitään uutta ole. Aina on puhuttu rivoja kansan kesken, mutta ennen siitä ei näkynyt kauheasti jälkiä julkisuudessa. Normista poikkeamista oli sentään joskus taiteissa: esimerkiksi James Joycen Odysseus on mukavimmillaan, kun siinä käydään huussissa.”

Vanhojen kotimaisten sarjakuvien huumori oli hyvin sovinnaista myös siksi, että niiden katsottiin sopivan ennen kaikkea lapsille.

”Sanomalehtisarjakuva on alana nuori. Suomessa sitä on tehty 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kun lukee vanhoja sanomalehtisarjakuvia, huomaa, että piirtäjät ovat välillä päässeet aika helpolla. Nykyään tulee helposti mieleen, että tämähän on jo vanha vitsi, tätä ei voi käyttää tai ainakin pitää keksiä jokin uusi kierre.”

Jarlan vuodesta 2007 piirtämää Fingerporia pidetään provokatiivisena. Sarjan sanaleikit ovat välillä melko härskejä, ja sitä on mahdotonta kuvitella edes 1980-luvun Suomen sanomalehtiin.

”Olen usein korostanut Viivin ja Wagnerin merkitystä omalle uralleni. En usko, että Helsingin Sanomat olisi alkanut julkaista Fingerporia, ellei Viivi ja Wagner olisi sitä ennen luonut maaperää toisenlaiselle huumorille.”

Eläköön vakavuus!

Tähän asti tarina on tavallinen. Humoristi tuli taloon, ja havaittiin hauskaksi. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut kummia. Jarla on alettu ottaa vakavasti.

Perinteisesti pilapiirtäjiä on arvostettu sarjakuvapiirtäjiä enemmän. Paikka pääkirjoitusten läheisyydessä olisi taannut puhevallan. Suomalaiset pilapiirtäjät ovat kuitenkin vältelleet julkisen keskustelijan roolia, Kari Suomalaista lukuun ottamatta.

2010-luvulla vanhat arvostukset ja asetelmat ovat kääntyneet hauskasti nurin niskoin. Pilapiirtäjistä puhuttaa lähinnä seurakuntalehtipiirtäjä (Ville Ranta Kirkko & Kaupungissa), ja näkyvin julkinen keskustelija on Jarla, klassinen hauskuuttaja. Molemmat on palkattu A-studion piirtäjiksi.

Jarla oli mukana myös Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjassa, ja kunnallisvaalien alla hän veti Helsingissä eri puolueiden nuorten ehdokkaiden vaalitilaisuuden. Ei-hauska on alkanut vetää puoleensa.

Mitä oikein on tapahtunut?

”Myönnän, että joskus olen korviani myöten täynnä huumoria. Olen hakeutunut aiemmasta poikkeaviin juttuihin, koska ne eivät tunnu yhtään Fingerporilta ja niissä on minulle jotain uutta. Kun aloitin Fingerporia, se oli pakoa silloisista keikkatöistäni Jari Sarasvuon Trainers’ Housen yritysvalmennustilaisuuksien piirtäjänä. Nämä vakavammat projektit ovat kai sitten pakoa Fingerporista. Nautin, kun saan olla tosikkomainen ja kirjoittaa jostain asiasta.”

Netissä on nykyään lehdistöä vapaampi keskustelutyyli, mutta ei siinä mitään uutta ole. Aina on puhuttu rivoja kansan kesken.

Jarla on pitänyt Tähän on tultu -blogia Suomen Kuvalehdessä kesäkuusta 2011. Ajanjakso on riittävän pitkä tyylilajin määrittämiseksi: kuivakka, rauhallisen argumentoiva, erilaisia mielipiteitä kuunteleva. Jarla ei sorru – blogin nimeä lukuun ottamatta – sanaleikkeihin eikä varsinkaan lyö läskiksi.

”Kun Suomen Kuvalehti otti yhteyttä, he toivoivat, että kirjoittaisin kaikesta, mitä sarjakuvapiirtäjän elämään liittyy ja muustakin mieleen juolahtavasta. Päätin, että ainakaan en rupea hassunhauskaksi. Sarjakuvapiirtäjän hommista en ole tainnut kirjoittaa kertaakaan.”

Ihanteena tarkkuus

Jarla nimittää blogiaan ”terapiaprojektiksi”. Humoristin terapiaan kuuluu suoranainen yliasiallisuus. Viime aikoina hän on kirjoittanut muun muassa hevosenlihaskandaalista, evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärästä pitkällä aikavälillä ja blogeihin pesiytyneestä ironiasta, jonka takia kirjoittajan todellisen mielipiteen erottaminen on välillä vaikeaa.

”Väitän että aikana, jolloin ihmiset lukevat artikkeli- ja blogitulvaa yhä nopeammin ja pintapuolisemmin, on yhä huonompi idea kirjoittaa löysästi ja epäselvästi. Säästäkää itseänne ja lukijoita edes kerran, kokeilkaa kirjoittaa mitä oikeasti ajattelette”, Jarla kirjoittaa.

Kun Fingerpori alkoi, yllätyin sen suosiosta. Yllätyin myös siitä ettei sarjaa paheksuttu sen enempää. Kun edes pohjanmaalaisille lehdille ei tullut valitusryöppyä, mietin, että jokin on muuttunut tässä maassa”, Pertti Jarla muistelee.

Suosituimmat merkinnät ovat toki liittyneet jollain tavalla perussuomalaisiin tai Jussi Halla-Ahoon. Heihinkin blogisti tuntuu suhtautuvan habermasilaisella ”paras argumentti voittakoon” -tyyneydellä.

”Tosin en usko kenenkään muuttavan mielipiteitään blogien perusteella. Ihmiset lähinnä vahvistavat omia arvojaan ja ajatuksiaan toisten tekstien kautta. Monet reagoivat asioihin, joita he eivät voi todella tietää.”

Jyväskylän puukotustapaus helmikuussa on siitä hyvä esimerkki: rintamalinjat muodostuivat välittömästi.

”Minua kiinnostaa mahdollisimman tarkka, eksakti ajatusten ilmaiseminen. En halua niinkään arvottaa vaan eritellä. En ole ammattikirjoittaja mutta suhtaudun siihen intohimoisesti.”

Yleensä suutarin halutaan pysyvän lestissään. Oletko saanut negatiivista palautetta uudesta roolistasi?

”Kumman vähän. Yleensä ihmiset vieläpä tarttuvat itse asiaan eivätkä suodata sitä Fingerpori-filtterin kautta. En joutunut pahemmin tikun nokkaan edes Haaviston kannattamisesta, vaikka netissä olikin boikottilista, jolla vastustettiin häntä kannattaneita taiteilijoita kuten Anssi Kelaa. Minusta tuohon sisältyy hyvin erikoinen argumentti, jonka mukaan viihdettä tekevä ihminen ei saa ilmaista poliittisia mielipiteitään tai hän ’likaantuu’. En ymmärrä: minusta on vain mukava kuulla erilaisten ihmisten mielipiteitä, myös muiden kuin eri alojen ammattilaisten.”

Sotasarjakuva tuli valmiiksi

Hiljattain Jarla on saanut valmiiksi tyyliltään realistisen sotasarjakuvan. Se ei muistuta Fingerporia nimeksikään.

”Jossain vaiheessa kahlasin sotakirjallisuutta. Huomasin, että minua ärsyttävät sotaa kokemattoman sukupolven ihannoivat reippaat taistelukuvaukset. Ero vaikkapa Veijo Meren juttuihin tai Paavo Rintalan Sissiluutnanttiin on huomattava. Rintala kuvaa uskottavasti, miten lukioikäiset tytöt ovat käyttäytyneet rintamaolosuhteissa. Mieluummin minä sellaista luen kuin tolkuttomia sankaritarinoita”, Jarla kertoo maaliskuussa ilmestyvän, tunnelmaltaan jonnekin Korkeajännityksen ja Corto Maltesen välimaastoon solahtavan Kapteeni Tserepin (Arktinen Banaani) taustoista.

”Sankarillisissa sotakuvauksissa joko kuollaan urheasti tai jäädään komeasti henkiin vaikeissakin olosuhteissa. Harvoin käy mitään sellaista, että joku vain menettää silmänsä tai jalkansa, vaikka se oli todella yleistä.”

”Nyt kun tarina on valmis, olen kyllä alkanut miettiä, että tulinko olleeksi liiankin vakavikko.”

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja ja tietokirjailija.