Suomen arvostelijain liiton kunniajäsen, Taide-lehden taannoinen päätoimittaja Jaakko Lintinen on kuollut. Lintinen kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Hopeatien ryhmäkodissa Helsingissä 26. helmikuuta 2023. Hän oli 89-vuotias, syntynyt Tampereella 8. toukokuuta 1933.

Lintinen oli aikansa keskeinen taidekentän vaikuttaja, SARVin ja Kansainvälisen taidearvostelijoiden järjestön AICAn pitkäaikainen ja aktiivinen jäsen. Kollegat muistavat hänet älyllisesti uteliaana, avoimena ja taidepoliittisesti innostuvana, polemiikkeja rakastavana hahmona. Taide-lehdestä kehkeytyi hänen aikanaan virkeän keskustelun alusta, kantaaottava ja monipuolinen kulttuurilehti, alansa johtavia julkaisuja Suomessa.

Se oli sitä erityisesti 1980–90-luvulla, kun Lintinen oli lehden ensimmäinen journalistitaustainen päätoimittaja vuodet 1990–1995. Siihen asti lehden päätoimittajat olivat olleet kuvataiteilijoita ja Lintinen vastasi jo pitkään vuosina 1970–1990 toimitussihteerinä lehden journalistisesta tasosta.

Ne parikymmentä vuotta Lintisen yhteistyö taiteilija-päätoimittajien, kuten myös toimitusneuvoston kanssa olivat hedelmällistä aikaa. Hän aktivoi toimeen myös muut ja antoi tilaa asiantuntevalle keskustelulle.

Ahkerana kansainvälisenä toimijana Lintisellä oli kiinteät suhteet kollegoihin kotimaassa ja muualla. 1996 hän teki opintomatkan Yhdysvaltoihin 1996 ja sai tutustua sikäläisen taiteen moniin ulottuvuuksiin.

Jaakko Lintinen oli primus motor joukossa toimijoita, jotka yhdessä taidekriitikko E. J. Vehmaksen (1922–1980) kanssa suunnittelivat kuvataidekriitikoita kouluttavaa Vehmas-akatemiaa Suomeen. Innostuneesta alusta huolimatta se ei toteutunut sittemmin.

Hankkeen perustajat, SARVin ja sen kuvataidejaoksen aktiivijäseniä moni, kokoontuivat huhtikuussa 1980 Tampereelle Sara Hildénin taidemuseoon. Sittemmin samana vuonna kuollut Vehmas oli paikalla. Muistan olleeni läsnä.

Tapaamista dokumentoivassa valokuvassa näkyvät keskeiset vaikuttajat, kuten Lintinen ja Åbo Akademin taidehistorian professori Sixten Ringbom eturivissä yhdessä E. J. Vehmaksen kanssa. Hankkeen rahoittajaksi lupautui Sara Hildén.

Tapaamisen aihe oli taidehistorian tutkimuksen ja kuvataidekritiikin suhde. Eri sukupolvia edustavien tutkijoiden ja kriitikoiden ohella puheenvuorojen käyttäjissä oli taiteilijoita. Ajatuksena oli käynnistää tutkimus Vehmaksen elämäntyöstä.

Lintinen oli myös suunnittelemassa kansainvälisen taidekriitikkojen liiton AICAn kongressia Helsinkiin ja Tampereelle toukokuussa 1983. Se vaati paljon lobbausta ja järjestelyä suomalaisten ja etenkin pohjoismaisten kriitikkojen piireissä ennen kuin kansainvälisen AICAn komiteat ja vuosikokous päättivät toteuttaa kongressin Suomessa.

Kongressin teemoja oli ”Taideinformaatio – silta vai barrikadi kulttuurien välillä?” Samaan aikaan Finlandia-talossa ja Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyn kongressin kanssa Helsingin Hanasaaressa pidettiin taiteilijoiden kansainvälisen järjestön IAAn kongressi. Kongresseilla oli myös yhteistä ohjelmaa.

Taide-lehti käsitteli kongressien teemoja ja esitteli kansainvälisten luennoitsijoiden alustuksia aiheista. Amerikkalainen Peter Schjeldahl suomi pohjoismaista taidetta ja italialainen Achille Bonito Oliva puolusti lanseeraamansa transavanguardiaa saaden paljon kritiikkiä.

AICA-kongressiin ikuistui myös taiteilija Roi Vaaran performanssi Valkoisena miehenä, joka nousi Vanhan ylioppilastalon kateederille, kun DDR:n edustaja Hermann Raum oli lukemassa parikymmensivuista esitelmäänsä paperista. Se keskeytyi ja esitelmöitsijä pakeni salista. Jaakko Lintinen tilaisuuden puheenjohtajana istui esitelmöitsijän vieressä.

Lintinen on kuvaillut kongressia ja Valkoisen miehen performanssia sittemmin kirjassaan Taide hidas, elämä lyhyt (Taide 2001).

Vuosi 1983 oli merkityksellinen Suomen taide-elämässä muutenkin, kun Ateneumin Ars 83 avautui syksyllä ja jatkui kevääseen. Sekin välittyi Taide-lehdestä monin tavoin.

Lintisen kaudella Taiteessa keskusteltiin. Muistissani ovat monet filosofiset kirjoitukset, joita kommentoitiin uutterasti. Ne aktivoivat lukemaan lisää ja ajattelemaan enemmän.

Aloimme olla perillä eurooppalaisista ja amerikkalaisista keskusteluista, muun muassa ranskalaisfilosofien näkemyksistä, joita Taide-lehden avustajina toimivat suomalaisajattelijat suomensivat ja toivat taidekentälle. Myös pohjoismainen yhteistyö vankistui.

Jaakko Lintisen Taide oli tärkeä alusta aloitteleville kuin myös kokeneille kirjoittajille. Olivat he sitten taiteilijoita, taidekriitikoita ja -historioitsijoita tai taiteesta ja filosofiasta kiinnostuneita ajattelijoita.

Jo 1970-luvun Taide oli monipuolinen lehti. Se keskittyi abstraktin ja esittävän, konstruktivismin ja realismin vuoropuheluihin ja kiistoihin, mutta nosti esille myös ympäristötietoisuuden, suhteemme luontoon ja huolen sen tilasta.

Lehti loi pohjaa 1980-luvun post-keskusteluille taiteidenvälisyydestä ja eri näkökulmiin poststrukturalismista kuin myös postmodernista, -modernismista ja postfeminismistä.

Vanhoja lehtiä selatessa ja lukiessa miltei häikäistyy keskustelujen ajankohtaisuudesta yhä. Tutkijalle ne ovat hyvää aineistoa tarjoavia lähteitä. Viimeiset 40–50 vuotta tuntuu äkkiä lyhyeltä ajanjaksolta.

Taide vallassa -väitöskirjassaan (Taide 1999) Leena-Maija Rossi on käsitellyt sitä, miten Taide on ilmentänyt 1980-luvun taidekeskustelujen käsitystä poliittisuudesta.

Lintinen sai E. J. Vehmas -palkinnon taidekriitikolle 1984 ja Edvard Richter -palkinnon 1988. Hän oli SARVin kunniajäsen vuodesta 2009. Taide-lehden tilaajakunta oli hänen aikanaan ennätysmäisen suuri ja ulottui kuvataidetta paljon laajemmille kentille.

Jaakko Lintinen oli filosofian maisteri. Ennen Taidetta hän oli työskennellyt 1960-luvulla aikakauslehdissä, muun muassa Viikkosanomissa ja Suomen taideteollisuusyhdistyksessä.

Kirjoittaja on FT, taidehistorioitsija ja nykyisin freelancer-kriitikko, joka on työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomien avustajana 1978 lähtien ja kulttuuritoimittajana 1981–2008. Hän on SARVin kuvataidejaoksen ja AICAn hallituksen jäsen.