Päätoimittaja Johanna Osváth kirjoittaa Nuori Voima -lehdessä kyllästyneensä kuulemaan ihmisten selittelyä siitä, kuinka pitäisi lukea enemmän, mutta ei ”ehdi”. Valitettavasti ilmiö on tuttu jopa kulttuurin ammattilaisten piirissä.
Milloin ei muka ehdi, milloin ei pysty keskittymään, on kiirettä pitänyt töissä… Kännykkä on kieltämättä puoleensavetävä kapistus, eikä ajanhallinta ole helppoa, mutta toimittajat suhtautuvat ”keskittymiskyvyn kollektiiviseen romahdukseen” ja teknologian vaikutuksiin hämmentävän alistuneesti. Mitä meille tehdään? Niin kysytään toistuvasti, aivan kuin ihmiset olisivat passiivisia algoritmin orjia.
Kuluneella viikolla Helsingin Sanomien kolumnisti harmitteli, että liikunta jää vähiin, kun kaikkivoipa Google Maps ei koskaan ehdota lyhyemmille matkoille kävelyvaihtoehtoa. Toinen Hesarin kulttuuritoimittaja valitteli keväällä kolumnissaan, ettei hapertuneelta keskittymiskyvyltään pysty katsomaan Yle Areenasta kiinnostavaa taide-elokuvaa. Siitä kun ei voi puhua työkavereiden kanssa työpaikan kahvihuoneessa, toisin kuin vaikka TV-sarjojen viimeisimmistä käänteistä. Aikuiset ihmiset! Jos kuitenkin pystyy katsomaan suoratoistopalvelusta kymmeniä tunteja Successionia tai milloin mitäkin hittisarjaa, ei kyse voi olla ajan puutteesta, vaan valinnoista.
Jos pystyy katsomaan suoratoistopalvelusta kymmeniä tunteja Successionia tai milloin mitäkin hittisarjaa, ei kyse voi olla ajan puutteesta, vaan valinnoista.
Taidekriitikko Ben Davis kirjoittaa esseessään, että elämme kvantitatiivisen estetiikan aikaa. Harhaluulo ”jos sitä ei voi mitata, sillä ei ole merkitystä”, on muuttunut ohjenuoraksi. Numerot, mittarit, tykkäykset, jaot, somepölinä ja tähditykset ohjaavat uudella tavalla paitsi kulttuurintuotantoa, myös ihmisten makua ja valintoja. Huomio kääntyy kohti juuri tällä hetkellä suosituimpia, korkeimmalle pisteytettyjä tai ainakin omassa viiteryhmässä ”puhutuimpia” teoksia kohti ja kaikki muu alkaa tuntua merkityksettömältä. Flaneeraus ja hidas löytämisen riemu uhkaavat hävitä metriikan orjuuttamassa pikavoittokulttuurissa.
Mittaaminen jäytää myös kulttuurijournalismia. Jos viikkojen taustatyötä vaativa kulttuuriessee tai feature-juttu nousee lukijamäärissä samalle viivalle tai pärjää huonommin kirjoitetun viimeisintä kohua tai suoratoistopalvelusarjan juonenkäänteitä referoivan lätinän kanssa, on selvää, että tehokkuuspaineissa olevat toimitukset tilaavat entistä enemmän jälkimmäisen tyyppisiä juttuja.
• • •
Kirjoja selaillaan, taidehistorian klassikkoteos kelpaa koristeeksi julistemuodossa.
Lisääntynyt hajamielisyys ja pelko siitä, ettei harras taiteeseen syventyminen ole enää mahdollista nopeatempoisessa ajassa ei ole toisaalta uusi huoli, vaan näkemystä on toisteltu läpi modernin ajan. Filosofi Walter Benjamin kirjoitti vuonna 1935 tunnetussa esseessään Taideteos teknisen uusinnettavuutensa aikakaudella, että massakulttuurin myötä taiteeseen aletaan suhtautua hajamielisesti. Kirjoja selaillaan, taidehistorian klassikkoteos kelpaa koristeeksi julistemuodossa. Teknologinen kehitys ja informaatiotulva muokkaavat tietoisuutta, mikä puolestaan muuttaa kulttuuria ja taidetta. Vanhat muodot tuhoutuvat uusien tieltä, mikä tuottaa melankolian tunnetta, mutta Benjamin ei haikaile wanhojen hyvien aikojen perään. Muutos ei ole kuitenkaan itsessään vääjäämättä tai pelkästään negatiivinen asia, eikä teknologia ole koskaan irrallaan politiikasta.
Journalismiakaan ei ole pakko ajatella Tuotteena, vaan myös julkisena palveluna, jonka merkitystä ei voi perustaa mittaamiseen. Jopa hajamielinen ihminen voi muodostaa tottumuksia, Benjamin muistuttaa. Jatkuva kännykällä roikkuminen ei ole alho, johon meidät on kollektiivisesti syösty, vaan eräänlainen tottumus sekin. Kesällä voi aloittaa tottumusten muuttamisen vaikkapa jättämällä kännykän kotiin ja menemällä puistoon kirjan kanssa, tai tapaamalla ystäviä.
• • •
Iida Sofia Hirvosen aiemmat kolumnit Kritiikin Uutisissa:
”Kritiikin pelastustalkoot” (15.4.2023)
”Luokkatietoisuus kaupan” (18.2.2023)
”Moralistista kritiikkiä” (4.12.2022)
”Lomalla viimeinkin” (18.10.2022)
”Klassikot pitävät pintansa” (28.8.2022)
Iida Sofia Hirvonen on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja kirjailija, jonka esikoisproosateos Radalla ilmestyi keväällä 2022.
Kuva: Santtu Mäkelä
