Tämä on jatkokommentti kirjailija Markku Paasosen kommenttiin (12.10.2023), joka koski kriitikko Herman Raivion arviota (12.9.2023) Paasosen esseeteoksesta Lykätty salamurha.

Markku Paasonen vastaa Kritiikin Uutisissa Herman Raivion kritiikkiin kirjastaan Lykätty salamurha ja pyrkii täsmentämään suhdettaan käsitteeseen. Hän vahvistaa ”käsitteelliseen rationaalisuuteen pohjaavan kielen käyttämisen olevan jokseenkin väkivaltaista puuhaa”. Hän vetoaa Hegeliin, joka olisi esittänyt väitteen jo kaksisataa vuotta sitten. Moni muu on setvinyt Hegelin ajattelua pystymättä esittämään siitä aivan näin linjakkaita yksinkertaistuksia. Lisäksi Hegel – jonka ajattelussa oli sekä taantumuksellisia ja edistyksellisiä piirteitä – päätyi kannattamaan Preussin valtiovaltaa aikana, jolloin se omaksui hyvinkin autoritäärisen käänteen.

Paasonen esittää myös, ettei ”holokausti olisi ollut mahdollinen ilman käsitteeseen sisältyvää identiteettioletusta”. Melkoinen väite. Jos näin on, holokaustin olisi pitänyt tapahtua kaikissa länsimaissa, ja nähdäkseni myös monessa muussa paikassa (toivon, ettei holokausti-väitettä heti puolusteta jatkamalla sitä imperialismin suuntaan, kun puhe oli aluksi holokaustista).

Lisäksi Paasosen suosiman Blanchot’n vaikuttajiin, eroista huolimatta, kuuluu Martin Heidegger, joka on myös monen Blanchot’n harrastajan suosikkifilosofien joukossa.

Heidegger pysyi kuitenkin kriittisen uskollisena kansallissosialisteille ja antisemiittinä aina sodan loppuun asti, kuten uudempi tutkimus on jo vakuuttavasti osoittanut. Nähdäkseni käsitteen kritiikki oli myös Heideggerin keskeisiä teemoja juuri Paasosen tarkoittamalla tavalla.

Heidegger pysyi kuitenkin kriittisen uskollisena kansallissosialisteille.

Ei edes Adorno minusta pelasta tätä ajatusrakennelmaa. Hänellä kun oli nimittäin hyvin vähän, jos mitään oleellista, sanomista stalinismista tai reaalikommunismista ylipäänsä, emmekä nyt ryhtyne laskemaan ja vertailemaan uhrilukuja.

Lisäksi voisi edetä vaikka asteekkeihin asti ja muistuttaa, että pahimman vuoden aikana he uhrasivat yli 140 000 ihmistä jumalilleen. Eikä heillä ollut käytössään länsimaiden käsitteellistä ajattelua. Sama pätee myös muihin menneen maailman kansamurhiin.

Vielä varhemmin nykyisen Meksikon alueella: Teotihuacánin kulttuurin tuhon varteenotettava selitys on kuluttavasta maankäytöstä johtunut eroosio. Siis kulttuurin tuottama ekologinen katastrofi.

Uskon siis, että pahuuden juurta on etsittävä muualta kuin käsitteellisestä ajattelusta, eikä runous riitä parannuskeinoksi, sitäkin kun on käytetty eri tavoin, ajatellaanpa vain vaikka Marinettia ja muita futuristeja tai johtajalleen uskollisia neuvostorunoilijoita.

Uskon myös, ettei keinoja ilmastonmuutosta ja kansanmurhia vastaan pystytä kehittämään ilman käsitteellistä ajattelua, ja silloin ei voi jäädä eikä kannata jäädä liian pitkäksi ajaksi miettimään, mikä on oikeaa käsitteellistä ajattelua ja mikä ei.

Paasosen kanssa olemme varmasti yhtä mieltä, että näitä keinoja pitäisi etsiä. Toivon myös, että hän julkaisee lisää hienoja runojaan, vaikka sitten proosamuodossa. En vain usko, että niillä, enempää kuin omilla runoillani, on juuri kummempaa yhteiskunnallista merkitystä.

Kirjoittaja on runoilija ja kriitikko.