Hyvä maku, varma kauneusaisti ja oikea muodintaju

 Järkevästi ja maltillisesti muotiin suhtautuva nainen tekee itselleen selväksi, ettei polviin tai sen yläpuolelle ulottuva hameenhelma kuulu aikuiselle ihmiselle. Se on hänellä yksinomaan rumaa, koska polvi ei suinkaan ole ihmisruumiin kauneimpia kohtia. 

”Paksun ja muodottoman” naisen istumalihakset ovat ”tavallisesti erikoisen voimakkaasti kehittyneet”, joten hänen yllään pitkät housut ovat ”hirveät”, koska ne korostavat tuota ”surullista tosiseikkaa”.

Vuonna 1951 Hyvinpukeutuva nainen -teos (”koonnut” Irma Andersin) pyrki neuvomaan ”eleganssia tavoittelevia”. Se vakuuttaa lukijalleen, että muodissa on todellakin valinnan varaa, koska siinä vallitsee ”vapaamielisyys”.

• • •

Kansakoulussa opittiin lukemaan Iloisen aapisen avulla (1937; 1950-luvulla tehtiin viimeinen, ”neljästoista, muuttamaton painos”): ”AA-MU. AM-MU. MUL-LI AM-MUU.” ”I-SÄ ÄES-TÄÄ POL-LEL-LA PEL-TO-A. I-SÄ KIIT-TÄÄ PIK-KU AL-LI-A: O-LET OI-KE-A PIK-KU ÄI-TI.” Äiti ammentelee vierrettä (?) ja kirnuaa, isä veistelee kirvesvartta. Ehkä kaupunkilaislapset ihmettelivät mulleja, polleja ja vierteitä, koska oma koti oli kaupungissa eikä maalla (eikä aina siellä ollut Jeesustakaan; ”Jeesus, anna nimehes / meidän tehdä kaikki työmme!” aneli aapinen).

Yllättävää, että tuolla agraarivuosikymmenellä keksittiin silti nuorisokulttuuri ja rock: asiat muuttuivat nopeasti, joten hameenhelmakin nousi kymmeniä senttejä ihmisruumiin yksinomaan rumien kohtien yläpuolelle.

Ja 60-luvulla nähtiin jo globaali supermalli: lontoolainen Twiggy oli peffaton ja laiha, ja vielä seuraavillakin vuosikymmenillä iso takapuoli oli yksi nuoren naisen kauheimmista kohtaloista. Kuvitelma uusimman tekniikan BBL:sta ei vielä siintänyt yhdenkään plastiikkakirurgin odotushorisontissa. Twigsin rasvattomasta pyllystä tuli ihanne nuorekkaalla 60-luvulla – mutta toisaalta, voimakkaastikaan kehittyneiden istumalihasten koko ei enää rajoittanut farkkuihin ahtautumista, koska se nyt oli muotia.

• • •

Vapaamielisyyden sijasta melko ällistyttävää kuritushalua – jopa sisäistetty misogynia -käsite käväisee mielessä – ja ankaraa tuomintaa kohdistuu suomalaisnaisten muodin sovellusyritelmiin näennäisen kepeätyylisessä, ajan eetosta myötäilevässä tyylikirjassa. Naisen on syytä sivistää itseään kirjallisilla etikettiohjeilla kyetäkseen esiintymään miellyttävästi. ”Muoti” ja ”eleganssi” ovat sovinnaisia kaavoja, joihin sisältyy myös yksilön fyysisen olemuksen määrittely ja korjailu.

Vapaamielisyyden sijasta melko ällistyttävää kuritushalua.

Pyylevät, ruipelot, isonenäiset, huonorintaiset ja paksutakapuoliset edes yrittäkööt ymmärtää vikansa pukeutuessaan.

Usein pyylevä ihminen kuvittelee hoikistuvansa, jos hän ahtaa ylleen mahdollisimman kireät liivit. Mutta jos hän ajattelee asioita järkevästi, hän ymmärtää, että jonnekinhan ylijäämälihojen ja rasvan täytyy asettua. […] vyötärölle muovautuu pari autonkumirengasta ja takamuksiin pehmeät tyynyt. 

Ylijäämälihat: hän ymmärtänee.

Vapaamielisyys on ohjeista kaukana. Yksikään eleganssia tavoitteleva nainen ei koskaan poistu kotoaan ilman liiviä/vyötärökorsettia, sillä niin hyvin muodostunutta vartaloa ei ole olemassakaan, ettei se kaipaisi liivin antamaa kohennusta. (”Normaali” voi käyttää esimerkiksi kokopitkää elastista kumikorselettia.) 

On selvää, että jos et ole ”normaali”, olet ”viallinen”:

Rintaliivejä on olemassa jokaista eri rintatyyppiä varten: normaalille, suurelle, riippuvalle ja litteälle. Jolleivät rinnat ole normaalit, vaan niihin liittyy jokin yllä luetelluista vioista, on rintaliivejä valittaessa turvauduttava asiantuntijaan […]. 

Pitkän ja laihan on ehdottomasti kartettava kaikkia sellaisia linjoja, jotka saavat katsojan silmät harhailemaan ylös ja alas. Ja lyhyen ja paksun on taas kartettava linjoja, jotka saavat silmät kulkemaan poikittain. Katsojasta hän näyttää silloin entistäkin paksummalta. 

Voisitteko kuvitella olevanne hyvinpukeutunut, jos esim. rintaliivit ovat vaaleanpunaiset, vyötärökorsetti valkoinen, housut ruskeat ja alushame musta. Mikä riemunkirjavuus!

Emme tietenkään voisi. (Alusvaatteet olisi muuten mahdollisimman suuressa määrin ommeltava käsin.) 

Erikoisuutta ja ylihienostuneisuutta tavoitteleva voi tietenkin käyttää silkkistä alushametta, jonka väri on puvun vastakohta. Sellainen voi olla hyvinkin kaunista. Se ei kuitenkaan sovi arkioloissa.

Aivan. Kuka uskaltaisikaan tavoitella ylihienostuneisuutta arkioloissa? Mutta missä olosuhteissa ja kenelle nainen joutuisi paljastamaan väririkoksensa – joutumalla sairaalaan jäätyään auton alle? Salaisessa aviorikostuokiossa?

Ja entäs uima-asut – huonorintaiset saattavat itse ymmärtääkin rajansa, mutta sääntö ikuistetaan varmuuden vuoksi kirjaan: Rintojen suhteen epätäydellisesti muodostuneen on parasta valmistuttaa itselleen mittojensa mukainen uimapuku, johon myös on valmistettu pienet näkymättömät rintaliivit. On olemassa erinomaisen hauskoja kaksiosaisia uimapukuja, joissa esim. yläpuoli on valkoinen ja alapuoli sininen tai musta. On sanomattakin selvää, ettei huonorintaisen pidä ajatellakaan sellaista.

Kirjassa kehonegatiivinen ulkoasun muokkaus on kaikenkattava Prokrusteen vuode: liian sitä, liian tätä, ja naamakin on väärän muotoinen.

Säännöt, määritelmät ja määräykset eivät rajoitu vain vaatteisiin. Myös muodinluojien naismääritelmiä siteerataan: Pierre Balmainin nainen on 170-senttinen, lanteet kapeat, rinnanympärys 90 cm ja vyötärö 53 senttiä. (Mittasin reiteni, se oli 52 cm.)

BMI:kään ei ollut 1950-luvulla tuttu käsite muodin piirissä, mutta kirjassa kehonegatiivinen ulkoasun muokkaus on kaikenkattava Prokrusteen vuode: liian sitä, liian tätä, ja naamakin on väärän muotoinen. Eleganssia tavoittelevan naisen on suunnattava energiansa omien esteettisten virheidensä peittelyyn.

Värilliset käsilaukut ja hansikkaat ovat vain hoikkia ja suhteellisesti kasvaneita varten. 

• • •

Ja ne yhteiskuntaluokat, taloudelliset edellytykset: pakko omistaa. 

Hyvinpukeutuvan naisen pukukomeroon kuuluvat seuraavat hatut: urheiluhattu, kaupunki- tai kävelyhattu, takkihattu (turkishattu), cocktailpartyhattu (iltapäivähattu) ja iltahattu.

Kuva: Soila Lehtosen perhearkisto

Kuinka laajasti naiset piipahtelivat ”cocktailpartyissa” köyhässä sodanjälkeis-Suomessa? Cocktailkutsuilla on ”pikkumusta”, hieno iltapäiväpuku tai musta kävelypuku paikallaan. Asua täydentää hieno, harsollinen iltapäivähattu.

1950-luvun vaihteessa esimerkiksi tuleva äitini, työssäkäyvä, kihlattu helsinkiläinen ystävättärineen toki halusi pukeutua muodikkaasti sodanjälkeisinä niukkoina vuosina, mutta cocktailpartyhattua hänellä ei ollut.

Varoituksen sanoja muotikirja tarjoaa myös maalaisille; kaupunkilaisia kollegoitaan epäpätevämpien maalaisompelijoiden takia provinssissa ei tietysti ollut mahdollisuuttakaan pukeutua aistikkaasti. Lisäksi on aivan mahdotonta ajatellakaan, että pikkukaupungissa ja maalaiskylissä voisi juoksennella minkkiturkissa. Yhtä mahdotonta on tulla teattereiden ja oopperoiden ensi-iltaan kirjavassa leoparditurkissa, joka on tarkoitettu aamupäivää ja urheilua varten.

Nykyisin onkin mahdotonta urheilla tai huvitella leopardissa mihinkään vuorokaudenaikaan; uhanalaisten eläinten kierrätettyjenkin turkisten myyntikieltolista on pitkä (”leopard, tiger, ocelot, cheetah, bear, gorilla, seal and otter and monkey furs. […] It is possible to donate the fur to a worthy cause or to a museum […] or to donate the furs to a local wildlife agency or zoo. The employees may have some use such as educational or to console the animals without mothers.”)

Ketusta valmistettuja kokopitkiä turkkeja on varottava, sillä lyhyestä ja leveähköstä se tekee itsestään kierivän pallovyötiäisen ja suuresta ja rotevasta se tekee liikkuvan talon.

Kirjan alentuvassa luokka-ajattelussa on hitu jotenkin herttaista naiiviutta: kun maalaiskylässä ei voi juoksennella minkissä, eivät aateliset kartanonomistajatkaan voi.

Kesällä 1949 amerikkalainen tennistähti Gussie Moran julkeni juoksennella Wimbledonin kentillä lyhyessä hamosessa, jonka alta pilkahtelivat pitsireunaiset valkeat alushousut. All England Lawn Tennis and Croquet Club syytti Morania ”vulgaariuden ja synnin” tuomisesta tennikseen, ja aiheesta käytiin parlamenttikeskustelu. (Alusvaatteiden – edes liivinolkainten tai alushameen – vilkahtelu vaatteiden alta ei noina vuosikymmeninä ollut syntiä, mutta kyllä sitä pidettiin hieman ”vulgaarina”.) Wimbledonissa lehtikuvaajat makailivat kentillä sihdaten Miss Moranin eroottisiin alkkareihin.

Aikaansa seuraava Hyvinpukeutuva nainen ilmoittaa, että tennishame ulottuu polviin (joskin shortsit ovat sentään luvalliset) ja esittelee Gussien tempauksen: hänen pöksynsä ”vilkkuivat viettelevästi”.

Golfia oli pelattava ”räätälinmallisissa paksuhkoissa tweedkävelypuvuissa”. Pitkät housut hiihtopuvussa ja muutenkin ovat jo niin asiaankuuluva näky, ettei poliisikaan enää kiinnitä siihen minkäänlaista huomiota. 

• • •

Aamupäiväpuku oli puolelta päivin vaihdettava iltapäiväasuun. Kenen? Varakkaan kotirouvan? Tavalliset virtaset eivät vaihtaneet vaatteita kesken päivän, ja (siistiä sisätyötä tekevien) virka- ja toiminaisten oli tietysti parasta sonnustautua mieluiten mustaan kävelypukuun (jonka takkia ei milloinkaan riisuttu).

Eleganssin, estetiikan ja etiikankin turmelevat etikettivirheet lymyilivät kaikkialla, hautuumaallakin. 

Tulipunaiseen pukuun ja suruhuntuun pukeutuva nainen on pöyristyttävä ilmestys, mutta sellaisiakin kuvatuksia saattaa nähdä. Sellainen nähtiin äskettäin maaseudulla, eikä nainen näyttänyt muuten epänormaalilta.

Eleganssin, estetiikan ja etiikankin turmelevat etikettivirheet lymyilivät kaikkialla.

Hillitty make-up kuului elegantin naisen toilettiin, mutta mikään muodin ”vapaus” ei ulottunut värivalintoihinkaan.

Tummatukkaiselle, jolla on pähkinänruskeat silmät, siis silmät, joissa on kellertäviä pilkahduksia, sopivat seuraavat värit: hienosti persikalle vivahtava päivävoide ja ihojauhe, kellertävänvivahteinen poski- ja huulipuna sekä hiukan tummempi kellertävänpunainen kynsilakka. […] Ja se jolla on puhtaanruskeat silmät, voi pukeutua appelsiininkellertävään, kirkkaansiniseen, punaisen eri vivahduksiin sekä ruskeaan ja vihreään.

Mutta ennen kaikkea naisen luonne, sen lämpö tai viileys, määritteli tarkasti ulkoisen habituksen: 

Niinpä esim. sydämellisen naisen, jonka olemuksesta säteilee ystävällisyyttä ja myötätuntoa, on pukeuduttava iloisiin, lämpimiin väreihin, ylellisiin turkiksiin, aitoihin pitseihin, pehmeisiiin kankaisiin ja pehmeälinjaisiin pukuihin, kun taas kylmän ja välinpitämättömän on pukeuduttava tummiin, kylmiin väreihin, suoraviivaisiin pukuihin ja tukeviin kangaslaatuihin.

Pariisista oli noudettu ”kauneushoitajan” hyvinvointiohjeet; liikunta ei ollut suotavaa, poikkeuksina kävely ja uinti (meressä). 

Kylmän ja välinpitämättömän on pukeuduttava tummiin, kylmiin väreihin.

Olkaa koruton ja luonnollinen älkääkä yrittäkö vaikuttaa ylen tarmokkaalta ja voimakastahtoiselta, sillä sellaisista naisista eivät miehet pidä. Olkaa kiinnostunut teatterista ja kirjallisuudesta, jonkin verran politiikastakin. […] Kulttuuri ja lukeneisuus kaunistavat, mutta välttäkää olemasta yliälykäs.

Rajalinnoituksen heikoin kohta?

Pitkät housut lihavan naisen yllä olivat 1950-luvun alussa ”hirveät”, vaikka poliisi ei enää muuten kiinnittänyt niihin huomiota. Mutta kymmenen vuotta aikaisemmin ”naisen halu matkia toisen sukupuolen pukeutumistapoja” määriteltiin viiteen painokseen yltäneessä teoksessa merkiksi perversiydestä, johon normaali oman arvonsa tunteva yksilö ei alennu.

Rajalinnoituksessa on syytä alati kysyä: ”Missä on muuriemme heikoin kohta, se, josta tuho ensimmäisenä tunkeutuu sisälle?” […] Eräs niistä on nainen.

Nimimerkki M. Lausa, ammatiltaan opettaja, kirjoitti Mihin menet, Suomen kansa -nimisen korjaussarjansa talvisodan jälkeen; se julkaistiin 1942 (jälkikirjoituksenaan ”Vuoden 1941 sodan seuraukset”-luku, jossa todetaan Suomen parhaillaan ”jatkavan Itä-Karjalan vapauttamistyötä”).

Lausa muotoili uusiksi esimerkiksi asutus-, asunto-, väestö- ja nuorisopolitiikan, maa- ja metsätalouden, koululaitokset, sukupuolimoraalin ja naisen. Tarkemmin: naisen sukupuolimoraalin.

Mallia ei tullut missään tapauksessa ottaa Ruotsista.

Mallia ei tullut missään tapauksessa ottaa Ruotsista: sen oli liian korkea elintaso rappeuttanut, joten siitä oli tullut löyhätapaisuuden ja sukupuolisiveettömyyden edelläkävijämaa.

Suomen kansan tehtävänä oli oleva kaikinpuolinen suomalais-ugrilaisen sivistyksen ”kukkaan kehittäminen”, ja se sekä maanpuolustus (idän uhka) vaativat väestönkasvua, joten naisen oli synnytettävä vähintään puoli tusinaa lasta, ja heitä ja työssäkäyvää miestä hänen piti huoltaa kotona. Väkilukua oli mahdollista lisätä kahdeksaan miljoonaan, mieluiten kuuteentoista. Kaupungistuminen oli syy kansakunnan rappioon, ja sitä naisten käytös auttoi merkittävästi.

Lausa myöntää, että suomalainen nainen osallistui hänkin sotaponnistuksiin, ja ”rahojen kerääjänä johonkin yleishyödylliseen tarkoituksen kaduilla, ravintoloissa nainen on sekä voittamaton että aina aulis antamaan apuaan”. Mutta koska naisella on ”taipumusta teatraalisuuteen, pintakiiltoon ja huomion himoitsemiseen”, hän pyrkii näyttäviin suorituksiin, ”korokkeelle”, eikä viihdy ”arjen harmaudessa”: [Tyttö] oppii usein jo pienestä pitäen kilpailemaan äitinsä kanssa turhamaisuudessa, vaatteittensa ja ulkoasunsa sairaalloisessa tarkkailussa ja palvonnassa, josta voi tulla hänen elämänsä pääsisältö […].

• • •

Naisen palkkatyö ei ollut arvostettavaa, vaikka joskus välttämätöntä. Se, että kouluissa oli lähes vain naisopettajia, on luonnotonta (ja turmiollista).

Jos esim. naishammaslääkäristä on käsityömäinen näpertely haisevien ja mätänevien hampaiden parissa mieltä ylentävämpää ja henkeä avartavampaa kuin lastensa ja kotinsa kunnollinen ja täydellinen hoitaminen, ja jos esim. naistuomari mieluummin istuu tuomitsemassa nuoria rikollisia, joitten huono ja laiminlyöty kotikasvatus on johtanut rikoksen teille, kuin kasvattaa ja vaalia omia lapsiaan, niin älkööt lainkaan menkökään avioliittoon. 

Jos naisen oli pakko jonkin aikaa elättää itseään konttorityttönä, hänelle oli määrättävä halpa ja vaatimaton toimipuku, jotta yleisö pääsisi näkemästä puolialastomia naisia. Konttoritytöt sitä paitsi vain naputtelevat koneella sitä ja tätä, mitä käsketään. Tehdään kirjaan kuolleita numeroita, viedään ne toisesta paperista toiseen. Otetaan vastaan saapunut kirje tai asiapaperi ja merkitään se saapuvaksi, numeroidaan se ja annetaan mennä sellaiselle, joka paperista jotain ymmärtää. […] Kun kuolema äkkiä korjaa tällaisen työntekijän, ei hänestä eikä hänen elämäntyöstään ole seuraavana päivänä jälkeä missään.

Naisia oli kiellettävä koskemasta ”miehenpolkupyörään”.

Naisia tuli kieltää nauttimasta alkoholia ja polttamasta tupakkaa julkisilla paikoilla. 21 vuotta nuorempia naisia piti kiellettämän maalaamasta kasvojaan, huuliaan ja kynsiään ja käyttämästä huomiota herättävää kampausta.

Ehdottomasti naisia oli kiellettävä koskemasta ”miehenpolkupyörään”. Paitsi että sen käyttäminen on hyvin rumaa ja epänormaalina esimerkkinä leviävää, on se myös terveydellisesti vaarallista. 

• • •

Suurin naisongelma vaikuttaa olleen se, että Lausan mukaan harvasta naisesta oli oman kotinsa ja lastensa hoitajaksi. 

Syynä liian matalaan elintasoon on aina perheenemäntä. Monikin heistä on luonteeltaan saamaton, sitten vielä oppimaton ja taitamaton. Hänellä ei ole aavistustakaan järkiperäisestä, suunnitelmanmukaisesta taloudenhoidosta. […] Jos vaimo lisäksi on tarkoituksellisen tuhlaava, laiska ja välinpitämätön tai elämän vaikeuksien edessä masentunut, kohtaloon alistunut, on seurauksena suoranainen ”hurskas kurjuus” […].

Syynä liian matalaan elintasoon on aina perheenemäntä.

Toki syy liian korkeaankin elintasoon on perheenemännässä, koska hän on itsekkyyden perikuva. Hän on useimmiten loisolio, niin epäyhteiskunnallinen ja epäkansallinen kuin olla saattaa. Kodistaan hän muodostaa arki- ja perhe-elämään soveltumattoman, luonnottoman, kääpiömäisen loistokodin. Yhden tai kaksi lastaan hän kasvattaa oikkujensa ja suunnitelmattomuutensa mukaan sekä ruumiin että sielun puolesta enemmän tai vähemmän kelvottomaksi.

Naisten kyvyttömyyden, moraalittomuuden, itsekkyyden, turhamaisuuden, oikullisuuden, oppimattomuuden, suhteellisuudentajuttomuuden, saamattomuuden, teatraalisuuden, laiskuuden, suunnitelmattomuuden, välinpitämättömyyden, tuhlaavaisuuden ym. luettelointi, kuvailu ja tuomitseminen täyttää kymmeniä sivuja.

Naisten itselleen kuvittelema kulttuuritoimintakin on aina paitsi tyhjänpäiväistä ja mitätöntä myös yhteiskunnanvastaista. 

Kun esim. Helsingin suurlehtien palveluksessa olevat sanomalehtinaiset tai ”naisten omien lehtien” toimittajat  täyttävät palstatilaansa, niin mistä he kirjoittavat, mitä suuria ja mullistavia aatteita esittävät? Naisten alusvaatteista, hameen vyötärön nousemisesta tai laskemisesta, tukanpesusta, kulmakarvojen ja silmäripsien kaunistamisesta. Ei tällaisesta mitään maailmaa synny. Tai jos jokin nimimerkki kirjoittaa vähän vakavammasta aiheesta, se on niin yhteiskunnanvastaista kuin mahdollista, kuten esim. erään tunnetun naisasianaisen väsymätön vatkutus: ”Samasta työstä sama palkka.” […] tämän vaatimuksen toteuttaminen merkitsee kärsimyksiä ja elämisen vaikeutta suurten perheiden huoltajille ja on yhtenä syynä lapsiluvun rajoittamiseen.

Turhamaisuus: nimesi lienee enimmäkseen ollut nainen? Nyt, 80 vuotta myöhemmin, esteettinen kirurgia tarjoaa niin häkellyttäviä mahdollisuuksia ulkonäön muunteluun ja some niin rajattoman ja addiktiivisen viestintäalustan, että ”ulkoasun tarkkailu ja palvonta” tarjoutuu uhkaavan helpostikin kaikkien sukupuolien ”elämän pääsisällöksi”. Nyt ”kaunistetaan” huulia, takapuolia, rintoja, vulvaa/penistä ym. Aina muotoilut eivät tietenkään toteudu teorian, uskon ja toivon mukaan, mutta narsistinen hybris kykenee kutistamaan todellisuudentajun.

Kykyjä Suomen naisilla oli myös irstauteen ja suvun rappeuttamiseen.

Lausan mielestä kykyjä Suomen naisilla oli myös irstauteen ja suvun rappeuttamiseen:

 Juuri naisten ansiosta ovat tapojen löyhyys, mauttomuus, julkeus, jopa suoranainen irstaus levinneet ja tulleet suorastaan jokapäiväisiksi ilmiöiksi. Naisten juopottelu on nykyään jo aivan yleistä. Silloin on viimeinenkin pato poissa ja tie suvun rappeutumiseen auki.

Naisten seksuaalinen toiminta ei rajoitu vain ”harrastamiseen”:

Sukupuolinen löyhyys esim. ei koskaan voi tulla miehen koko elämän pääsisällöksi, kuten se tulee helposti naiselle, jopa siinä määrin, että siitä tulee hänelle elinkeino.

• • •

Yhteiskunnassa tehdään aina myös rikoksia, mutta Lausa katsoo, että miesvankien joukossa on hyvin paljon hyvää ja kunnollista ainesta:

Tällaisia ovat jyrkät ja suorat luonteet, jotka ovat joutuneet kärsimään petosta luihun ja kavalan naapurinsa taholta ja kostaneet verisesti. Sellaisia ovat edelleen ne, jotka ovat tehneet rikoksensa juovuspäissään, mustasukkaisuudesta, pikaistuksessa. Kunnollisia on myös ns. ”siveellisyysrikollisten” joukossa. He ovat elämänsä ”myrskykauden” uhreja, joita kasvatus ei ole opettanut toimimaan varovaisesti. Kaikki nämä rikkojat ovat rehellisiä, monasti ahkeria ja pystyviä kansalaisia.

Toisin sanoen verikosto on ok, ja kännissä, ”pikaistuksissa” tai mustasukkaisena tehty (henki)rikos sekä raiskaus ovat muuten rehellisen ja ahkeran mieskansalaisen tekosia. ”Kasvatus” ei ole häntä opettanut, koska ne saamattomat loisoliot eivät ole kyenneet kasvattajiksi. Eivätkä ne vankilassakaan ole kunnon kansalaisia. 

Aivan toisin on naisvankien laita. Tuskinpa muiden kuin ensikertalaisten lapsenmurhaajien joukossa saattaa olla yhteiskuntaan pelastettavaa ainesta.

Kuri, rodunjalostus (tukena mallit Saksasta ja sterilisaatiolaki), naisten asevelvollisuus (kodin- ja lastenhoitokoulutus: ilman hyväksyttyjä tuloksia nainen ei ole kelvollinen hallitsemaan omaisuuttaan eikä avioliittoon), sukupuolierottelu kouluissa ja uimarannoilla sekä tanssikielto alkoholiravintoloissa edistäisivät suomalais-ugrilaisen sivistyksen kukkaan kehittämistä. Naisten koulimiseen pätevää alipäällystöä olisivat tarjonneet Hämeenlinnan naiskuritushuoneen vartijat.

Teosta vedettiin pois sekä myynnistä että kirjastoista sodan jälkeen vuonna 1945 poliittisista syistä.

(Tekstin lihavoinnit kirjoittajan.)

Kirjoittaja on toimittaja ja freelance-teatterikriitikko emerita.

Lähteet

Hyvin pukeutuva nainen. Maailman muotialan suurten ohjeita ja neuvoja eleganssia tavoitteleville. Koonnut Irma Andersin. Kuvittaneet Mirjam Marttila ja Mauri Koponen. Otava 1951, 208 s.

Martti Haavio – Aili Konttinen – Ohto Oksala: Iloinen aapinen. Werner Söderström Osakeyhtiö 1955, 158 s. Neljästoista muuttamaton painos (ensipainos 1937).

M. Lausa [Lauri Mikael Sainio], Mihin menet, Suomen kansa. Werner Söderström Osakeyhtiö 1942, 230 s.

Viite

*) ”Heikkous, nimesi on nainen”: Shakespeare, Hamlet, I.2, suomentanut Veijo Meri.