Olemmeko yhä sinisilmäisiä ja liian vähän huolissamme 1300 kilometriä pitkästä maarajasta aggressiivisen itänaapurimme kanssa yhdistettynä itsevaltaisen presidentti Putinin väkivaltaiseen imperialismiin?

Raja on nyt jököttänyt kiinni kymmenen kuukautta. Eikä kai kukaan tiedä varmasti, kuinka monet Venäjän rajalle työntämät avuttomat turvapaikanhakijat odottavat rajapuomien avautumista.

Vaikuttaa siltä, että enemmän kuin kiinni olevasta rajasta, Putinin valheista ja pakolaisista kansa triggeröityy arjessa siitä, että suklaajoulukalenterit ilmestyivät markettien hyllyille jo lokakuun alkupuolella.

Kun pääsin vast’ikään vierailemaan Portugalin Suomen suurlähettilään Titta Maja-Luodon Lissabonin residenssissä, hän kertoi, että portugalilaisilla on hyvä kuva Suomesta. Mutta sitä ihmetellään kovasti, kuinka itärajalla ei ole aitaa.

Pohjoisessa raja on kamalan pitkä pätkä korpea, rämettä ja suota.

• • •

Kaksi pohjoista teatteria ja tekijää on vahvasti ja kiinnostavasti kiinni rajakysymyksissä.

Kaksi pohjoista teatteria ja tekijää on vahvasti ja kiinnostavasti kiinni rajakysymyksissä. Toinen on Kemin teatteri ja kirjailija Rosa Liksom, toinen Kajaanin kaupunginteatteri ja teatterinjohtaja, ohjaaja, käsikirjoittaja Anni Mikkelsson.

Historiatietoiset kantaesitykset Väylä Kemissä sekä Vienanmeri, Valkiemeri, Белое море – rajankäyntiä Kajaanissa sinkosivat minutkin miettimään rajojen vaikutuksia ja merkitystä yksilöiden kannalta.

Näistä näytelmistä voi oppia uutta. Eivätkä sota ja politiikkakaan jää esityksissä roolia vaille.

Kun Väylä voitti Lukija-Finlandian, kolmen kuukauden kuluttua Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Kun Vienanmeri tuli ensi-iltaan, Venäjän sota Ukrainaa ja ”epäihmisiä” vastaan oli juuri alkanut.

Suurhyökkäys tuli kaikille yllätyksenä. Rosa Liksomin meänkielellä kirjoitetussa Väylä-romaanissa Norrbottenin maaherran lähettämä virkamies toteaa karjankuljettajille, kuinka sota yllättää kansan aina, vaikka ”herrat ovat sitä viritelheet vuositolkula”.

Taiteentekijät omaavat havaintojeni mukaan muita herkemmät tuntosarvet ajassa sikiäville ilmiöille.

Tällä tavalla ajatteli myös kulttuuritoimittaja, sosiologi ja kirjailija Siegfried Kracauer, joka saksalaisen elokuvan psykologista historiaa analysoivassa kirjassaan Caligarista Hitleriin (1947, suom. 1987) ja elokuvia analysoidessaan totesi niiden heijastavan kansakunnan mielenlaatua ja myötäilevän henkisen ilmaston muutoksia. Kracauer oletti etenkin populaarien elokuva-aiheiden tyydyttävän massatarpeita.

Tyydyttävätkö Kemin ja Kajaanin kantaesitykset massatarpeita?

Tyydyttävätkö Kemin ja Kajaanin kantaesitykset massatarpeita? Uskon niin. Monet meistä tuntevat surun, empatian ja ahdistuksen lisäksi jäytävää voimattomuutta Lähi-idän tilanteen jatkuvasti kärjistyessä ja Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa.

Kemin ja Kajaanin teatterit kysyvät tärkeitä kysymyksiä. Ohjelmistovalinnoillaan ne potkivat kuin kiisket akanvirrassa päinvastaiseen suuntaan kuin kepeiden farssien ja formaattimusikaalien myötävirta.

• • •

Kemin teatterin Väylä on vuoden mittainen Lapin sodan evakkojen tarina. Finlandia-ehdokkaana ollut Liksomin romaani nostaa esiin faktoja, jotka ovat jääneet sodasta kerrottujen suurten linjojen ja esimerkiksi Karjalan evakkotarinoiden jalkoihin.

Väylässä erottava raja on Tornionjoki. Sen yli nimetön Järvikylän tyttö kuljettaa pientilan lypsävät, hiehot ja vasikat sekä itsensä turvaan Ruotsin puoleiselle ”kuninkhaan” rannalle ja takaisin poltettuun kotimaahan.

Raja on myrskytuulessa vaaralliseksi muuttunut joki, jonka yli kulkevalle evakuointilautalle on kova tunku: ruotsalaisia ja saksalaisia sotilaita, evakoita, koiria ja karjaa.

Rajajoen ylitys on romaanin dramaattisimpia hetkiä. Joen ylitykselle annetaan romaanissa neljätoista sivua.

Myös Tuomo Rämön dramatisoimassa ja ohjaamassa teatteriversiossa korostuu liikuttava kohtaus, jossa Sisko-nimisen lapinlehmän Sokkeri-vasikka jää puristuksiin ponttoonin ja laiturinnysän väliin ja hukkuu.

Toinen yhtä raadollinen ja tiheä kohtaus tapahtuu Ruotsissa karanteenileirillä, missä sakea saarnaaja syyttää lastensa pienten puisten ruumiskirstujen äärellä itkeviä suomalaisia äitejä huoraamisesta.

Saarnaajan mielestä kiimaisissa naisissa on syy sodan onnettomuuksiin.

Saarnaajan mielestä kiimaisissa naisissa on syy sodan onnettomuuksiin. Ei suinkaan siinä, että Suomen herrat liittoutuivat natsien kanssa.

Karanteenileirin olot olivat hirveät. Kirjailija Liksom paljastaa, kuinka Ruotsin kruunu evakkoja kohteli.

Kemin teatterin ensi-illassa kirjailija kertoi, että evakkoreissulla kuoli ihmisiä enemmän kuin elikoita. Eräässäkin parakissa kuoli kolmetoista lasta.

• • •

Kajaanin kaupunginteatterin ja Meriteatterin yhteistyössä toteuttama Vienanmeri-näytelmä on käsikirjoittaja ja ohjaaja Anni Mikkelssonin mukaan ”rajapintojen mentaalihistorioita esiin maanittava humahus”.

Keväällä 2022 kantaesitetyssä Vienanmeressä liikutaan itärajan yli molempiin suuntiin ja ajassa taakse päin.

Esityksessä puhuttiin suomea, karjalaa ja venäjää.

Mikkelssonin näytelmässä muisteltiin Vienan reitillä kulkeneita laukkukauppiaita, runonkerääjiä, vallankumousta paenneita, partisaani-iskuja, loikkareita, neuvostokansaa, evakuointeja Uralin taakse ja sitä, kun mummin isä hiihti Neuvostoliittoon rakentamaan parempaa elämää.

• • •

Näytelmä resonoi tässä ajassa akuutteja teemoja: syrjintää, rajan taakse jääneitä sukulaisia, omia juuria ja miten kohdataan naapurit.

Ennen rajanylitys oli jännittävä seikkailu.

Näin Mikkelsson käsikirjoituksessaan rajat määritteli: ”Rajat ovat piirrettyjä ja kansakunnat kerrottuja, mutta ihminen ja karhu ovat kulkeneet aina.”

Kajaanin kaupunginteatteri jatkaa yhä rajojen ja rajattomuuden tutkimista. Marraskuussa saa ensi-iltansa kajaanilaissyntyisen Elli Salon uutuusnäytelmä Keräilijät. Ennakkotietojen mukaan siinä yritetään korjata ja pitää maailmaa koossa, vaikka se on jo rikki ja sijoiltaan.

• • •

Valtioiden rajojen muotoutuminen on alkanut kiinnostaa myös tutkijoita.

Kun kysymys rajojen pitävyydestä ja avoimuudesta on noussut päivänpolttavaksi, valtioiden rajojen muotoutuminen on alkanut kiinnostaa myös tutkijoita.

Tänä vuonna on julkaistu yksi Suomen itärajaa ja toinen länsirajaa käsittelevä väitöstutkimus.

Lapin yliopisto julkaisi Sami Pekolalta väitöskirjan Rajaton raja: oikeushistoriallinen tutkimus Tornionlaakson rajasta vuodesta 1809 nykyaikaan. Pekolan mukaan ajatus Tornionlaakson rajattomasta rajasta ei vastaa sen paremmin oikeudellista kuin sosiaalista todellisuutta.

Itä-Suomen yliopistossa tarkastettiin yhteiskuntamaantieteen alaan kuuluva Virpi Kaiston väitöskirja The Finnish-Russian borderland as a lived space. Perceptions, experiences, and identities in everyday life. Sen tutkimusaineisto on kerätty Etelä-Karjalassa ja Viipurin alueella ajanjaksona, jolloin alueella oli paljon rajat ylittäviä yhteyksiä ja raja oli tärkeä tekijä alueen taloudelliselle kehitykselle.

Rajatilanne on tästä radikaalisti muuttunut. Suomen ja Venäjän raja on nyt paitsi Euroopan unionin ja Schengenin myös Naton kova ulkoraja.

Loppuun lainaus Norrbottenin ”töörevän” visiirin tervetuliaispuheesta Suomen evakoille Liksomin Väylästä:

”Tet jos kuka tiättä, mitä tapahtuu semmoselle kansale, joka ei kykene huolehtihmaan ittestänsä eikä hallittehmaan maithaan, ko oletta itte sen kokehneet.”

• • •

Eeva Kauppisen aiemmat kolumnit Kritiikin Uutisissa:

Puuttuuko Suomelta tulevaisuuden visio vai onko se väärä? (3.9.2024)

Kuopiossa syntynyt Eeva Kauppinen on kulttuuritoimittaja, tanssi- ja teatterikriitikko Oulusta. Hän on työskennellyt sanomalehti Kalevassa vuodesta 1985 ja kirjoittanut Pohjois-Suomen aiheista Teatteri&Tanssi+sirkus-lehteen avustajana vuodesta 1999. Kauppinen kutsuttiin SARVin kunniajäseneksi 2019.

Kuva: Jouni Viitala