Kulttuurialoilla on viime kuukausina keskitytty – ihan syystäkin – hallituksen kulttuurileikkausten synnyttämiin uhkakuviin. Leikkausten laajuus on historiallisen hurjaa ja saksiminen ällistyttävän systemaattista ja vauhdikasta. Huomioiden kulttuurin uupumisen suomalaisesta puoluepolitiikasta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta (mitä ruodin jo syyskuun kolumnissani) en valitettavasti ole kovin optimistinen myöskään ensi kevään kuntavaalien seurauksista kulttuuritoimialaan.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa luovilla aloilla työskenteleviä kollegoitani siitä, että toimialamme uhkakuvat ovat merkittäviä myös kulttuuribudjetin ja VOS-todellisuuden ulkopuolella, eikä niitä rakenneta yksistään Suomen valtioneuvoston ja kunnanviskaalien kokoussaleista käsin.

Hallitsemattomana ylikansallinen tekoäly- ja algoritmitalous johtavat suomalaiset kulttuurialojen ammattilaiset potentiaalisesti vielä paljon suurempaan ja varmempaan turmioon kuin mihin valtiovarainministeriön virkamiehistökoneisto ikinä kykenisi. Lisäksi nykykehitys on jo johtanut merkittäviin vaikutuksiin kulttuurin kulutuksessa ja sitä kautta tuotannossakin, mitä sivusin kolumnissani Jäähyväiset kulttuuriyllätyksille.

Joulukuun alussa julkaistu kansainvälisten tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestön CISACin teettämä tutkimus generatiivisen tekoälyn vaikutuksista musiikin ja AV-sektorin luoviin tekijöihin on kylmäävää luettavaa. Generatiivisen tekoälysisältötalouden ennakoidaan kasvavan neljässä vuodessa 3 miljardista 64 miljardin euroon, minkä pelätään johtavan vähintään 22 miljardin euron menetyksiin yksistään musiikki- ja AV-aloilla. Tämä tarkoittaisi väistämättä aika hallitsematonta työttömyyden kasvua myös suomalaisten luovien alojen ammattilaisten keskuudessa.

CISACin teettämä tutkimus generatiivisen tekoälyn vaikutuksista musiikin ja AV-sektorin luoviin tekijöihin on kylmäävää luettavaa.

Niiden 12 vuoden aikana, mitä olen viettänyt musiikkialan luottamustöissä, minulle on avautunut näköalapaikka kansainvälisen alustatalouden toimintalogiikkaan ja lainsääntelykehykseen. Päättäjiemme lähtökohtainen haluttomuus koskea pitkällä sääntelytikullaankaan teknologiajättien eettisesti kestämättömiin bisnesmalleihin on käynyt selväksi.

Valitettavasti tässä ei ole myöskään kyse vain kansallisesta vaan ennen muuta kansainvälisestä ilmiöstä. Poliitikkojen motivaatio parantaa sisällöntuottajan elinkeinoa sääntelemällä laajemmin varsinkaan tekoälyä ei ole suuren suuri, jos ja kun tekoälykolikon toisella puolella siintää vaikkapa laajempien sote- tai turvallisuushaasteiden teknologiset ratkaisut sekä eurooppalainen talousprotektionismi. Viimeksi mainittu ei myöskään käytännössä toteudu tekoälyn kohdalla, kun kaikki eurooppalaiset tekoälyinnovaatiot yksi toisensa jälkeen päätyvät lihottamaan amerikkalaisia eivätkä eurooppalaisia sijoittajia (vrt. suomalaisen Silo AI:n myynti amerikkalaiselle AMD:lle viime kesänä).

• • •

Olen kuitenkin herännyt siihen, että esimerkiksi tekoälytalouden kestämättömyys suhteessa sisällöntuottajiin on todellisuudessa ihan verrannollinen sääntelemättömän tekoälyn ekologiseen jalanjälkeen. Jos me sisällöntuottajat kykenisimme konkretisoimaan edunvalvonnassamme tämän yhteyden, olen aika saletti, että sääntelijöiden motivaatio säännellä myös kasvaisi Brysselin suunnalla.

Luin pari vuotta sitten Forbesista kiinnostavasta amerikkalaisesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin AI-teknologian ekologista jalanjälkeä. Olin toki jo vanhastaan tietoinen teknologiateollisuuden kestämättömästä hiilijalanjäljestä, joka on kasvanut hallitsemattomasti viime vuosikymmeninä. ICT-sektorin hiilipäästöt ovat jo ylittäneet esimerkiksi lentoliikenteen päästöt. Niin kutsutun rebound-ilmiön eli energiankulutuksen globaalin skaalautumisen takia on myös esimerkiksi todistettu, että musiikin kuuntelun hiilipäästöt ovat kasvaneet eivätkä laskeneet siirryttäessä fyysistä äänitteistä suoratoistoon.

ICT-sektorin hiilipäästöt ovat jo ylittäneet esimerkiksi lentoliikenteen päästöt.

Forbesin artikkelissa kuitenkin hätkähdytti eniten tieto tekoälyteknologian lauhdevedenkulutuksesta. Yksi perusteellisempi Chat-GPT:n kysymys/vastaus -patteristo vaatii tutkijoiden mukaan tällä hetkellä jopa puoli litraa makeaa vettä alustan palvelimien viilentämiseksi. Kun sitten huomioi Open AI:n päivittäiskäytön ja sen skaalautumisen globaalisti sekä teknologiayhtiöiden palvelimien viilentämiseen vaadittavan veden laadun (makea vesi) ja prosessissa veden haihtumiseen ja saastumiseen liittyvät haasteet niin aletaan liikkua ihmiskuntaa ajatellen melko eksistentiaalisten kysymyksien äärellä.

Maapallon makean veden varannot ovat kolmisen prosenttia koko planeetan vesimäärästä. Makean veden määrä on ilmaston lämmetessä vähentynyt, mistä johtuen kaksi kolmasosaa maailman väestöstä kärsii YK:n mukaan tälläkin hetkellä vedenpuutteesta. NATOn piirissä työskentelevä tuttuni kertoi hiljattain, että juomaveden romahtamista on pidetty sotilasliitossa jo pitkään ilmaston lämpenemisen ohella maailman merkittävimpänä turvallisuusuhkana.

ICT-sektorin lauhdevesijalanjälki liikkui yksistään Yhdysvalloissa yli 600 miljardissa litrassa jo vuonna 2014, minkä jälkeen lauhdeveden kulutus on tutkijoiden mukaan kasvanut räjähdysmäisesti ennen muuta tekoälyinnovaatioiden myötä. Tutkijat arvioivat AI:n vaatiman lauhdeveden kulutuksen kasvavan ainakin 6,6 miljardiin kuutioon vuoteen 2027 mennessä.

Vertailun vuoksi Googlen vuosittainen lauhdevesikulutus oli 21 miljardia kuutiota vuonna 2022, jolloin kulutus oli kasvanut edellisvuodesta peräti 21 prosenttia. Palvelimien käyttämän lauhdeveden lisäksi ICT-sektori kuluttaa ja saastuttaa runsaasti vettä hardwareen tarvitsemiensa mineraalien prosessoimisessa, mikä jää valitettavan vähälle huomiolle.

Juomaveden romahtamista on pidetty NATOssa jo pitkään ilmaston lämpenemisen ohella maailman merkittävimpänä turvallisuusuhkana.

Suomikin on mainittu samassa AI-tutkimuksessa. Meidän tekoälyoppimisen mediaani lauhdevesijalanjälki jo vuonna 2023 oli yllättäen suurempi kuin Yhdysvalloissa keskimäärin, vain Ruotsi oli Euroopan verrokkimaista meitä edellä. Onkin kiinnostavaa nähdä, miten tekoälybisnekseen aggressiivisesti pyrkivän Googlen mahdolliset uudet palvelininvestoinnit Suomessa tulevat näihin lukuihin vaikuttamaan lähivuosina. Nimittäin Kajaaninkin korkeudella palvelimien viilentämiseen tarvitaan lauhdevettä minimissään puolet vuodesta, mikä jäi medialla tyystin ruotimatta Googlen palvelinuutisoinneissa marraskuussa.

Vaikka Suomi on laskentatavasta riippuen 57 000–168 000 järven maa, niin makean veden negatiivinen globaali kehitys tuntuu vääjäämättömältä meilläkin. Puhdas juomavesi voi muodostua Suomelle vielä vientiveturiksikin eli veden arvonkehitys kannattaisi huomioida nykyistä laajemmin ja kauaskatseisemmin myös tulevissa palvelinkeskushankkeissa.

Ihmiskunnan historian valossa teknologia on tähän saakka ainoastaan lisännyt eikä vähentänyt energian ja planeetan luonnonvarojen kokonaiskulutusta. Haluan silti uskoa, että lähitulevaisuudessa tekoäly ja teknologiasektori kykenisivät myös ratkaisemaan eivätkä vain lisäämään eksistentiaalisia haasteitamme.

Samalla uskon vakaasti siihen, että rengin ominaisuudessa tekoälyteknologia voi osoittautua loistavaksi luovuuden jatkeeksi ihmiselle ja olla omiaan lisäämään eikä vain kuivattamaan meidän sisällöntuottajien tulovirtoja. AI-kehityksen jatkuessa nykymallilla hallitsemattomana ja sääntelemättömänä olemme kuitenkin ajautumassa silmänräpäyksessä tilanteeseen, jossa rengin rooliin joutuukin köyhtyvä sisällöntuottaja ja isäntänä toimii kestämätön tekoälytalous.

• • •

Markus Nordenstrengin aiemmat kolumnit Kritiikin Uutisissa:

Jäähyväiset kulttuuriyllätyksille (14.11.2024)

Kulttuuri meni pesuveden mukana (26.9.2024)

Markus Nordenstreng on helsinkiläinen pitkän linjan musiikintekijä, muusikko ja kulttuurivaikuttaja. 

Kuva: Tero Ahonen