Kirjoitin hiljattain jutun taidekritiikin käsittelystä viiden eri taidekorkeakoulun opetuksessa. Julkaisun jälkeen sain kollegalta vinkin, että artikkelista puuttuneessa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa kritiikkiä voi opiskella kymmenien opintopisteiden edestä. Siellä aihetta pidetään yhteiskunnallisesti tärkeänä.

Jaana Erkkilä-Hillillä on ilahduttavaa kerrottavaa pohjoisesta. Hän on Lapin yliopiston kuvataiteen professori, joka on opettanut yliopistolla vuodesta 2013. Hän toimii itse myös kuvataiteilijana.

Lapin yliopistoon vuonna 1990 perustetussa taiteiden tiedekunnassa on useita koulutusohjelmia, muun muassa graafista suunnittelua ja tekstiilitaidetta. Sivuaineopintoja voi suorittaa kuvataiteissa, valokuvauksessa ja taidehistoriassa. Tiedekunnassa on myös Taiteen asiantuntija -niminen maisteriohjelma.

Pisimmät perinteet taidekritiikin käsittelyllä on taidehistorian opinnoissa, mutta kritiikki taidekeskustelun muotona on keskeinen osa muitakin tiedekunnan opintokokonaisuuksia.

Monet aiemman juttuni haastateltavista kertoivat, että kritiikin kysymykset nousevat heidän korkeakoulujensa opetuksessa esiin enimmäkseen tai jopa pelkästään opiskelijoiden palautetilaisuuksien yhteydessä. Moni kaipasi kritiikin kysymyksille selkeämpää paikkaa opetussuunnitelmissa.

Jaana Erkkilä-Hillin mielestä opintojen osana käytävä laajempi keskustelu kritiikin keinoista on yhtä tärkeää taiteilijaksi kasvamisessa kuin palautteen saaminen omista töistä. Hänen vastuullaan oleviin kuvataideopintoihin kuuluu palautetilaisuuksien lisäksi esimerkiksi näyttelykäyntejä ja nähdyistä teoksista kirjoittamista.

Laajempi keskustelu kritiikin keinoista on yhtä tärkeää taiteilijaksi kasvamisessa kuin palautteen saaminen omista töistä.

Kritiikin antamisen ja saamisen opettelu lähtee toki siitä, miten opettaja puhuu opiskelijan omista töistä, Erkkilä-Hill sanoo. Lapin yliopistossa lähtökohtana kaikessa palautteen antamisessa on pyrkimys ymmärtää, mistä toisen henkilön taiteellinen ilmaisu kumpuaa.

”Se ei tarkoita, että kaikesta tarvitsee pitää, eikä todellakaan tarvitse väen vängällä keksiä kehumista, jos ei sellaista ole”, Erkkilä-Hill sanoo. ”Mutta kun puhutaan toisten teoksista, pitää olla yritystä ymmärtää, miksi joku on tehnyt sellaisia valintoja kuin on.”

Henkilökohtainen palaute ei kuitenkaan yksinään riitä, jos kritiikkiä haluaa ymmärtää laajemmin, hän toteaa. Jos kritiikki tulee vastaan pelkästään henkilökohtaisen palautteen kontekstissa, opiskelija ei välttämättä opi erottamaan omaa henkilöään tekemästään teoksesta tai viitekehyksestä.

”Jos taiteilijaksi opiskeleva ei käsitä kritiikkiä isommassa mittakaavassa, käy helposti niin, että hän suhtautuu palautteeseen hirveän henkilökohtaisesti ja kuulee pelkästään puutteet, sen sijaan että kuulisi myös kannustukset. Näin voi käydä, vaikka olisi kuinka harjaantunut palautteen vastaanottaja – mitä opiskelijat eivät tietysti vielä ole.”

Lapin yliopistolla myös taiteen opettajat asettuvat alttiiksi kritiikille ja opiskelijoiden analyysille.

Kun osana opintoja joutuu tai pääsee kirjoittamaan toisten töistä, syntyy ymmärrys kritiikin prosessista ja siitä, miltä oma kirjoitus ja argumentointi saattaa toisen näkökulmasta kuulostaa, Erkkilä-Hill toteaa. Lapin yliopiston taideopetuksessa korostuu hänen mukaansa ajatus, että kaikki eivät pidä kaikesta – ja että se kuuluu asiaan.

”Kun kuvataiteilijana asettaa teoksiaan esille, tavoitteena on aina vuorovaikutukseen asettuminen yleisön kanssa”, hän sanoo. ”Ja ihan niin kuin ihmisten kanssa, taiteessakin on niin, että toisten kanssa kemiat loksahtavat ja syntyy heti ymmärrys, että puhumme samaa kieltä, kun taas toisten kanssa tunnistetaan nopeasti, että ajattelemme eri tavalla.”

Lapin yliopistolla myös taiteen opettajat asettuvat alttiiksi kritiikille ja opiskelijoiden analyysille. Jokaisen lukuvuoden alussa pidetään tiedekunnan henkilökunnan näyttely, jonka opiskelijat käyvät katsomassa osana kurssejaan. Kun opettajat näyttäytyvät itsekin taiteilijoina ja muotoilijoina, opiskelijat hahmottavat heti, kenen kanssa taiteellinen ajattelu kohtaa. Näin tehdään selväksi, ettei taiteessa ole yhtä totuutta.

”Pidän hyvänä, että hahmottuu heti, että okei, että me molemmat liikutaan täällä taidemaailmassa, mutta me näytään olevan kiinnostuneita hyvin erilaisista asioista”, Erkkilä-Hill sanoo.

Tällöin myös palautetta on todennäköisesti helpompi ottaa vastaan.

Kun Erkkilä-Hill täytti 60 vuotta, taidehistorian opiskelijat kirjoittivat hänen tuotannostaan kokonaisen kirjan professori Tuija Hautala-Hirviojan johdolla. Omien teosten asettuminen syvällisen pohdinnan kohteeksi oli opettavaista myös hänelle. On erittäin hyvä, että roolit kääntyvät välillä ympäri, hän painottaa.

Kritiikin ja laajemman taidekeskustelun ymmärtäminen on Erkkilä-Hillin mielestä taiteilijalle välttämätöntä. Julkinen keskustelu taiteesta on yhteiskunnallisesti tärkeää muun muassa siksi, että taiteen sisältöjen kautta on mahdollista keskustella vaikeistakin aiheista päätymättä heti puolustus-hyökkäys-asetelmiin.

”Hyvin tehdyn kritiikin lisäksi toivoisin, että taiteilijoiden ääni kuuluisi enemmän julkisessa keskustelussa, eikä vain taiteen kentällä. Että kysyttäisiin taiteilijoiden näkökulmaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Minun kokemukseni mukaan taiteilijoilla on paljon sanottavaa, ja valmiuksia puhua asioista. Siihenkin me haluamme opinnoissa kannustaa.”

Kirjoittaja on tanssiin erikoistunut kriitikko, toimittaja ja kirjailija.