Suomen arvostelijain liiton (SARV) puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2026–2027 on valittu kirjallisuuskriitikko, Kulttuurivihkot-lehden päätoimittaja Marissa Mehr. Puheenjohtajan valinnasta päätettiin Suomen arvostelijain liiton syyskokouksessa 31.10.2025 Helsingissä.
Marissa Mehr on toiminut Suomen arvostelijain liiton hallituksessa vuodesta 2020 lähtien ja kaksi viimeisintä vuotta varapuheenjohtajana. Vuosina 2014–2018 Mehr toimi Suomen arvostelijain liiton julkaiseman Kritiikin Uutiset -lehden päätoimittajana. Mehr on kirjoittanut kirjallisuuskritiikkiä mm. Turun Sanomiin, Parnassoon, Voimaan, Nuoreen Voimaan sekä Rondo Classic -lehteen.
Mehr toteaa valinnastaan: ”Olen todella otettu ja iloinen, että minut valittiin tähän vastuulliseen tehtävään. Näinä aikoina taide ja taidekritiikki tarvitsee paljon puolustajia, joten odotan innolla, että pääsen aloittamaan tässä tärkeässä toimessa.”
Suomen arvostelijain liiton puheenjohtajana vuosina 2022–2025 toiminut Vesa Rantama jää ensi vuonna perhevapaalle. Puheenjohtajuutensa lisäksi Rantama on toiminut Nuoren Voiman sekä Tuli&Savun päätoimittajana, ja kirjoittaa nykyisin muun muassa Helsingin Sanomiin ja Suomen Kuvalehteen. Hän julkaisee esikoiskirjansa keväällä 2026.
Rantama toteaa: ”SARV on saanut viime aikoina ilahduttavan paljon uusia nuoria jäseniä, joiden kanssa työtä kritiikin eteen on hyvä jatkaa.”
Suomen arvostelijain liitto ry, SARV viettää tänä vuonna 75-vuotisjuhlavuottaan. SARV perustettiin 31.10.1950 eli syyskokouksessa liiton perustamisesta tuli kuluneeksi päivälleen 75 vuotta. Liitolla on nykyisin noin 700 jäsentä. SARV toimii aktiivisesti kulttuurialalla, järjestää koulutus- ja keskustelutilaisuuksia, toimii kriitikoiden edunvalvojana, edistää kritiikin asemaa kulttuurijournalismin kentällä sekä ottaa kantaa kritiikin ja kulttuurin ajankohtaisiin kysymyksiin.
Lisätietoja:
Suomen arvostelijain liiton puheenjohtaja 2026–2027 Marissa Mehr, marissa.mehr(a)gmail.com



