Vuonna 2025 on vietetty Suomen arvostelijain liiton (SARV) 75-vuotisjuhlavuotta. Juhlavuoden kevättä varjosti maaliskuussa saatu tieto kulttuurialan leikkauksista, jotka osuivat myös SARVin perustoimintaan. Nyt, kun juhlavuosi alkaa olla pian päätöksessään, on kuitenkin syytä iloita siitä, että leikkauksista huolimatta kaikki juhlavuoden erillisrahoitetut hankkeet on saatu toteutettua suunnitellussa aikataulussa ja laajuudessa.
Juhlavuosi käynnistyi kulttuurilehtiaiheisella keskustelutilaisuudella Tekstin talon Tekstifestivaalilla 24.1.2025. Keskustelijoina olivat Kulttuurivihkojen päätoimittaja, kirjailija Marissa Mehr, Nuori Voima -lehden toinen päätoimittaja Johanna Osváth sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n puheenjohtaja, Voima-lehden kustannuspäällikkö Tuomas Rantanen. Tilaisuuden juonsi Suomen arvostelijain liiton puheenjohtaja, kriitikko Vesa Rantama. Samalla julkistettiin Kritiikin Uutisten ja SARVin juhlavuoden kunniaksi uudistuneet verkkosivut. Uudistus toteutettiin SARVin saamilla Kopioston tekijänoikeuskorvauksilla. Juhlavuoden visuaalisen ilmeen suunnitteli Samppa Ranta Punavuoren Folio Oy:stä, ja verkkosivu-uudistuksen teknisestä toteutuksesta vastasi Seppo Laine.

Juhlavuoden aikana Kritiikin Uutisissa julkaistiin kymmenosainen kuratoitu esseesarja WSOY:n kirjallisuussäätiön tuella. Esseesarjassa käsiteltiin taidekritiikin, kirjallisuuden ja kulttuuriin ajankohtaisia aiheita eri näkökulmista. Esseesarjaan kirjoittivat Sakari Laiho, Tytti Rantanen, Otto Ekman, Kalle Lampela, Tenka Issakainen, Otso Venho, Sanna Lipponen, Mia Kivinen, Sara Harju ja Kimmo Hakola. Juhlavuosiesseesarjan työryhmässä toimivat Vesa Rantama, Riikka Laczak ja Martti-Tapio Kuuskoski.
Suomen arvostelijain liitto julkaisi 75-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kritiikin juhlavuosikirjan Kriittisen ajattelun aika. Kirjan artikkeleissa ja esseissä kritiikki ymmärretään laajasti: se on taiteesta ja kulttuurista keskustelemista, yhteistoimintaa, toisin katsomista, ihmettelyä, totunnaisuuksien kyseenalaistamista. Juhlakirjan tekstejä yhdistää kritiikin käsitteen laventaminen kriittiseksi ajatteluksi. Kriittinen ajattelu tarkoittaa kykyä ymmärtää lukemaansa ja näkemäänsä, arvioida tietoa, muodostaa näkemyksiä ja perustella ne uskottavasti. Kirjan nimi Kriittisen ajattelun aika viittaa näin ollen SARVin historiaan: yhdistys on edistänyt kritiikin ja kriitikoiden asemaa ja tehnyt siten tilaa kriittiselle ajattelulle jo 75 vuoden ajan.

Kirjan toimittivat Silvia Hosseini, Riikka Laczak ja Vesa Rantama ja siihen kirjoittivat Petteri Enroth, Martta Heikkilä, Silvia Hosseini, Kimmo Jylhämö, Katri Karvonen, Joonas Keskinen, Riitta Ojanperä, Johanna Osváth, Rita Paqvalén, Marianna Penttilä, Herman Raivio, Sonja Saarikoski, Tomi Slotte Dufva ja Maaria Ylikangas. Kirjan ulkoasun suunnitteli Samppa Ranta ja kirjapainona toimi Grano Oy. Juhlavuosikirja tuotettiin Alfred Kordelinin säätiön tuella ja apurahan ylittävä osuus Kopioston tekijänoikeuskorvauksilla.
Juhlavuosikirjan julkaisutilaisuutta vietettiin 11.4.2025 Kaisa-talon Rosebud Sivullisessa, ja se striimattiin Sivullisen lavan Youtube-kanavalle. Keskustelijoina olivat toimittaja, tietokirjailija, musiikkikriitikko ja verkkomedia Uuden Jutun toimituspäällikkö Sonja Saarikoski, kriitikko Maaria Ylikangas, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja oppikirjailija Katri Karvonen sekä tutkija, taiteilija ja Aalto-yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Tomi Slotte Dufva. Tilaisuuden juonsi kirjailija ja kriitikko Silvia Hosseini. Kriittisen ajattelun aika -juhlavuosikirja on viides Suomen arvostelijain liiton julkaisemista vuosikirjoista. Kaikki vuosikirjat voi lukea maksutta verkkosivuillamme.
Suomen arvostelijain liitto perustettiin 31.10.1950 klo 15 alkaneessa kokouksessa Helsingissä. Liiton syyskokous järjestettiin tasan 75 vuotta myöhemmin eli 31.10.2025 klo 15 Helsingin yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa. Syyskokouksen jälkeen oli Kaisa-talon Rosebud Sivullisessa SARVin juhlavuoden ohjelmaan kuuluva tilaisuus, jossa keskusteltiin kritiikin nykytilasta ja tulevaisuudesta, nuorista kriitikoista, uusista kritiikin tekemisen tavoista sekä juhlistettiin kritiikkiä. Tilaisuuden juonsi SARVin puheenjohtaja, kriitikko Vesa Rantama ja keskustelijoina olivat kulttuuritoimittaja, kriitikko Sara Harju ja Kulttuurivihkojen päätoimittaja, kriitikko Marissa Mehr. Tilaisuus striimattiin Sivullisen lavan Youtube-kanavalle.
Suomen arvostelijain liitto ry järjestää 75-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Mikä kritiikki! -kirjoituskilpailun lukio- ja ammattikouluikäisille nuorille (syntymävuodet 2007–2009). Kirjoituskilpailun tarkoituksena on saada nuoret tarkastelemaan ja analysoimaan taidetta, perustelemaan näkemyksensä, innostumaan kirjoittamisesta sekä pohtimaan kritiikkiä tekstilajina. Kilpailun osallistumisaika on 28.11.2025–10.3.2026. Kirjoituskilpailu tuotetaan Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella.
Kilpailun tuomaristoon kuuluvat kirjailija Dess Terentjeva, kriitikko Oskari Onninen sekä Kritiikin Uutisten päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski. Otso Kantokorpi -stipendin saajan päättää kirjailija Helga West. Kirjoituskilpailun suojelija on laulaja-lauluntekijä Lyyti (Lydia Lehtola), joka jakaa palkinnot huhtikuussa 2026 Helsingissä järjestettävässä palkinnonjakotilaisuudessa. Kilpailun työryhmässä toimivat Vesa Rantama, Riikka Laczak ja Martti-Tapio Kuuskoski.
Juhlavuoden lopuksi saatiin kuulla ilahduttavia uutisia. Koneen Säätiö myönsi Suomen arvostelijain liiton Kritiikkifestivaali-hankkeelle kaksivuotisen 2026–2027 rahoituksen. Kritiikkifestivaalista tiedotetaan lisää ensi vuoden puolella, kun järjestelyt etenevät.
Tästä on hyvä jatkaa.
Lämpimät kiitokset Suomen arvostelijain liiton toimintaa tukeneille, yhteistyökumppaneille, jäsenille, liitossa monin eri tavoin työtä tehneille sekä kaikille tapahtumiimme osallistuneille!






