Katselin uutisia lauantaina 4.4. ja ihmettelin. Ravintola-alan järjestön puheenjohtaja vaati haastattelussa mittavia panostuksia alan pelastamiseen koronakriisissä, jotta yritykset eivät mene nurin ja työpaikat saadaan säilytettyä. Hänen mukaansa ravintola-ala on ensimmäinen, johon tämä kriisi osuu, ja se, johon se pahimmin osuu.
Paitsi että ei ole. Kulttuuriala oli.
Torstaina 12.3. hallitus peruutti kaikki yli 500 henkilön yleisötilaisuudet. Maanantaina 16.3. kiellettiin jo kaikki yli 10 henkilön kokoontumiset. Kulttuurin kenttä reagoi nopeasti. Teatterit yksi toisensa jälkeen ilmoittivat peruvansa esitykset ainakin huhtikuun puoleenväliin asti, monet suoraan koko loppukevään. Musiikkitapahtumat peruttiin, kirjastot sulkeutuivat, museot ja kulttuuritalot laittoivat ovensa säppiin. Suomen kulttuurielämä meni kiinni. Samalla tuhansilta katosivat kaikki keikat ja kaikki tulot.
Tuolla viikolla mediassa oli paljon juttuja siitä, mitä peruutukset merkitsevät. Miten tämä on kova isku, mutta nyt on tärkeintä pysäyttää epidemia. Joten kulttuuriala kantoi vastuunsa, lopetti toiminnan – ja jäi odottamaan tietoa siitä, miten valtio tässä tilanteessa kulttuuritoimijoita auttaa.
Kulttuuriala kantoi vastuunsa, lopetti toiminnan – ja jäi odottamaan tietoa siitä, miten valtio tässä tilanteessa kulttuuritoimijoita auttaa.
Niin me kaikki opettelimme uutta arkea, joko istuen toimettomana tai yrittäen hiki hatussa keksiä uusia ajankohtia peruutetuille tapahtumille, kotona etätöissä, lasten koulunkäynnin ja ruoanlaiton keskellä. Samaan aikaan ravintolat olivat edelleen auki.
Ja ne pysyivät auki, aina tuohon lauantaihin asti. Jolloin uutisissa kerrottiin, miten ravintola-ala on nyt kaikista suurimmassa paineessa ja tarvitsee apua.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun jouduin ihmettelemään, miksi media ei enää puhu kulttuurialan ahdingosta. Kovin on nimittäin ollut hiljaista tuon ensimmäisen koronaviikon jälkeen. Valtiovalta on sekin ollut kovin vähäsanainen siitä, miten kulttuurialan selviytymistä tuetaan. Suomen hallitus on luvannut taidealoille 1,5 miljoonan euron tukipaketin (josta vain osa on valtion omaa rahoitusta). Tarve olisi varovaisten arvioiden mukaan 100 miljoonaa. Nyt tarjolla on korona-apurahoja yksittäisille taiteilijoille Taiteen keskustoimikunnan kautta, ja eri toimijat voivat hakea tukia Business Finlandin, ELY-keskusten ja kuntien kautta – mutta totuus on, että tukea ei yksinkertaisesti riitä kaikille.
Mitään yksityiskohtia siitä, miten teattereita tuetaan selviämään tämän kriisin yli, ei ole vielä saatu. Saattaa olla, että isot laitosteatterit selviävät kohtuullisesti, lomautuksilla ja uudelleenjärjestelyillä. Aivan toinen kysymys on, miten pärjäävät pienet toimijat, jotka jo muutenkin usein elävät kädestä suuhun. Puolen vuoden tulojen menetys saattaa olla se viimeinen niitti monen pienen teatterin arkkuun, kun palkat ja vuokrat juoksevat. Syksyllä ei ehkä olekaan enää mitään, millä rakentaa uutta esityskautta.
Kulttuuriala on yksi työvoimavaltaisimpia aloja Suomessa, suurta osaa työtehtävistä kun ei voi automatisoida. Kulttuuriammateissa työskentelee yli 126 000 henkeä, verrattuna majoitus- ja ravintola-alan alle 90 000 työntekijään. Kulttuuriala on myös yksi nopeimmin kasvavia aloja Suomessa, ja sen kerrannaisvaikutukset ovat huomattavat. Teatterivieras tuo usein rahaa myös hotellin ja ravintolan kassaan.
Kulttuurilaitosten toiminta on aina yleisötoimintaa, jota ei voi järjestää ilman ihmisjoukkoja. Siksi kulttuuriala on myös viimeinen, jonka tilanne helpottaa, kun pandemiarajoitukset viimein puretaan.
Kulttuuriala on myös viimeinen, jonka tilanne helpottaa, kun pandemiarajoitukset viimein puretaan.
Teatterit, orkesterit ja muut toimijat ovat ahkerasti ja ansiokkaasti rakentaneet viime viikkoina monenlaisia nettistriimauksia ja Facebook-livejä, joiden kautta me saamme edelleen nauttia kulttuurisisällöistä. Tuloja tästä virtuaalitoiminnasta on kuitenkin kovin vaikea saada. Kulttuurialan tulovirta on katkennut lähes kokonaan.
Olisi toivottavaa, että media muistaisi faktat, eikä nielisi paikkaansa pitämättömiä väitteitä kyseenalaistamatta. Olisi myös toivottavaa, että päättäjät muistaisivat ne pohtiessaan, mihin varoja suuntaavat.
Teatterin tiedotuskeskus on julkaissut 7.4. vetoomuksen taide- ja kulttuurikentän pelastamiseksi. Toivottavasti tähän vetoomukseen saadaan myöntävä vastaus. Ettei Suomen kulttuurielämä olisi paljon köyhempi tämän kriisin jälkeen, ja työttömyyskassat pitkään tukossa kaikista työnsä kadottaneista taiteilijoista.
Kirjoittaja on tiedottaja, kulttuurituottaja YAMK, joka työskentelee pienessä teatterissa.
