Kateus on minulle tuttu tunne, mitä tulee työhöni, eli kirjoittamiseen.
Ekaluokalla kadehdin Markoa, jonka tarinaa Liisa-opettaja hehkutti äidinkielen tunnilla. Minusta se oli ylipitkä jaaritus, selvästi kehujen perässä venytetty. Nelosluokalla opettaja liikuttui kyyneliin, kun Mika kuvaili aamukasteista metsää laskelmoidusti kirjoitetussa runossaan. Omia tekstejäni ope ei huomioinut, ja se sattui.
Viimeksi Liisa-ope ylisti Mikin tekstiä, joka sekin oli kehuja kalasteleva, pitkitetty jaaritus. Ei kun oho, ylistäjä ei tarkalleen ottaen ollut Liisa-ope, vaan ranskalainen Le Monde -lehti. Euroopan arvostetuimman päivälehden mielestä Miki Liukkosen O-romaani oli ”oppinut labyrintti”, jonka kirjoittaja oli ”harvinaisen kypsä”.
Kateuden happo alkoi tihkua vatsalihaksiin.
Kun huomasin Hesarin uutisen Le Monden arviosta, kateuden happo alkoi tihkua vatsalihaksiin. Tunne oli kolmekymppisenä tismalleen sama kuin ekaluokalla. Pian happo nousi ajatuksiin: miten ihmeessä ope ei nähnyt Markon/Mikan/Mikin huijauksen läpi!
Miten ihmeessä ope ei nähnyt minua!
• • •
Olen alkanut ajatella, että kateus on tunne, jonka täytyy kulkea aina sama polku ja ilman oikoteitä. Jos se ei saa tehdä sitä, se käpertyy katkeruudeksi.
Seuraava aloituspaketti on tarkoitettu kaikille, jotka joskus kadehtivat kollegoitaan. Voit kokeilla sitä seuraavan kerran, kun tuttu tiedottaa sosiaalisessa mediassa työ- tai kustannussopimuksesta, kiittävästä kritiikistä, myönteisestä apurahapäätöksestä tai arvostetusta palkinnosta, joka olisi kuulunut sinulle.
0. Älä googleta ”miten käsitellä kateutta”.
Tiedät sen jo. Sinun pitäisi ”tunnistaa ja tunnustaa” kateus, uskaltaa kysyä, mitä se ”haluaa sinulle kertoa”. Ehkä…
Ei. Nyt ei ole aika kuunnella psykologien passiivis-aggressiivisia neuvoja, jotka pahentavat tilannetta.
Nyt on aika räntätä ihan helvetisti.
1. Hauku kateutesi kohdetta – yksityisesti.
Soita tai lähetä viesti ymmärtäväiselle kaverille. Kerro kaverillesi yksiselitteisesti ja kokonaisvaltaisesti, kuinka pöyristyttävän väärin on, että yliarvostettu kollegasi sai ansaitsemattoman tunnustuksensa.
Älä pidättele, peittele tai sokerikuorruta sanottavaasi. Liioittele ja ole kohtuuton. Väkivaltafantasiatkin ovat sallittuja, jos tunnet sellaisten kumpuavan energisoivasta, terveestä lähteestä (kenties enemmän koomisesta kuin traagisesta).
Nyt on aika räntätä ihan helvetisti.
Muista sanoittaa selvästi, mitä tunnustuksen antanut taho ja kenties maailma yleensäkin on sinulle velkaa paskan kollegasi sijaan. Tässä vaiheessa sinua saattaa jo alkaa naurattaa. (Hetkinen, miksi olisit saanut Finlandian, kun et edes julkaissut kirjaa tänä vuonna? Tai apurahan, jota et muistanut hakea?)
Yksityiseen solvaamiseen ei muuten liity minkäänlaista moraalista ristiriitaa. Kyse ei ole tosiasioiden vaan tunteiden käsittelystä. Ei virallisesta totuudesta, vaan epävirallisesta tuulettautumisesta.
Jos kohta yksi menee nappiin, et tarvitse seuraavia kohtia. Railakas panettelu on tulipalo, joka polttaa kateuden ja paljastaa alta hedelmällisen, terveen maaperän.
Mutta jos kateus yhä kytee, siirry seuraavaan vaiheeseen.
2. Kehu kateutesi kohdetta – julkisesti.
On todennäköistä, että kateutesi leimahti, koska sen kohde kertoi menestyksestään sosiaalisessa mediassa. Hyvä! Samassa yhteydessä voit nyt onnitella häntä.
Pienin onnittelun muoto on päivityksen tykkääminen. Seuraavalla tasolla on mekaaninen ”Onnea!”-kommentti ja sitä seuraavalla henkilökohtaisesti räätälöity muutaman lauseen onnittelu.
Mutta miksi onnitella, edes sometykkäyksen verran, jos oikeasti hautoo katkeruutta? Eikö se ole kaksinaamaista?
Jälleen: ei ongelmaa. Kirjailija F. Scott Fitzgeraldin kuuluisan viisauden mukaan on korkean älykkyyden merkki kyetä toimimaan kahden keskenään vastakkaisen ajatuksen ristipaineessa.
Ristiriitaiset ajatuksesi ovat: 1) Vihaat kateutesi kohdetta. 2) Hän on saanut upean tunnustuksen.
On korkean älykkyyden merkki kyetä toimimaan kahden keskenään vastakkaisen ajatuksen ristipaineessa.
Kateuden kohteen onnittelemisen idea on toimia myönteisen ajatuksen mukaan kielteisestä ajatuksesta huolimatta.
On kiva bonus, jos onnistut onnittelemaan vilpittömin sydämin. ”Ystävällisyys on voittamatonta niin kauan kuin se tehdään ilman imartelua tai tekopyhyyttä”, kirjoittaa antiikin Rooman stoalainen keisari Marcus Aurelius.
Minusta ei tosin ole väliä, oletko onnittelujen hetkellä sataprosenttisesti niiden takana. Hyvä teko toimii kuin väkisin kasvoille nostettu hymy: mantelitumake menee halpaan ja alkaa tuottaa ihan aitoja mielihyvähormoneita.
Ja vaikka olosi ei kohenisi onnitteluista, on tosiasia, että laupias tekosi lisäsi hyvän määrää maailmassa, vaikkakin vain universumin pienimmän yksikön verran: sometykkäyksen.
3. Googleta.
Hienoa, olet vahvoilla! Purit pahan olosi hallitusti ja onnittelit kateutesi kohdetta julkisesti. Näet jo itsesi ihmisenä, jolla on homma hallussa.
Olet valmis googlettamaan apua kateutesi käsittelyyn.
Asiantuntijat neuvovat hyväksymään kateuden tunteen ja sitten selvittämään, mistä se kertoo. Rehellisellä mutta optimistisella itsetutkiskelulla kateudesta voi tehdä itselleen voimavaran, joka auttaa pääsemään toistaiseksi saavuttamattomiin tavoitteisiin. Kalifornian yliopiston tutkijat puolestaan saivat selville, että työhön liittyvät kateuden tunteet joka tapauksessa vähenevät iän myötä. Ihan helpottavaa.
Ehkä minäkin pystyn joskus myöntämään, ettei Markon ylipitkä jaaritelma ollutkaan ylipitkä. Ehkä hän vain sanoitti tunteensa ja ajatuksensa paremmin kuin itse osasin sanoittaa omani. Ehkä voisin jopa ottaa oppia Markon työmoraalista, jotta itsekin joskus yltäisin samaan. Ehkä Marko yksinkertaisesti kirjoitti hyvin.
Ei Le Monde varmaan muuten olisi kehunut häntä.
Erkka Mykkänen on 32-vuotias kirjailija ja kirjoittamisen opettaja. Hän on julkaissut kaksi proosateosta, novellikokoelman Kolme maailmanloppua (WSOY 2015) ja romaanin Something not good (WSOY 2018). Tällä hetkellä hänen mieluisin työnsä on Kirjoittamisesta-podcast, jonka hän toivoo innostavan ja lohduttavan kirjoittavia ihmisiä.
Kuva: Emilia Kangasluoma
