Eletään alkusyksyä 2023. Ministeri ja avustajat kokoontuvat laatimaan luetteloa ”Sata suomalaista klassikkoa”. Luettelo on tarkoitus julkaista vuoden loppuun mennessä.

Ministeri: Noniin, tämä lista tukee lakiesitystämme ”Suomessa tehdään hyvää taidetta”. Laissa todetaan, että Suomessa tulee tehdä hyvää taidetta. Se tarkoittaa taidetta joka on tehty kansallisten ja perussuomalaisten puolueohjelmien mukaan. Taiteen tulisi olla ymmärrettävää, kaunista, voimaannuttavaa ja historiallista. Perusteluissa korostetaan, että Suomi ei voi enää olla puolueeton maa, kulttuuriasioissakaan.

Avustaja: Mutta mitä vastaamme kriitikoille. Jos he sanovat että Suomen pitäisi olla vapaa maa?

Ministeri: Se on pieni vihervasemmistolainen kulttuurieliitti. Kyllä Suomi on vapaa maa tämän lain säätämisen jälkeenkin. Kaikki saavat tehdä mitä haluavat, mutta ne jotka eivät perussuomalaisten ja kansallisten ohjelman mukaista tee, he eivät ole oikeastaan öh… taiteilijoita. He eivät tee hyvää ja kaunista taidetta. Heille varataan 2000 paikkaa erimielissairaaloihin, mutta sitä ei tarvitse mainita vielä tässä.

Suomi ei voi enää olla puolueeton maa, kulttuuriasioissakaan.

Avustaja: Hyvä, siirrytäänkö listaan?

Ministeri: Miksi Ilja Repin on tässä, eikö hän ollut venäläinen?

Avustaja: Kyllä, mutta syntyi Ukrainassa ja asui lähes 30 vuotta Suomessa.

Ministeri: Ok, hyväksytään. Entä Sigrid Schauman, ansioitunut kirjailija ja kriitikko ja vielä suuren sankarimme Eugenin pikkusisko? Olen lukenut kaikki hänen romaaninsa.

Avustaja: Sigrid Schauman syntyi hänkin Ukrainassa itse asiassa samassa kylässä kuin Ilja Repin. Ja, herra ministeri, hän ei ollut kirjailija, vaan taidemaalari.

Ministeri: No niinpä olikin, meidän täytyy olla dynaamisia. Olen nähnyt kaikki hänen taulunsa ja lukenut hänen kritiikkinsä. Sigrid Schauman oli kriitikkona erikoinen, suora, ja lahjomaton. Hän ilmaisi mielipiteensä selkeästi. Hän ei ollut pelkästään ruotsinkielisten taiteilijoiden hovikriitikko, vaan kiinnitti huomiota myös suomenkielisiin taiteilijoihin varsinkin uransa alussa.

Avustaja: Tuo oli Wikipediasta, tarvitaan viittaus.

Ministeri: Mutta täyttää hyvän taiteen mitat, seuraava.

Avustaja: Amaryllis.

Ministeri: Se rap-bändi, totta kai hyväksytään.

Avustaja: Tässä tarkoitetaan amaryllis-kukkaa, siis ritarinkannusta.

Ministeri: Tässä on kyse valtioneuvoston hyväksymistä kulttuurikaanoneista, joita kutsutaan nimellä Sata suomalaista klassikkoa. Miten kukka sopii siihen?

Kun listan julkaiseminen herättää kuitenkin paljon keskustelua, mikä on sen päätarkoituskin, niin amaryllis herättää vielä enemmän.

Avustaja: Ajateltiin, että kun listan julkaiseminen herättää kuitenkin paljon keskustelua, mikä on sen päätarkoituskin, niin amaryllis herättää vielä enemmän keskustelua.

Ministeri: Tämä menee kyllä Ruotsin kaanoneiden malliin. Siellähän hallitus nimesi diskuteerauksen ja debatin maan uusimmiksi kulttuurikaanoneiksi. Mutta hyvä idea tuo amaryllis, se poikkeaa vähän totutusta. Mutta sitä ei saa sanoa ääneen, eihän tämä hallitus voi osallistua norminpurkutalkoisiin, kuten edelliset.

Avustaja: Minkälaisen signaalin annamme, kun lista julkaistaan verkkosivuillamme?

Ministeri: Tämä on hallituksen uusi linjaus, se on antiloopinsarvet seinällä, leopardinturkis lattialla, kalakukko ja smørrebrød jääkaapissa. Kun nämä on julkistettu sadan suomalaisen klassikon rankinglistassa, tyhmempikin ymmärtää mitä on olla suomalainen. Tämä korvaa taidekasvatuksen, museot, kuraattorit ja kirjallisuuden professorit.

Avustaja: Mitä sanomme, jos joku todella ajattelee asiaa?

Ministeri: Siteeraan Ruotsin kollegani Parisa Liljestrandia, jos joku tuota pystyy nukahtamatta kuuntelemaan: ”Kulttuurinen kaanon voi antaa meille yhteiset viitekehykset ja auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja kontekstiamme suhteessa muihin”.

Avustaja: Onhan listoja julkaistu ennenkin?

Tämä korvaa taidekasvatuksen, museot, kuraattorit ja kirjallisuuden professorit.

Ministeri: Meidän listamme päihittää kirkkaasti Ateneumin ”Maamme taulu” -äänestyksen, Hesarin äänestyksen ”Suomen synkin laulu” tai Kulttuurirahaston listan kansallisiksi klassikoiksi ja vielä Suomen Arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset. Valtioneuvoston julistamat teokset ja tekijät ovat ylivoimaisesti kansallisesti keskeisimpiä, arvokkaimpia ja parhaita.

Avustaja: Ja hallitus nousee suureen maineeseen.

Ministeri: Uneksin siitä, että saamme paljon, paljon kritiikkiä. Tämä on listan tarkoitus.

Kirjoittaja on kuvataidekriitikko, toimittaja ja Wikimedia Suomi ry:n aktivisti.