Suomen arvostelijain liitto ry, SARV, järjesti 75-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kritiikkiaiheisen kirjoituskilpailun lukio- ja ammattikouluikäisille nuorille (syntymävuodet 2007–2009). Kirjoituskilpailun tarkoituksena oli saada nuoret tarkastelemaan ja analysoimaan taidetta, perustelemaan näkemyksensä, innostumaan kirjoittamisesta sekä pohtimaan kritiikkiä tekstilajina. Kilpailussa kirjoitettiin suomeksi tai ruotsiksi kritiikki vapaavalintaisesta taideteoksesta. Kilpailuun osallistui 67 nuorta kirjoittajaa, joista kaksi kirjoitti ruotsiksi.
Oli ilo huomata, miten ennakkoluulottomasti ja laaja-alaisesti nuoret lähestyivät taidetta ja kritiikkiä. Kilpailutekstit käsittelivät monia perinteisiä kritiikin aloja, kuten kirjallisuutta, musiikkia, kuvataidetta, esitystaidetta, elokuvaa ja tv-sarjoja, mutta myös harvemmin esillä olleita aiheita. Jopa junayhtiö VR sai olla kritiikkitekstin kohteena. Voittajien valinta ei ollut helppoa, mutta lopulta tuomaristo oli yksimielinen. Kaiken kaikkiaan kilpailun tasoon voidaan olla erittäin tyytyväisiä.
Kilpailun voittajat:
1. palkinto 1500 euroa:
Onni Alexander Vannas (Kiiminki, s. 2008), kirjoituksella ”Raamattu: kirja, joka lukee lukijaansa”
2. palkinto 1000 euroa:
Elina Tuomainen (Tuusula, s. 2008), kirjoituksella ”Tyttäryyden tuskaisa noidankehä”
3. palkinto 500 euroa:
Aatos Äijö (Espoo, s. 2007), kirjoituksella ”Seikkailu ihmisyyden kiintymyksiin”
Otso Kantokorpi -stipendi 300 euroa:
Ira Blummé (Helsinki, s. 2008), kirjoituksella ”Jag svär att representation kunde vara bättre”.
Kirjoituskilpailun suojelijana toimi laulaja-lauluntekijä Lyyti (Lydia Lehtola), joka jakoi palkinnot 10.4.2026 Helsingissä järjestetyssä palkinnonjakotilaisuudessa.
Kilpailun tuomaristoon kuuluivat kirjailija Dess Terentjeva, kriitikko Oskari Onninen sekä Kritiikin Uutisten päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski. Lisäksi kilpailussa jaettiin Otso Kantokorpi -stipendi rohkealle ja omaperäiselle kirjoitukselle. Stipendin saajan päätti kirjailija Helga West.
Palkintoperustelut:
1. palkinto 1500 euroa:
Onni Alexander Vannaksen (Kiiminki, s. 2008) kirjoituksen lähtökohta osoittaa tervettä rohkeutta ja ihailtavaa röyhkeyttä: tietenkin kritiikkikilpailuun kannattaa osallistua kirjoittamalla Raamatusta! Pyhää kirjaa Vannas on lukenut tarkasti mutta tarkoituksellisen vastahankaan, sillä se on hänestä liian vaikutusvaltainen ollakseen harmiton. Vallan tunnistaminen vaatii, ettei sen äänellä ala puhua. Voittajatekstissä ”Raamattu: kirja, joka lukee lukijaansa” analyysi on alku, jota seuraa ajattelu. Vannas löytää teoksesta ihailtavan arkisia ja kirjallisia havaintoja, jotka asettavat sen kirjaksi kirjojen joukkoon. Psalmit rakentavat hänen tulkinnassaan tunteille tilaa, Saarnaajassa kuuluu väsymys, Jobin kirja osoittaa julmuuden ja lohdutuksen rajan. Kaikki nämä ovat kompakteja huomioita kirjasta, josta kaiken piti olla jo sanottu.
2. palkinto 1000 euroa:
Elina Tuomaisen (Tuusula, s. 2008) kritiikki ”Tyttäryyden tuskaisa noidankehä” Susanna Hastin Toivottomuudesta (2025) on kunnianhimoinen ja paneutunut. Kritiikissä näkyy kirjoittajan kyky löytää punaiset langat runsaasta, haastavasta romaanista. Analyysi ei myöskään unohda olevansa ennen kaikkea kritiikki. Ilahduttavaa on, että nuori kriitikko muistaa kontekstoida romaania myös muihin teoksiin – Hastin esikoisromaanin lisäksi Haruki Murakamin romaaneihin. Tuomainen sanoo Hastin kieltä vivahteikkaaksi, ja samaa voisi sanoa myös kritiikin kielestä. Toivottomuuden asettaminen osaksi maailmankirjallisuutta tekee kunniaa Hastin lisäksi suomalaiselle kirjallisuudelle ylipäätään.
3. palkinto 500 euroa:
Michelangelo Antonionin elokuvat ovat jo vuosikymmeniä olleet taide-elokuvan harrastajien suosikkeja, ja yksi merkittävimmistä on Seikkailu (L’avventura, 1960). Aatos Äijö (Espoo, s. 2007) löytää vaivatta arviossaan ”Seikkailu ihmisyyden kiintymyksiin” Antonionin elokuvakerronnallisesti kumouksellisesta teoksesta ne herkät merkityksen tuottamisen tavat, joilla Antonioni poikkesi muista aikansa italialaisen elokuvan mestareista, Pier Paolo Pasolinista ja Federico Fellinistä, samalla huomioiden myös tekijöiden yhteneväisyydet. Historian painolasti ei huoleta kirjoittajaa, vaan hän avaa kritiikissään arvoituksellista ja aistillista elokuvaa tuoreesti mutta varmalla otteella.
Otso Kantokorpi -stipendi 300 euroa:
Ira Blummén (Helsinki, s. 2008) kritiikki ”Jag svär att representation kunde vara bättre” Kirk Jonesin ohjaamasta elokuvasta I Swear (2025) alkaa oirekuvauksella Touretten syndroomasta, josta käsin kriitikko teokseen pureutuu. Blummé ei paljasta liikaa juonesta, sillä hän rajaa perspektiivinsä teoksen representaatioon, roolitukseen ja kaupallisuuteen, ja näistä valituista pisteistä rakentaa vakuuttavan argumentaation, mikä herättää uteliaisuuden ei pelkästään elokuvaan vaan myös Blummén omalakisiin ratkaisuihin avartaen taidearvion muodon mahdollisuuksia.
Ira Blummés (Helsingfors, f. 2008) kritik av Kirk Jones film I Swear (2025) med titeln ”Jag svär att representation kunde vara bättre” inleds med en beskrivning av symtomen på Tourettes syndrom, varifrån kritikern börjar närma sig verket. Blummé avslöjar inte för mycket om handlingen, då hen begränsar sitt perspektiv till verkets representation, karaktärisering och kommersialism, och utifrån dessa utvalda punkter bygger hen upp ett övertygande argument, vilket väcker nyfikenhet inte bara kring filmen utan också kring Blummés unika lösningar, vilket utvidgar möjligheterna i formen av konstkritik.
Palkitut kirjoitukset julkaistaan Kritiikin Uutiset -verkkolehdessä keväällä 2026.
Kirjoituskilpailu tuotettiin Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella. 
Lämpimät onnittelut!
Lisätietoja:
SARVin toiminnanjohtaja Riikka Laczak, info(a)sarv.fi
Kritiikin Uutisten päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski, kritiikinuutiset(a)sarv.fi


