Jukka Kajava tuli minulle tutuksi jo 60-luvulla, kun olin vielä pieni pojankoltiainen. Työväenluokkaan kuuluva isäni aamun Hesaria lukiessaan ensin huudahti...
Kieli ei voi koskaan tavoittaa olemisen koko rikkautta, asiaa itseään. Sanojen ja niiden viittauskohteiden välillä on kuilu, jota ei pysty...
”Levitin kirjan sivuja ympäri Eevan talon valtavaa salia, hahmottelin rakennetta värillisillä post-it-lapuilla ja piirsin draaman kaarta voipaperille. Vähitellen olo vahvistui:...
Alex Matsonin näkemys kirjallisuudesta ja taiteesta luontevasti jokapäiväiseen elämään liittyvänä asiana on melko lailla vastakkainen sitkeästi elävälle sivistyspelkoiselle käsitykselle, että...
SARV:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva Kritiikki näkyy! -vuosikirja pyrkii esittelemään samannimisen hankkeen konkreettisia tuloksia. Koneen säätiön rahoittama hanke käynnistettiin SARV:n 70-vuotisjuhlavuonna...
Toimittaja Tuomas Aitonurmen esikoiskirjassa Ruumiin ylittävä ääni vimmainen mutta säröinen ääni yrittää voittaa menneisyyden kipupisteet ja kartoittaa mahdollisuuksia tulevaisuuden suhteen....
Yhdysvaltalainen Eva Hagberg on opiskellut arkkitehtuuria ja väitellyt tohtoriksi merkittävissä yliopistoissa sekä toiminut journalistina, tutkijana, yliopistojen luennoitsijana ja kaikessa hiljaisuudessa...
Vuonna 1920 Alberto Giacometti (1901–1966) oli isänsä, taidemaalari Giovanni Giacomettin (1868–1933) apuna valvomassa Venetsian biennaalin Sveitsin paviljongin pystytystä. Kahdeksantoistavuotiaalle nuorukaiselle...
SKS julkaisi vuonna 2013 Marja-Leena Hännisen toimittaman artikkelikokoelman Vieras, outo, vihollinen – Toiseus antiikista uuden ajan alkuun. Siinä toiseutta käsiteltiin...
Featuren koko kirjo kukkii huippujournalistien toimittamassa ihailtavan monipuolisessa artikkelikokoelmassa. Suomeksi ei ole juuri julkaistu tekijöille suunnattuja opuksia featuresta, mikä on...
Katleena Kortesuon kirja nostaa esille monia pohtimisen arvoisia asioita journalistisista käytänteistä, mutta argumentointi ei läheskään aina vakuuta.
Pennsylvanialainen Gertrude Stein muutti Pariisiin 1903 ja asui Ranskassa kuolemaansa saakka. Eurooppalaisuus ei ollut vierasta kolmekymppiselle Steinille, lapsena hän oli viettänyt...
Suomen arvostelijain liitto ry
Bulevardi 5 A 7e
00120 Helsinki
puh. 041 506 5594
Y-tunnus 0221151-4
info(at)sarv.fi
Kritiikin Uutiset Kritikernytt
Päätoimittaja: kritiikin.uutiset(at)sarv.fi
yllapito(at)sarv.fi
ISSN: 2489-3811
Copyright © 2025 SARV