Kolme kirjaa vaikeudesta ja vapaudesta
Suomalaisen vasemmistoälymystön keskushahmo Raoul Palmgren julkaisi nimellä R. Palomeri romaanin 30-luvun kuvat. Kyseessä ovat tekijän ohuelti naamioidut nuoruusmuistelmat.
Suomalaisen vasemmistoälymystön keskushahmo Raoul Palmgren julkaisi nimellä R. Palomeri romaanin 30-luvun kuvat. Kyseessä ovat tekijän ohuelti naamioidut nuoruusmuistelmat.
JOURNALISTINEN TIETO TODELLISUUDEN tapahtumista ja ilmiöistä hukkuu aiempaa helpommin muuhun informaatioon. Alati muuttuvalta ja laajentuvalta mediakentältä löytyy tiedollisesti ja eettisesti luotettavaa journalismia, mutta yhä vaikeammin.
Journalistiesseisti Christopher Hitchens kirjoitti maailmanpoliittisten artikkeliensa lisäksi kirjallisuudesta. Hän kynäili aina häpeättömästi kirjallisuuden poliittisista ulottuvuuksista. Aki Petteri Lehtisen essee.
Kirjoitan tämän viimeisen kolumnini lehden ilmeisimmälle ja kriittisimmälle lukijakunnalle, kriitikoille. Lukuohjeeksi sanottakoon, että olen itse kirjoittanut kritiikkiä, ollut sen kohteena, tilannut sitä lehtiin ja tehnyt sille tilaa niissä. Ennen muuta ...
Featuren koko kirjo kukkii huippujournalistien toimittamassa ihailtavan monipuolisessa artikkelikokoelmassa. Suomeksi ei ole juuri julkaistu tekijöille suunnattuja opuksia featuresta, mikä on kummallista siihen nähden, kuinka paljon esimerkiksi tarinallinen journalismi on viime ...
Katleena Kortesuon kirja nostaa esille monia pohtimisen arvoisia asioita journalistisista käytänteistä, mutta argumentointi ei läheskään aina vakuuta.
Kirjailijalegendat Albert Camus ja George Orwell elivät hämmästyttävän samankaltaisen elämän, vaikka ranskalaisella Camus’lla oli useita rakastajattaria ja Orwellilla häveliäät tavat. He molemmat toimivat vuosikausia journalisteina, mutta päivänpolttavista aiheista kirjoittaminen on ...
Marko A. Hautalan massiivinen tietokirja Algoth – Kapinallinen kynämies valottaa kiintoisalla tavalla mystisen kirjailijan Algoth Untolan (1868–1918) värikästä elämäntaivalta ja suurta kirjailijantyötä. Teoksen julkaisua voi pitää melkoisena kulttuuritekona, koska Untolasta, ...
Populismin suhde mediaan on kaksijakoinen: media sekä vauhdittaa että hillitsee poliittista populismia. Populismin nousu haastaa mediataloja pohtimaan journalismin ydintehtäviä ja yhteiskuntavastuuta entistä enemmän myös Suomessa. Myös kulttuurijournalismin ja sen viihteellistymisen ...
Kolumnini nimi on New York Times -lehden pitkäaikaisen arkkitehtuurikriitikon ja kaikkien aikojen ensimmäisen Pulitzer-palkinnon kritiikkikirjoituksistaan saaneen Ada Louise Huxtablen (1921–2013)...
Muutama viikko sitten Yle uutisoi korkeasti koulutettujen työntekijöiden palkkojen romahtavan. Helsingissä elokuussa luennoineen professori Richard Baldwinin mukaan myös erilaisia asiantuntijatöitä on tulevaisuudessa...
Käsitys ”totuudenjälkeisestä aikakaudestamme” on levinnyt kaiken maailman mediasisällöistä aitoon journalismiin ja yleiskieleen. Julkisen sanaston muutos paljastaa aikakauden keskeisiä huolia.
Suomen arvostelijain liitto ry
Bulevardi 5 A 7e
00120 Helsinki
puh. 041 506 5594
Y-tunnus 0221151-4
info(at)sarv.fi
Kritiikin Uutiset Kritikernytt
Päätoimittaja: kritiikin.uutiset(at)sarv.fi
yllapito(at)sarv.fi
ISSN: 2489-3811
Copyright © 2025 SARV