Avainsana: kriitikko

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (1870) sai professori ja kirjallisuusvaikuttaja August Ahlqvistilta murskakritiikin Finlands allmänna tidning -lehdessä 1870. Jouko Turkka teki Kiven teoksesta kohutun televisioelokuvien sarjan vuonna 1989. Kuva: YLE

Kriitikon vastuusta

Kirjoitan tämän viimeisen kolumnini lehden ilmeisimmälle ja kriittisimmälle lukijakunnalle, kriitikoille. Lukuohjeeksi sanottakoon, että olen itse kirjoittanut kritiikkiä, ollut sen kohteena, tilannut sitä lehtiin ja tehnyt sille tilaa niissä. Ennen muuta ...

Kriitikoista kriittisin

Kriitikoista kriittisin

Jukka Kajava tuli minulle tutuksi jo 60-luvulla, kun olin vielä pieni pojankoltiainen. Työväenluokkaan kuuluva isäni aamun Hesaria lukiessaan ensin huudahti ”hyvä Kari” ja jonkin ajan päästä ”saatanan Kajava”. Toisin kuin ...

Kuva: Pixabay Creative Commons

Koulutuskysely kriitikoille

Kerro millaista kriitikkokoulutusta toivoisit! Suomen arvostelijain liitto kehittää koulutustoimintaansa, ja haluaisi kuulla kriitikoilta millaiselle koulutukselle on tarvetta. Keräämme ehdotuksianne kesälomien ajan. Kaikkia ehdotuksia ei tietenkään voida toteuttaa heti, mutta vastaukset ...

KUVA: Rapusumu (NASA)

Marraskuisia immersioita

Ennen kuin tämä vuosi kääntyy aivan lopuilleen otamme Kritiikin Uutisissa käsittelyyn pienten juttusarjojen muodossa muutaman ajankohtaisen teeman. Toinen niistä on elokuvakritiikin nykytila, toinen immersiivisyys taiteessa, josta Amos Rexin avausnäyttely on ...

Erään kriitikon tunnustuksia

Erään kriitikon tunnustuksia

Tuskin mikään kirjoittamisen laji on koetellut hermojani samalla tavalla kuin kritiikki – enkä puhu nyt omien teosteni arvioista. Puhun kritiikin kirjoittamisesta. Olen harjoittanut kriitikon eli taiteen arvostelijan työtä yli kaksikymmentä ...