Estetiikka, lääke egoismia ja pessimismiä vastaan
Kriitikon tulisi lähestyä estetiikkaa ja taiteenfilosofiaa avarin mutta valppain mielin samaan tapaan kuin Heikki Ylikangas on ohjeistanut historiantutkijoita.
Kriitikon tulisi lähestyä estetiikkaa ja taiteenfilosofiaa avarin mutta valppain mielin samaan tapaan kuin Heikki Ylikangas on ohjeistanut historiantutkijoita.
Muistatko Enkeli-Elisan? 15-vuotiaan tytön, joka teki itsemurhan rankan koulukiusaamisen seurauksena helmikuussa 2011? Traagisesti kuolleen enkelin, jonka vanhemmat dokumentoivat suruprosessiaan yhteiseen blogiin? Elisan päiväkirjat, joista paljastuneita kauheuksia siteerattiin niin Yle Akuutissa ...
Juho Hollon (1885–1967) tuntevat muutkin kuin kirjallisuuskriitikot. Valtaosa suomeksi käännetyistä klassikoista on Hollon kääntämiä. Mutta harvempi tietää, että hän osasi lukea ja kirjoittaa niin varhain ja hyvin, että osasi katkismuksen ...
Lastenkirjallisuus on aina pyrkinyt opettamaan lapsille ja nuorille oikeita arvoja. Silti mikäli on uskominen aikuisten lapsuusmuistoja, parhaiten lasten ja nuorten mieleen jäävät kirjat, joita he eivät olisi saaneet lukea.
Jos henkilö kuuluu etniseen ja kulttuuriseen vähemmistöön, hänellä on vaikeuksia toimia näyttelijän ammatissa Suomessa. Olosuhteeseen on niin totuttu, ettei syrjintää edes tunnisteta. Erilaisuutta ei edes tarvitse kohdata, jos koko työryhmä ...
Journalistiesseisti Christopher Hitchens kirjoitti maailmanpoliittisten artikkeliensa lisäksi kirjallisuudesta. Hän kynäili aina häpeättömästi kirjallisuuden poliittisista ulottuvuuksista. Aki Petteri Lehtisen essee.
Pelkkä Kritiikistä lienee hieman abstrakti tietokirjan nimeksi. Kenelle kritiikistä kerrotaan? Kollegoille, kriitikon urasta haaveileville nuorille, tutkijoille, taiteilijoille vaiko taiteesta nauttivalle yleisölle?
Olen toiminut musiikkialan luottamustöissä yli kaksitoista vuotta. Merkittävin osa tästä ajasta on liittynyt Suomen Musiikintekijöiden hallitustaipaleeseen. Musiikintekijöiden edustajana olen vaikuttanut vuosien saatossa myös esimerkiksi Music Finlandin, Teoston, Musiikin edistämissäätiön ja ...
ANTI – Contemporary Art Festival 12.9.–15.9.2024, Kuopio. Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudestaan palkittu ja kulttuurisen kestävyyden kunniamaininnan saanut ANTI-festivaali vaalii taiteen keinoin sellaista, mitä todistamme parhaillaan ympäriltämme murennettavan. Globaalin politiikan näyttämöillä kansainvälisin sopimuksin ...
Kirjoitin hiljattain jutun taidekritiikin käsittelystä viiden eri taidekorkeakoulun opetuksessa. Julkaisun jälkeen sain kollegalta vinkin, että artikkelista puuttuneessa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa kritiikkiä voi opiskella kymmenien opintopisteiden edestä. Siellä aihetta pidetään ...
Kirjoittamisen käytäntöjä käsitteleville kirjoille on jatkuva tarve, sillä suuri osa suomalaisista kirjoittaa huvikseen, tavoitteellisesti tai ammatikseen, ja jotkut kaikista näistä syistä. Kirjailija, kustannustoimittaja ja työnohjaaja Liisa Näsin kirjoittamista ja kirjailijaelämää ...
Miten taidekorkeakoulujen opetuksessa puhutaan kritiikistä – vai puhutaanko mitenkään? Kasvavatko tulevat taiteilijat hahmottamaan kritiikkiä osana taidekenttää ja julkista keskustelua? Taidekorkeakoulujen opettajat ja opetuksesta vastaavat kertovat. Marraskuussa kirjailija Satu Rämö pahastui kriitikko Maria Säkön Hildur-teatterisovituksen nuivasta ...
Suomen arvostelijain liitto ry
Bulevardi 5 A 7e
00120 Helsinki
puh. 041 506 5594
Y-tunnus 0221151-4
info(at)sarv.fi
Kritiikin Uutiset Kritikernytt
Päätoimittaja: kritiikin.uutiset(at)sarv.fi
yllapito(at)sarv.fi
ISSN: 2489-3811
Copyright © 2025 SARV