Miten jälkistrukturalistisista ja tarkemmin sanottuna dekonstruktiivisista ajatuksista lähtöisin olevat ideat kohtaavat taiteen teoriat modernismin jälkeen? Tähän vastaavat osaltaan jälkistrukturalismi ja nykyiset posthumanistiset käsitykset.

Nykytaiteen ilmiöitä ja merkitystä ajateltaessa erottuu edelleen kaksi teoreettista mallia. Kuten pyrin tuomaan esiin, ne näkyvät sekä käytännössä eli taiteen teossa että teoreettisesti, kun pohditaan taiteen ontologiaa eli olemassaolon perusteita.

Sekä taiteessa, filosofiassa että muissakin yhteyksissä representaation käsite viittaa merkitysten luomiseen ja levittämiseen. Representaatiosta käytetään useimmiten suomeksi sanaa ”esittäminen”, joka sisältää aina käsityksen jonkin asian tuottamisesta uudelleen.

Julkaisijan esittelyssä kirjaa mainostetaan helppotajuiseksi. Mutta helppo kirja on lähinnä vain niille sivistyneille, jotka tuntevat hyvin, ei vain kaunokirjallisuutta, vaan myös filosofiaa, kuten Hegeliä, Levinasia, Lacania, fenomenologiaa, feminismiä.

Alex Matsonin näkemys kirjallisuudesta ja taiteesta luontevasti jokapäiväiseen elämään liittyvänä asiana on melko lailla vastakkainen sitkeästi elävälle sivistyspelkoiselle käsitykselle, että taide on harvoille kuuluvaa luksusta, jonka pariin tavallisella rahvaalla ei ...

Nyökyttelemme päätämme väitteille taiteen korvaamattomuudesta. Oletamme, että taiteen luomisteoissa totuutemme ja eettisyytemme ovat pelissä tavalla, joihin muut pyrkimyksemme totuuteen ja hyvään eivät niin vain kykene. Tämä saa poikkeuksellisen ihmisen uhraamaan ...

”Tavoitellessaan moraalista päämäärää runoilija uhraa runollisen voimansa; eikä tällöin olisi hätiköityä lyödä vetoa, että teoksesta tulee surkea. Runous ei voi kuin menehtymisen tai heikkenemisen uhalla muuttua tieteeksi tai moraalifilosofiaksi... Todisteleva ...