Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 2/2015.

MITÄ NYKYKORU ON, entä missä sitä voi nähdä? Millaiselta suomalainen nykykoru näyttää kansainvälisesti? Näihin kysymyksiin olen törmännyt usein ja varsinkin viimeiseen kysymykseen voi parhaiten etsiä vastausta Münchenissä järjestettävästä Schmuck-tapahtumasta.

Kuvataidekriitikkona sain tehtävän arvioida KORU 1-näyttelyn vuonna 2003. Lappeenrannassa esillä ollut näyttely hämmensi ja hämmästytti minua: miten korunäyttelyssä voi olla mediataidetta tai pillereitä purkissa? Näyttelyiden näkeminen ja ilmiön ihmettely innostivat minua Onko puhelinkoppi koru – nykykoru taiteen kentällä (2012) -nimisen väitöskirjan tekemiseen.

Nykykorua, contemporary jewellery, käytettiin tekemään eroa perinteiseen koruun, mutta käsitteenä se paljastui problemaattiseksi. Termi sisältää viittauksen nykytaiteeseen, ja sisällöllisesti se elää tekijöidensä kautta – tiukan määrittelyn tekeminen on mahdotonta ja tarpeetonta.

Maaliskuussa pidettävä Schmuck on korumaailman kansainvälinen ”must see”-tapahtuma. Sitä on järjestetty Münchenissä vuodesta 1959, osin Handwerksmesse-messujen osana ja kaupunkiin levittäytyvänä. Tänä vuonna tapahtumia (pop up-näyttelyitä ja muita tapahtumia) oli yli 90, joten katsomisen ja kokemisen tarkka aikatauluttaminen oli välttämätöntä.

Päänäyttelyyn on avoin haku, ja onkin hieman yllättävää, ettei esillä ole ollut juuri koskaan esimerkiksi mediataidetta tai valokuvia. Suomalaiset tekijät hakevat näyttelyyn, ja vuosittain heitä onkin mukana vaihteleva määrä. Tänä vuonna suomalaisista pääsivät mukaan Ulla Ahola ja Minna Karhu. Osallistujat edustavat eri sukupolvia, joten mukana on niin vastavalmistuneita tekijöitä kuin alalla pitkään olleita.

Näyttelyn perusteella annetaan vuodesta 1973 asti jaettu Herbert Hoffman -palkinto muutamalle tekijälle. Suomalaisista tämän tunnustuksen ovat saaneet lahtelainen Helena Lehtinen (2013) ja Münchenissä asuva Mia Maljojoki (2010).

Korutaidetta kylmimmästä nurkasta

Osa tämän vuotista tapahtumaa oli Coolest Corner, pohjoismaisen korutaiteen näyttely täydennettynä balttilaisilla tekijöillä. Kokonaisuus on ollut esillä Pohjoismaiden lisäksi Vilnassa ja Tallinnassa. Vuodesta 2013 alkanut näyttelykierto päättyi Müncheniin.

Galerie Handwerkin tiloissa näyttely oli huomattavasti paremmin esillä kuin Designmuseossa Helsingissä. Pohjoismaiset tekijät olivat laajasti edustettuina ja tavoittivat kansainvälisen korumaailman. Olin tämän näyttelyn juryssä suomalaisena edustajana, eikä kotiinpäin vetäminen onnistunut. Jokaisesta maasta valittiin kunniavieras, ja Suomesta se oli lahtelainen Helena Lehtinen.

Ruotsalaisen Daniela Hedmanin Please Sign here -tapahtuman tarkoituksena oli saattaa yhteen erilaisia tekijöitä. Katsoja tai ohikulkija sai painaa kädenjälkensä kankaaseen ja sai mukaansa yhden painetun kädenjäljen. Tapahtuman idea oli lähtöisin rasismin vastaisesta toiminnasta ja siitä ajatuksesta, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia.

Miten korunäyttelyssä voi olla mediataidetta tai pillereitä purkissa?

Schmuckin jälkikirjoituksissa kansainvälinen korutaidesivusto Klimt02 nosti esille suomalaisen Hibernate-ryhmän näyttelyn. Hibernaten todettiin olevan hereillä, ryhmän nimihän tarkoittaa talviunilla olemista. Ryhmän jäsenet Helena Lehtinen, Eija Mustonen ja Tarja Tuupanen esittäytyivät ryhmän lisäksi omissa näyttelyissään. Toinen suomalainen näyttely toi esille kaksi Lahdesta pian valmistuvaa tekijää: Annea Lounatvuoren ja Christine Jalion.

Coolest Corner -näyttelyn lisäksi kaupungissa järjestettiin seminaari Re-public Jewellery, jossa avattiin erilaisia näkökulmia siihen, miten korutaiteilijat toimivat myös sosiaalisesti. Koru voi olla vaikuttamisen väline, se herättää keskustelua ja sillä on huomattavan paljon voimaa.

Moninainen nykykoru

Nykykoru on kirjava ilmiö, jonka sisään mahtuu niin objekteiksi nimettyjä esineitä, joita ei voi ripustaa keholle, videota ja valokuvaa yhdistäviä teoksia, performanssia sekä keholle ripustettavia koruja. Koruun perinteisesti liitettävä luksusluonne on asia, jota vastustetaan ja kommentoidaan tekijästä riippuen.

Nykykoru käy myös vuoropuhelua perinteisen korun kanssa, jolloin sen viesti ja kehollinen luonne ovat kiinnostavia kysymyksiä, kuten myös korun suhde kehoon – millaisia tuntemuksia koru herättää tai miten se voi muuttaa kehoa tai omaa käsitystä siitä. Siksi nykykoru menee lähelle kehotaidetta, koska keho voi olla näyttämö tai väline, mutta samalla vaikutetaan kehon tuntemuksiin. Koru voi saada kehosi tuntumaan toisenlaiselta.

Schmuckissa koruilla otetaan kantaa erilaisiin asioihin: käytetään kierrätettäviä materiaaleja, elinikä on toisenlainen kuin perinteisen korun tai sen estetiikka ja kauneuskäsitys ovat muuttuneet. Varsinkin kreikkalaista korua esittelevässä näyttelyssä Myths 2015 otettiin tiukastikin kantaa yhteiskunnalliseen ja poliittiseen tilanteeseen. Loukis Richardsin koru Party is over viittasi Kreikan talouskriisin puhkeamiseen, mutta hän kommentoi myös Pariisin terrori-iskua. Näiden rinnalla gallerioiden esittelemät hinnakkaat korut vaikuttivat hieman tyhjiltä.

Schmuck asettaa kotimaiset tekijät kansainväliseen kontekstiin. Olemme pieni maa, jonka koruhistoria on varsin ohut, korutaiteilijoita ja alan koulutusta on vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa, ihan demografiasta johtuen. Näkyvyyden saaminen on tärkeää ja tämän eteen työskentelevät niin Korutaideyhdistys kuin yksittäiset tekijät.

Suomalaisesta korusta puhuttaessa ulkomaiset tekijät sanovat tunnistavansa suomalaisuuden, mutta minä en tunnista sitä. Nykykoru on ilmiönä niin kansainvälinen, että samanlaiset asiat liikkuvat ympäri maailmaa. Tosin virolaisen nykykorun melankolia on käsinkosketeltavaa.

Korumaailmaan voi päästä sisälle elokuussa, jolloin Imatralla järjestetään KORU 5-tapahtuma, joka kokoaa kotimaisia ja kansainvälisiä toimijoita seminaariin, työpajoihin ja katsomaan näyttelyitä. Jurytettyyn näyttelyyn tuli hakemuksia 44 maasta, ja Imatran taidemuseon lisäksi tämän kokonaisuuden voi nähdä Vaasan taidehallissa. Kaakkois-Suomi on ollut Suomessa keskeinen paikka nähdä uudenlaista korua, koska alan tekijöitä asuu paljon lähialueilla. Lisäksi alan koulutusta annetaan Saimaan ammattikorkeakoulussa Imatralla.

Kirjoittaja on kriitikko ja ammattikorkeakoululehtori.