Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 3/2015.

KEVÄÄLLÄ 2015 Suomen arvostelijain liitto keräsi jäseniltään tietoa heidän ammattiinsa liittyvästä tulonhankinnasta. Vastauksia jäsenkyselyyn tuli yhteensä 146, ja koostetta esiteltiin SARVin kevätkokouksen yhteydessä Kritiikin Päivänä 18.4. Helsingin Tieteiden talossa.

Liiton varapuheenjohtajan Asko Mäkelän mukaan jäsenkysely vahvisti olemassaolevia käsityksiä ammattikunnan nykytilasta ja palkkatasosta.

Yksi huomiota herättänyt asia tuloksissa oli kriitikkojen ikäjakauma. Suurin osa kuului 51–65-vuotiaiden ikäluokkaan kun taas alle 20-vuotiaita ei ollut yhtään. 21–30-vuotiaita oli vain viisi kappaletta vastanneiden joukossa. Ei siis ihme, että reippaasti valtaosa kriitikoista on toiminut alalla 11 vuotta tai kauemmin.

Tulokset todistavat, että kriitikkokunta on armottomasti vanhenemassa, eikä nuoria liittoon pyrkijöitä ole ruuhkaksi asti. Itsekin pitkään SARVissa vaikuttaneen Mäkelän mukaan tämänsuuntainen kehitys on ollut näkyvissä jo pidemmän aikaa.

Yksi SARVin tulevan toiminnan keskipisteistä onkin uusien, uransa alkuvaiheessa olevien kriitikkojen houkutteleminen mukaan. Varapuheenjohtaja näkee yhteistyön bloggaajien sekä eri opetuslaitosten kanssa tuovan mahdollisesti uusia jäseniä mukaan toimintaan.

Reippaasti valtaosa kriitikoista on toiminut alalla 11 vuotta tai kauemmin

Suorasanaista palautetta liiton ”ukkoutumisesta” oli myös tullut kyselyn vapaassa osiossa.

Lisäksi SARVin toiminnan keskittyminen pääkaupunkiseudulle keräsi kritiikkiä. Suurin osa vastaajista ilmoitti asuinpaikakseen pääkaupunkiseudun, toiseksi eniten asui maakuntien pääkaupungeissa. Lääneittäin Etelä-Suomen lääni ja Länsi-Suomen lääni kahmivat eniten vastaajia. Ahvenanmaalla ei kyselyyn vastanneista asunut kukaan.

Pienipalkkaiset puurtajat

Kyselyn perusteella kriitikot ovat korkeasti kouluttautuneita asiantuntijoita. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita oli eniten, sen jälkeen jatko-opintoja tehneitä. Myös kaksi kolmannesta vastaajasta oli saanut koulutusta kriitikon työhön joko opinnoissaan tai liiton järjestämän koulutuksen kautta. Koulutusta pidettiin todella hyödyllisenä, ja kursseja toivottiinkin lisää – etenkin järjestettäväksi Helsingin ulkopuolelle.

Suhteutettuna kriitikoiden koulutustasoon kritiikeistä maksettiin melko vähän, useimmiten 100–200 euron verran, verkkokritiikeistä harvemmin mitään. Taide- ja kulttuurialan korkean koulutustason ja matalan palkkauksen välinen ristiriita on siis tuttua journalisteille, jotka ovat erikoistuneet kulttuuriin ja taidekritiikkiin.

Tästä huolimatta – tai kenties juuri korvauksen pienuudesta johtuen – kriitikot ovat aktiivisia kirjoittajia. Kerran kuussa tai enemmän julkaistavaksi kirjoitti jopa 60 % vastanneista. Vain 16.7 % ei saanut työstään palkkiota. Moni tekee kritiikin kirjoittamisen ohella myös toista palkkatyötä, useimmiten muuta journalistista työtä.

Erityisesti uusien medioiden, kuten blogien ansaintalogiikka kiinnosti vastaajia; Kriitikot katsovat internetin ja blogin pitämisen yhdeksi mahdolliseksi tulevaisuuden tulonlähteeksi. Vastaajista vajaa kolmannes olikin jo suuntautunut verkkoympäristöön, joko blogin ja muiden verkkomedioiden kautta.

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita oli vastaajien keskuudessa eniten.

Mäkelä huomauttaa kritiikin ja kriitikoiden kultakauden sijoittuneen 1980-luvulle, jonka jälkeen kritiikin määrä ja näkyvyys mediassa on radikaalisti vähentynyt. Vielä vuonna 2006 kuukausipalkattuja kriitikoita oli yli 20, nykyisin vain muutama. Median muutoksen myötä taidekritiikki on yhä useammin laitettu kuukausipalkattujen toimittajien kontolle. Ulkopuolisia kriitikoita käytetään yhä harvemmin.

Kyselyn mukaan alueellisten ja valtakunnallisten medioiden välillä on tässä kohdin selkeä ero. Siinä missä alueellisessa sanomalehdistössä käytetään yhä paljon ulkopuolisia kriitikoita, heille maksetaan myös korkeampi palkka kuin valtakunnallisessa mediassa. Aluelehdissä kritiikillä ja kriitikolla on vahvempi asema sekä esteettisenä arvottajana että palkansaajana.

Liiton symbolinen arvo

Ei liene yllätys, että lehdistökortti koettiin liiton tärkeimmäksi jäseneduksi. Lisäksi Kopiosto-apurahojen jakamista pidettiin hyvin tärkeänä osana SARVin toimintaa. Viime vuonna liitto onnistui lisäämään jaettavien apurahojen kokonaissummaa.

Useissa apurahojen jakolautakunnissa hakemuksia läpikäyneen Mäkelän mukaan kriitikot eivät joko hae apurahoja ollenkaan, tai sitten hakemus on surkea. Useat eivät edes tiedä, että he voivat saada työskentelyynsä taloudellista tukea. Heidän täytyisi vain suunnitella ja sanallistaa, mihin haluaisivat työssään keskittyä. Se tuntuu olevan usealle kriitikolle kynnyskysymys.

Mäkelän mukaan Kopiosto-apurahojen idea on juuri tarjota kriitikolle mahdollisuus kirjoittaa aiheista, joihin hän ei muuten taloudellisten riskien vuoksi ryhtyisi. Varapuheenjohtaja kehottaa jäseniä hakemaan muitakin journalismiin myönnettäviä apurahoja.

Kopiosto-apurahojen sekä lehdistökortin lisäksi jäsenet kokivat alajaostojen toiminnan hyödylliseksi. Myös Kritiikin Kannusten jakamista arvostettiin suuresti, ja Kritiikin Uutisten julkaisua pidettiin melko tärkeänä osana liiton toimintaa.

Kysely todistaa, että Suomen arvostelijain liitolla on vahva symbolinen arvo muun muassa kriitikkojen ammatti-identiteetin vahvistajana – jopa 70% vastanneista ilmoitti hakeneensa SARVin jäsenyyttä vahvistaakseen ammatti-identiteettiään. Syksyn Kriitikkopäivän aiheena onkin kriitikon ammatti-identiteettiin liittyvät asiat, etenkin muutokset median murroksessa. Kriitikkopäivää vietetään lauantaina 28.11. Helsingissä Tieteiden talossa.

Kirjoittaja toimi Kritiikin Uutisten päätoimittajana 2014–2018.