Suomen arvostelijain liiton (SARV) hallitus on nimennyt liiton kunniajäseneksi kirjallisuuskriitikko Mervi Kantokorven. Kunniajäsenyys julkistettiin SARVin syyskokouksessa G Livelabissa 14.11.2020.
Mervi Kantokorpi on 2000-luvun alusta lähtien vaikuttanut voimallisesti siihen, miten kotimaista kirjallisuutta ymmärretään, luetaan ja millaisena kotimaisen kirjallisuuden merkitys ymmärretään. Kantokorpi alkoi kirjoittaa opintojen ohella kritiikkejä jo 80-luvun alussa, mutta siirtyi Helsingin Sanomiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, 2000-luvun alussa, pitkän kirjallisuudentutkijanuran jälkeen.
Lukijat huomasivat pian hänen laajan, kirjallisuuden kenttää ahkerasti haravoivan otteensa, jonka avulla hän kykeni tekemään löytöjä ja rullaamaan lukijoille ymmärrettävästi auki sen, miksi vaikkapa tuolloin vielä laajan yleisön tuntemattomissa olevan Kari Hotakaisen Juoksuhaudentie oli merkkipaalu.
Sen jälkeen, kun Kantokorpi siirtyi kriitikoksi, hän ei ole käyttänyt itsestään muuta nimitystä kuin kriitikko, sillä hän on omalla toiminnallaan halunnut osoittaa, mitä professionaali kriitikkous tarkoittaa.
Kirjallisuuskriitikkona hän on vaikuttanut siihen, miten kotimainen runous ja taideproosa on tullut esiin ja miten sitä on sanallistettu laajalle lukijakunnalle. Kantokorven mielestä kriitikon pitää tuntea ammattiylpeyttä. Hänestä kriitikoiden pitäisikin luoda kunkin oma ”artist statement” samalla tavoin kuin taideopiskelijat luovat oman profiilinsa. Kriitikko seuraa omaa alaansa ja on sen asiantuntija, muttei välttämättä omaltakaan alalta hallitse kaikkea, ja senkin asian kanssa on oltava suora.
Lukijalle Kantokorven kyky pointata teoksista esiin se, mikä niissä on kirjallisuutta, tuntuu olevan hupeneva taito nykyisessä aihe- ja henkilölähtöisessä kulttuuripuheessa. Samoin hänen kykynsä selittää kauniilla ja täsmällisellä suomella, miten nykyrunoudella menee ja miksi, on kaivertanut lähtemättömät jäljet monen lukijan mieleen. Monen hänet kirjoittamansa määritelmät ja luonnehdinnat ovat hiljalleen tulleet yleisen käyttöön kirjallisuuskeskustelussa, jopa niin yleisiksi, ettei niiden alkuperää välttämättä enää muisteta. Se on Kantokorvesta enimmäkseen hyvä asia, sillä kriitikko tekee työtä kentän puolesta, ei oman cv:nsä vuoksi.
Kantokorpi vaikutti myös Helsingin Sanomien esikoiskirjaraadissa vuosina 1998-2009, joten hänen näkemyksillään on ollut merkittävä valta. Vallan mukana tullutta vastuuta Kantokorpi ei ole pelännyt. Yksi vastuullinen teko hänen mielestään on kyky laittaa pillit pussiin silloin, kun kokee muiden kuin oman äänen kuulumisen tarpeellisena, sillä Kantokorvelle tärkeintä on, että kirjallisuuskritiikki voi hyvin ja siinä on jatkumoita. Tärkeämpää kuin oman nimen saaminen lehteen tai valta-asemaan juuttuminen on hänestä se, miten kritiikki voi. Viestikapulan jakaminen eteenpäin ja toisten kritiikoiden työmahdollisuuksista ja vaikutusmahdollisuuksista huolen kantaminen on tärkeää.
”Olen saanut tehdä hienon uran ja haluan antaa sen mahdollisuuden muillekin!”
Vaikka Kantokorvella on itsellään tutkijan tausta, kritikkouteen ei Kantokorven pätevöidytä yliopiston kautta vaan taiteenlajia seuraamalla, ja se voi tapahtua monin eri tavoin. Kantokorpea ilahduttavat aina uudestaan nuoret kriitikot, jotka jaksavat löytää uusia näkökulmia ja haastaa totunnaisia esteettisiä ja poliittisia näkemyksiä, keksiä uusia kirjoitamisen ja reagoimisen tapoja ja kehittää kritiikkiä. Uudet lajityypit, kirjojen sivuilta lavoille ja uusille alustoille siirtyvät uudet genret ja näkemykset on hänen mukaansa saatava kritiikin piiriin, muuten kirjallisuuskritiikki kuolee pystyyn.
Kritiikonuran lisäksi hän on tehnyt pitkän uran taidehallinnossa ja kirjamaailman taustatekijänä. Suuren ja uraauurtavan työn Kantokorpi teki uudistaessaan kirjallisuusapurahojen kohdentamisen. Kun hän aloitti vuonna 2001 kirjallisuustoimikunnan jäsenenä, jäsenten keski-ikä oli lähemmäs 70 vuotta. Kantokorpi vaikutti merkittävästi siihen, että tukea alettiin syystemaattisesti antaa myös nuorille kirjailijoille, joille aiemmin oli jaettu lähinnä karkkirahaa.
Kantokorpi on alusta asti ollut sekä yhteiskunnan, median että kirjallisuuskentän rakenteita ymmärtävä kriitiikko, jota freelancereina toimivat kollegat kiittelevät hänen kyvystään nostaa rohkeasti palkkio- ja editointiongelmia pöydälle.
Eläköön myös SARVissa Kantokorven kollegiaalisuus ja terveen ammattiylpeyden vaaliminen!
Teksti: Maria Säkö
