Olin alkuvuodesta 2026 Villa Karossa Beninissä perehtymässä voodoohon ja korutaiteeseen. Nykyään voodoo-sanan painolastin takia sijaan käytetään mieluummin käsitteitä vodou tai vodu. Länsi-Afrikassa vodou ei tarkoita zombeja ja pahan tuottamista toisille nukkeja pistelemällä, kuten populaarikulttuurissa tyypillisesti esitetään. Benin on vodoun syntysijoja, ja orjakaupan myötä se levisi muualle maailmaan.
Beninissä en voinut olla pohtimatta uskonnon merkitystä taiteen kannalta. Vodou on valtionuskonto, elämäntapa ja osa beniniläistä kulttuuria. Sen yhteydessä on helpompi puhua henkisyydestä tai spiritualismista, vaikka käsitteet ovat hieman epätarkkoja ja historiallisesti värittyneitä. Taiteen ja henkisyyden yhteys pulpahtelee siellä ajoittain esiin kaikenlaisessa taiteessa, on uskonto sitten kristinuskoa tai animismia. Arjessa vodouhun ei voi olla törmäämättä, vaikkakin joitain sen ilmenemismuotoja voi olla vaikea tunnistaa.
Esoteerisuus, mediaalinen ja visionäärinen taide
Länsimaissa spiritualismiin liitetään näkyvimmin viime ja edellisen vuosisadan teosofian ja antroposofian vaikutukset taiteeseen, kuten ruotsalaisen Hilma af Klintin taide. Spirituaalisuus innoitti Suomessa Akseli Gallen-Kallelaa, Magnus Enckelliä ja Hugo Simbergiä. Suomalaiset taiteilijat opiskelivat ja oleilivat Ranskassa viime ja sitä edellisen vuosisadan aikaan, jolloin he tutustuivat esoteerisuudesta kiinnostuneihin taiteilijoihin ja lukivat alan kirjallisuutta. Vapaamuurarius, teosofia ja antroposofia levisivät Suomeen ja näiden aatesuuntien ajattelu näkyi myös taiteessa.
Taidehistoriallisessa tutkimuksessa on oltu viime vuosina kiinnostuneita esoteerisuudesta.
Taidehistoriallisessa tutkimuksessa on oltu viime vuosina kiinnostuneita esoteerisuudesta, jolla viitataan salattuun henkiseen tietoon, jota kaikki eivät tunne tai tunnusta. Niina Kokkinen on tuonut esoteerisuuden näkökulmasta esille tekijöitä, jotka ovat olleet unohduksissa. Museoissa on nähty tähän aihepiiriin liittyviä näyttelyitä, kuten esimerkiksi Gallen-Kallelan museossa ollut Aleksandra Ionowan taiteen esittely.
Esoteerisuutta käsittelevien tutkimusten myötä keskusteluun on tullut uusia käsitteitä, kuten mediaalinen taide. Tällä tarkoitetaan taidetta, jossa taiteilija toimii kanavana tai meediona. Hän välittää viestejä henkimaailmasta tai muilta todellisuuden korkeammilta tasoilta.[1] Käsitteestä ei ole tarkkaa määritelmää, ja englanniksi käytetään termiä mediumistic art, suomeksi käytetään myös sanoja meediotaide tai mediumistinen taide.
Toinen käsite, joka liittyy tähän aihepiiriin, on visionäärinen taide, jonka katsotaan olevan näkyihin liittyvää taidetta.[2] Tällöin taiteilija on näkijä, jolla on ainutkertaisia kokemuksia tai ilmestyksiä toisenlaisista todellisuuksista. Taiteilija saattaa olla transsissa tai tehdä taidetta valveunessa. Molempiin käsitteisiin liittyy ajatus taiteen parantavasta vaikutuksesta.
Suomessa esimerkiksi Ilona Harima ja Aleksandra Ionowa tekivät mediaalista taidetta, jolloin he kokivat olevansa ylempien voimien ohjauksessa. Suomessa visionäärisinä taiteilijoina pidetään esimerkiksi K. Tschärää ja Kaarina Staudinger-Loppukaarretta.[3]
Synkretistinen uskonto: päivällä katolinen ja yöllä vodoun kannattaja
Vodou on Beninissä virallinen uskonto, vaikka maassa on tämän lisäksi kristittyjä noin puolet väestöstä ja islaminuskoisia noin neljäsosa väestöstä. Virallisesti ilmoitetaan, että vodoun kannattajia on noin neljäsosa. Ei ole epätavallista, että samassa perheessä voi olla usean eri uskonnon kannattajia. Vodou on henkinen maailma, jota ei nähdä. Katolistaustaisesta henkilöstä voi tulla vodoupappi eli bokano. Vodoussa ihminen voi saada ilmoituksen, että hänen tiensä tulee olemaan vodoupapin tie.
Sanotaan, että beniniläinen voi olla päivällä katolinen ja yöllä vodoun kannattaja. Kristinuskon piirteitä on sekoittunut vodouhun. Länsimainen ihminen pyrkii näkemään vodoun henget samanlaisina kuin kristityillä, ja etsimään vastaavuuksia esimerkiksi siitä, mitä ne edustavat. Esimerkiksi tienristeyksien haltija Legba rinnastetaan Pyhään Pietariin ja raudanjumala Ogun Pyhään Jaakkoon. Tätä vastaavuutta länsimaisessa tulkinnassa etsitään jumalien visuaalisista kuvauksista. Mutta ei ainoastaan kristinusko, vaan esimerkiksi myös hinduismi on jättänyt vaikutteita vodoun taiteeseen.
Jumalien tai henkien kuviin törmää Beninissä helposti, koska heitä kuvataan rakennuksien seinissä ja ulkotiloissa. Varsinkin Legba on veistoksena suosittu, koska se voi olla niin rakennuksen oviaukossa kuin ulkona teiden risteyksissä. Hän on jumalien sanansaattaja, joka välittää tietoa molempiin suuntiin. Veistos ei suinkaan ole samanlainen loistokas jumalakuva kuin esimerkiksi katolisen kirkon apostolit ja pyhimykset, vaan pikemminkin hieman surullisen näköinen, kömpelö hahmo. Se elää ja muuttuu myös ajan myötä, koska henkeä on ruokittava. Legballe annetaan hedelmiä tai alkoholia, ja varsinkin gini on suosittua. Veistoksen ruokkimisen takia ne ovat hieman epämääräisen näköisiä. Kun hengelle annetaan jotain, mahdollistaa se myös sen, että antaja voi esittää sille pyynnön. Hän voi tarvita suojelusta, paranemista tai tietoa tulevaisuudesta.
Legballe annetaan hedelmiä tai alkoholia, ja varsinkin gini on suosittua. Veistoksen ruokkimisen takia ne ovat hieman epämääräisen näköisiä.
Vodoussa jumalien sukupuoli voi poiketa kristinuskon binäärisestä käsityksestä. Mami Wata on naispuolinen meren jumaluus, joka voidaan esittää myös miehenä. Tavallisesti hänet esitetään naisena, joka muistuttaa merenneitoa. Toinen tapa on kuvata hänet kolmipäisenä miespuolisena hahmona. Käärme on kietoutunut hänen ympärilleen. Hän on siis samanaikaisesti sekä ihminen että kala tai transsukupuolinen luomus. Kristillisessä taiteessa jumaluuksien tai pyhimysten sukupuoli on muuttumaton eikä pyhimysten sukupuolta kyseenalaisteta millään tavoin.
Vodou elää ja hengittää taiteilijoiden taiteessa kuten esimerkiksi vodoun keskeisessä kaupungissa Ouidahissa sijaitsevassa Fondation Zinsou -museossa. Näyttelyssä oli esillä uusia teoksia vodouhun liittyvistä jumaluuksista niin maalauksina kuin kankaasta tehtyinä teoksina. Henget Mami Wata, Lissa ja Gu näyttäytyivät nykytaiteilijoiden teoksissa hauskoina, vakavina, naiiveina ja jopa romantisoituina hahmoina. He vaikuttavat olevan poissaolevia tästä todellisuudesta, mutta kuitenkin tässä maailmassa. Tämä näyttely näytti mielikuvituksen, unen, alitajunnan ja spirituaalisuuden todellisuuksia. Kuvat eivät aukene länsimaiselle vodouta tuntemattomalle ihmiselle, kun taas paikallisille ne ovat osa omaa arkipäiväistä kulttuuria ja he tunnistavat symboliikan. Käärme ei ole vain käärme, vaan se edustaa Dao-jumalaa, ja sen takia Ouidahissa palvotaan pytonia.
Nunnan tekemää taidetta
Harvoin näkee vahvasti kristillistä uskoa tunnustavia taiteilijoita. Suomessa miltei vain ortodoksisuutta edustavat nunnat tai munkit tekevät taidetta. Ikonien kuvamaailma on kuitenkin tarkkaan säädelty, jolloin siinä ei odoteta olevan vapaata ilmaisua. Villa Karon museossa olleessa näyttelyssä oli esillä nunnan tekemää taidetta. Henriette Marie Dossi Goussikindey on beniniläinen nunna katolisesta Sisters of San Augustine -järjestöstä. Hän innostui piirtämisestä jo lapsena ja residenssi Kanadassa vaikutti hänen tyyliinsä. Hänellä on täysin omalaatuinen tekniikka, jota hän kutsuu grareliksi, joka tarkoittaa kuvien kaivertamista. Väreinä hän käyttää luonnollisia pigmenttejä, kuten maata ja savea ja pystyy luomaan niiden avulla huomattavan kirkkaita väripintoja.
Spirituaalisuus ympäröi meidät kuin pehmeä harso, työntämättä mitään valmiita tulkintoja.
Goussikindeyn maalauksissa ei ole mitään perinteistä uskonnollista symboliikkaa ja aineistoa, kuten olisi ollut odotettavissa. Ne eivät myöskään liity millään tavalla luostarielämään. Hänen keskeiset aiheensa ovat ihmiset. Kohtalaisen samanlaisilta näyttävien ihmisten kuvauksessa ja värimaailmassa on vaikutteita pop-taiteesta. Goussikindey ei anna avaimia taiteensa uskonnolliseen sisältöön. Hänen taiteensa ei näytä liittyvän millään tavoin perinteisen beniniläiseen taiteeseen, mutta se ei myöskään juhlista suoraan katolista uskoa, sen prinsiippejä ja pyhimyksiä.
Tässä mielessä nunna Goussikindeyn todellisuus on varsin samanlainen kuin vodoussa, koska hän työskentelee maailmassa, mutta ei ole maailmassa. Spirituaalisuus ympäröi meidät kuin pehmeä harso, työntämättä mitään valmiita tulkintoja.
Kankaat viestivät kantajastaan
Vodoun kuvamaailmat eivät rajoitu vain seiniin tai maalauksiin, vaan spirituaalisuus ja myös maallisuus ovat levittäytyneet puuvillakankaisiin. Puuvilla on Beninissä merkittävinä vientituote, vaikka kankaita tehdäänkin muualla. Kirkossa näin naisen, jonka mekossa oli Neitsyt Marian kuva, jollain toisella oli joku muu pyhimys paidassaan. Naisten päivän juhlia varten voi sonnustautua sellaisesta kankaasta tehtyyn pukuun, jossa on esitetty naisdiplomaatti, kauneuskuningatar tai joku muu merkittävä nainen.
Mitä mielikuvituksellisimmat kuviot ovat vallanneet painokankaat: kuviot voivat olla geometrisia tai ne voivat edustaa kasvi- tai eläinkuntaa niiden kaikessa laajuudessa. Simpukat, skorpionit ja erilaiset kalat sekä kukat ja kasvit sopivat kuvauksen kohteiksi. Värimaailma on häikäisevä, minimalismia näkee harvemmin, vaikka marimekkomaiset unikkokuviot ovat saavuttaneet jo Afrikan. Olennaisen tärkeää on sekin, mitä kankaiden kuvioinneilla viestitään. Simpukkakuvioinen vaate naisen päällä kertoo hänen pitävän nuoremmista miehistä, silmät kertovat kantajan olevan valppaana, chili taas kertoo kantajan olevan hyvä kokki.[4]
Koruilla näytän identiteettiäni
Korut liittyvät valtaan, jolloin niillä ilmaistaan asemaa. Koru kertoo asemasta yhteisössä, mutta samalla tavalla se tekee näkyväksi identiteetin. Identiteetti liittyy niin uskonnollisiin, poliittisiin kuin yhteiskunnallisiin asioihin. Korut eivät siis ole vain koristautumisen väline, vaan niillä on suurempi merkitys. Ne voivat julistaa ja manifestoida. Länsimaissa LGBTQ-ihmiset voivat kantaa omasta suuntautumisestaan kertovia symboleja, Kalevala-koruja kantamalla tunnistautuu perinteiden kannattajaksi. Uskonnolliset symbolit ovat helpoiten tunnistettavia identiteetin tunnuksia länsimaissa. Vodoun symboliikka on kovin toisenlaista, mutta samanlaisuuttakin on. Länsimaisessa traditiossa korujen hankinta liitetään usein juhlintaan ja liminaalitiloihin, kuten rippikoulun käymiseen tai naimisiin menemiseen. Myös voodoossa naimisiin menemiseen liittyy omia koruja, esimerkiksi korallista tai kaurikotiloista tehtyjä.[5] Korut liittyvät myös suojelemiseen ja onnen tuomiseen.
Korut ovat myös tie henkisyyteen.
Vodoun värit ovat musta, valkoinen ja punainen. Uskonnon harjoittaja tunnistaa toisen ihmisen väreistä: sen millaisen jumaluuden alla kantaja on. Esimerkiksi valkoinen rannekoru – helmistä tai muusta materiaalista tehty, kuuluu joko Mami Watan tai Etronin kannattajalle. Itse näin kahdella vodoupapilla – yhdellä bokonolla ja yhdellä ylipapilla eli hounoulla – valkoisia rannekoruja. Yksinkertaisen helminauhan kantaja on edennyt urallaan, mutta norsunluusta valmistetun suuren rannekorun haltija on korkeammalle arvostettu henkilö. Korut kertovat myös siitä, miten pappi erottautuu tavallisista ihmisistä, ja siitä, että henkilö on vihitty pappi.
Korut ovat myös tie henkisyyteen eli pappi löytää tien toiseen maailmaan FA-konsultaatiossa. FA-luenta tai ennustus on olennainen osa vodoun harjoittamista, koska siinä otetaan yhteys esi-isiin ja henkiin. Luennan kohde saa monenlaista tietoa siitä, mihin ongelmiin hän tulee törmäämään tai mitä hänen tulisi välttää. Luennasta maksetaan papille ja hän tekee rituaalin, jossa etsitään vastausta kysyjän asiaan.
Se, mistä materiaaleista korut on tehty, valikoituu jumaluuden mukaan. Tällöin erilaiset helmimateriaalit ja -tyypit sekä niiden kuvioinnit liittyvät eri jumaluuksiin. Oguniin, raudan, sodan ja metallitaidon jumalaan, liitetään metallikorut, erityisesti pronssi. Ukkosen jumala Hevioson kannattajan koruissa on punaisia helmiä ja kaurisimpukoita.[6]
Afrikassa kuolleisuus on suurta, mutta uskotaan, että korut auttavat suojautumaan pahaa vastaan. Perheessä, jossa vauva on kuollut, on varauduttava seuraavan lapsen elämään. Tämä tarkoittaa sitä, että perhe käy FA-luennassa jo äidin raskauden aikana ja tekee bokonon ehdottamia asioita. Syntyvälle lapselle hankitaan monivärinen lannekoru suojelemaan häntä.
Vodoussa koruja kannetaan ranne-, kaula-, nilkka- tai lannekoruina. Uskonnon kannattaja hakee suojaa näillä koruilla ja pappi voi kertoa, millaisia aineksia koruun hankitaan. Nämä ostetaan markkinoilta tai fetissitoreilta. Samalla tavalla katolisista kirkoista voi ostaa korun osia, joista voi koota oman rukousnauhan eli ruusukon.
Enemmän voimaa korusta!
Millaiseksi koru muuttuu, kun se muuttuu amuletiksi tai jopa fetissiksi? Talismani on rituaalisesti valmistettu taikaesine, joka on tehty tiettyyn tarkoitukseen. Sen avulla voidaan tavoitella vaurautta, hankkia suojelua, torjua pahaa tai vaalia terveyttä. Amuletti suojaa sinällään. Hyvän onnen tuominen on osa amulettien ja talismanien voimaa. Suojaavien esineiden tarve ei ole hävinnyt minnekään, joten hyökkäyssodan aikana on venäläisille sotilaille myyty amuletteja, joihin liittyy rituaaleja ja joiden uskotaan suojaavan sodassa.[7]
Se mitä kutsumme taikauskoksi on osa meidänkin kulttuuriamme.
Fetissi on pyhitetty esine, joka toimii voimanlähteenä ja siinä uskotaan olevan henki. Beninissä voi hankkia torilta papin siunaaman esineen, joka toimii fetissinä ja suojelee jossain tietyssä asiassa, kuten matkustamisessa. Esineen suojeluluonnetta on näin täydennetty, jolloin sen esteettinen arvo ei ole ensisijainen. Tapana on myös, että mikäli toinen kaksosista kuolee, hankkii elossa oleva pienen nuken, joka edustaa kuollutta ja hän huolehtii nukesta esimerkiksi ruokkimalla nukkea.
Kristillisessä kulttuurissa risti on amuletti jo sen takia, koska sen muotoon on sitoutunut monenlaisia konnotaatioita. Välimeren alueella sininen silmä eli nazar suojaa pahalta ja lähettää pahan takaisin lähettäjälleen. Suomalaisessa kulttuurissa hannunvaakuna on suojelusmerkki, joka torjuu pahoja henkiä ja epäonnea. Länsimaissa käsitteen healing jewellery alla tehdään koruja, jotka auttavat paranemisessa, joten niihin tekijä on liittänyt niihin henkistä voimaa. Se mitä kutsumme taikauskoksi on osa meidänkin kulttuuriamme.
Vodouta Suomen taiteessa
Suomessa haitilaisen vodoun taidetta on esitelty viime vuosisadan lopulla parissa näyttelyssä ja Juha Metso on kuvannut aihepiiriä Beninissä. Vaikka Villa Karo, suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus on toiminut Beninissä jo 25 vuotta, ei sen kautta ole juurikaan tuotettu vodouhun liittyviä näyttelyitä Suomeen. Kulttuurikeskuksen museossa Gran Popossa voi perehtyä niin FA:han eli uskontoon liittyvää ennustamiseen kuin Mami Wataan.
Suomalainen taiteilija Miia Autio on tehnyt kaksi teosta Letter 1/Air ja Letter 2/Water, jotka ovat osa neliosaisesta sarjasta vuoropuheluja taiteilijan ja bokono Koffi Robert Dossoan välillä. Näissä pohditaan länsimaiselle ihmiselle vierasta vodunin maailmaa, uskoa ja näkymätöntä maailmaa. Suomalainen luonto ja luontokäsitys kohtaavat vodunin maailman.
Suomessa vodunia on käsitelty vähän taiteellisista näkökulmista, joten näiden teosten kautta saa häivähdyksen sen mysteereistä. Tämä ei ole sellaista turistista kuvausta, jossa transsissa olevat ihmiset viiltelevät itseään tai tanssivat hurmioituneina. Aution vodunin kuvaus on filosofista ja pysähtynyttä. Sarjan seuraavat osat käsittelevät maata ja tulta ja ne ilmestyvät tänä vuonna.
Valkoinen kangas ei ole Letter1:ssä mikä tahansa kangas, se kertoo siitä, että paikassa on pappi tai se on muutoin pyhä. Suomalaisessa metsässä se konnotoituu erilaisella tavalla kuin Beninissä. Filosofisuus tulee esiin sen pohtimisessa, miten jotkut asiat ovat vain heijastuksia todellisuudesta, samalla tavalla kuin Platon ajatteli.
Maikki Kantola on kuvannut kahdella vierailullaan Gran Popossa erityisesti Mami Wataan liittyviä asioita, kuten temppeleitä, pukeutumista ja rituaaleja. Valitettavasti näitäkään valokuvia ei ole nähty Suomessa, joten Kantola toivookin, että hän voisi esitellä niitä tekstien kanssa. Joitain asioita kuvissa on suomalaisten vaikea ymmärtää tuntematta kontekstia. Vodoun rituaalit voivat näyttää vain omituisilta, koska niissä ei aina ole esimerkiksi katolisen kirkon pappien loistokasta pukeutumista.
Se, mikä alun perin näytti todella vieraalta, tuli lähelle, mutta samalla se herätti monenlaisia kysymyksiä. En tunne afrikkalaista taidetta. Vodouhon liittyvää taidetta pidetään helposti vain uskonnollisuuteen liittyvänä kuvauksena. Kaadoin hengille vettä ja olisin uhrannut Mami Watalle savukkeita, jos niitä olisi ollut. Hän sai vain hiusnauhani.
Kirjoittaja on lahtelainen nykykorusta väitellyt kuvataidekriitikko. Hän keräsi vodouhon liittyvän materiaalin Villa Karon residenssin aikana yhdessä FT Heidi Vaaralan kanssa.
Lähteet
Zane Bolen, ”Weddings in Benin”, Bolen Bliss 29.11.2025.
Nina Kokkinen, ”Initiaatio taiteen ja esoteerisuuden risteyksessä”. Julkaisussa Hengen aarteet. Esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950. Toim. Nina Kokkinen & Lotta Nylund. Parvs 2020.
Nina Kokkinen, ”Ilona Harima ja mediaalinen taide”. Julkaisussa Hengen aarteet. Esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950. Toim. Nina Kokkinen & Lotta Nylund. Parvs 2020.
Nina Kokkinen, 2025a, ”Mediaalisen taiteen esoteerisuuden ja naistoimijuuden historiaa”. Teoksessa Aleksandra Ionowa – Näkyjä henkimaailmasta ja rauhasta. Toim. Nina Kokkinen & Anne Pelin. Gallen-Kallelan museo 2025.
Nina Kokkinen, ”Aleksandra Ionowan mediaalinen taide – Historiaa ja salaisuuksia arkistojen kätköistä”. Teoksessa Aleksandra Ionowa – Näkyjä henkimaailmasta ja rauhasta. Toim. Nina Kokkinen & Anne Pelin. Gallen-Kallelan museo 2025.
Mari Manninen, ”Kerro se kankaalla: ’Olen hyvä kokki’, ’Pidän nuorista miehistä’, ’Mennäänkö naimisiin?’”. Helsingin Sanomat 29.3.2020.
Pascale Nourisson, ”Beads in the lives of the Peoples of Southern Togo, West Africa”. Beads: Journal of the Society of Bead Researchers. Vol 4/1992, s. 29–38.
Artem Vorobjov, ”Venäläiset turvautuvat amuletteihin ja pehmoleluihin sodan keskellä”. Helsingin Sanomat 7.12.2025.
Elina Vuorimies, ”ITE-taide ja visionäärien valtakunta”. Teoksessa Aleksandra Ionowa – Näkyjä henkimaailmasta ja rauhasta. Toim. Nina Kokkinen & Anne Pelin. Gallen-Kallelan museo 2025.
Viitteet
[1] Kokkinen 2025a, s. 20.
[2] Kokkinen 2025a, s. 21.
[3] Vuorimies 2025, s. 171.
[4] Manninen 2020.
[5] Bolen 2025.
[6] Nourisson 1992.
[7] Vorobjov 2025.
