”Tuntemattoman jarrun” mysteeri paljasti valtiovarainministeriön johdon tunneälyvajeen. Yhtä vahingollinen Suomelle on johtoportaan rohkeuspula. Molempiin auttaa sama lääke: taide.
Se oli vähän kuin Graalin malja olisi löytynyt, mutta ei indianajonesmaisesti vaan vaivihkaisen virkamiesmäisesti.
12. huhtikuuta Helsingin Sanomissa valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen kertoi ekonomistikuntansa olevan ”uuden edessä” oivallettuaan, että sentimentin muutoksilla on paljon suurempi rooli Suomen taloudessa kuin oli kuviteltu. Sentimentillä tarkoitetaan mielialoja ja asenteita, tässä etenkin niiden vaikutusta kuluttamiseen.
Vaikka Majanen ei sanonut sitä suoraan, hän oli siis vihdoin kollegoineen löytänyt ”tuntemattoman jarrun”, jonka valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander kertoi viime marraskuussa (HS 21.11.2025) mystisesti hidastavan Suomen taloutta.
Jarrun löytymisen vahvisti Uuden talousajattelun keskuksen toiminnanjohtaja, VTT Lauri Holappa Ylen aamussa 22. huhtikuuta: ”Tuntematon” on yksinkertaisesti jatkuva epävarmuus, jonka vuoksi kotitaloudet eivät uskalla kuluttaa.
Hieman yllättäen yksikään Suomen sanoma-, aikakaus- tai talouslehti ei uutisoinut jarrun löytyneen. Etsiskelty sitä kyllä on, ennen ja jälkeen Majasen haastattelun (Talousuutiset 4.12.2025; Helsingin Sanomat 3.1.2026; Iltalehti 24.1.2026; KU 20.2.2026; Yle 15.4.2026; Savon Sanomat 27.4.2026; Talouselämä 31.5.2026; osassa maksumuuri).
Majasen paljastus on paljastava. Valtiovarainministeriössä ei siis ole ymmärretty, kuinka laajaan osaan kansasta toimeentuloon liittyvä epävarmuus on Suomessa tarttunut/tartutettu, eikä miten vahvasti epävarmuus heihin vaikuttaa. Yhdellä sanalla ilmaistuna VM kärsii tunneälyvajeesta.
Näin taitamattomasta johtamisesta kärsii takuuvarmasti koko Suomi.
Tässä esseessäni tarjoan taidelähtöisiä keinoja tuon vajeen pienentämiseksi, herkkyyden herättelemiseksi, ymmärryksen yhyttämiseksi ja kansantalouden kohentamiseksi. Vaikka sanavalintani saattavat olla keveitäkin, asia on pohjimmiltaan lyijynraskas: näin taitamattomasta johtamisesta kärsii takuuvarmasti koko Suomi.
Ministerin voi vielä vaihtaa vaaleilla, mutta virkamiehet vaihtuvat paljon hitaammin.
• • •
Aloitan yhteiskunnallisen taloudenpidon ytimestä, lapsista.
Ydinasian äärelle Majanen kollegoineen pääsisi vierailemalla Ateneumissa, Eero Järnefeltin öljymaalauksen Raatajat rahanalaiset (1893) äärellä. Kaskiviljelijäperheen nokisen pikkutytön silmistä paistava ahdinko riipaisee, mutta etenkin Kansallisgalleriassa koettuna maalaus on myös symboli: Suomen entisen, nykyisen ja tulevan lapsiperheköyhyyden vertauskuva.
Näin teos muistuttaa köyhyyden mittatikkuluonteesta: kansakunta on tasan sen arvoinen, miten se kohtelee heikoimpiaan.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on kertonut esimerkiksi väkivallan vaaran kasvusta, kun lapsiperheiltä toistuvasti leikataan, ja pyytänyt perumaan näitä päätöksiä. Näin ei ole tehty.
Lapsivihamielisyys on – normaalilla tunneälyllä varustetulle ilmiselvästi – myrkkyä sentimentille: kun suomalaiset kuulevat, että juuri vähävaraisilta lapsilta leikataan kerta toisensa jälkeen eri tavoin, he arvelevat, että yksikään pulaan joutunut ei Suomessa voi enää luottaa sosiaaliturvaan. Rahat jemmaan siis.
• • •
Toinen taidesuositus: Alfred Hitchcockin jännityselokuva Vaarallisia valheita (1941) kertoo avioliitosta, jossa vaimo ei tiedä, onko epätotuuksia viljelevä aviomies hänelle hengenvaarallinen vai ei. Tämä vaikuttaa kummasti parisuhteen sisäiseen sentimenttiin.
Sama vaikutus kansantalouden mittakaavassa saadaan, kun suomalaiset eivät voi tietää, halutaanko valtiovarainministeriössä heille hyvää vai pahaa.
Suomalaiset eivät voi tietää, halutaanko valtiovarainministeriössä heille hyvää vai pahaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi ennen vaaleja säästävänsä pienituloiset leikkauksilta. Valtiovarainministerinä pienituloisilta leikattuaan Purra kiisti jyrkästi sanoneensa mitään mainitun kaltaista. (HS 27.4.2026.)
Jännityselokuvissa roolihenkilön ristiriitaiset lausumat tekemisistään ovat aina vaaran merkki. Tämä kertoo elokuvataiteesta, mutta vielä enemmän se kertoo evoluution koulimasta ihmismielestä: vain hölmö Homo sapiens ei huolestu omaa hyvinvointiaan koskevista valheista.
• • •
VM:n johto ei luonnollisestikaan voinut vaikuttaa tulevan ministerin puheisiin ennen vaaleja. Vaalien jälkeisiin sen sijaan kyllä. Jos ministeri on ensikertalainen, pitäisi virkamiesjohdon aivan ensiksi listata hänelle typerimmät asiat, joita ei missään nimessä saa tehdä.
Kieltolistaa ei tehty ja näin tultiin asettaneeksi meemeily kansantaloutta heiluttavien psykologisten vaikutusten edelle. Havainnollisuuden ja vähän leikkisyydenkin vahvistamiseksi esitän tapahtuneen taidevertauksella:
Jos haluaisit tuottaa elokuvan, jolla viestit suomalaisille, että valtion menoista on pakko leikata, tekisitkö ihmisläheisen draamaelokuvan, jonka johtoajatus on: ”panostamme kaiken älymme ja aikamme, jotta tulevat leikkaukset sattuisivat mahdollisimman vähän”? Vai kehittelisitkö velmuilevan saksia kliksuttelevan satiirin ajatuksella ”ai että nautimme, kun teihin sattuu”?
Kuten tunnettua, kaikki eivät satiiria satiiriksi oivalla. He pelästyvät. Ja jemmaavat rahansa.
• • •
Purran tunneälyn määrä osoittautui vähäiseksi viimeistään saksienheiluttelussa 3. maaliskuuta 2024 (IS 4.3.2024). Mutta voiko VM:n johtoa pitää tunneälyvajeisena siksi, että Purra onnistui tässä tempussaan? Ehkä heille ei vain kerrottu etukäteen.
Kyllä todellakin voi. Purra nimittäin oli julkaissut jo 14. helmikuuta twiitin/äksäyksen kasvokuvillaan varustetuista leikkuulaudoista. Lukuohje kuului: ”Huumoria. Ei kannata loukkaantua.”
Sadussa Keisarin uudet vaatteet vain pikkupoika uskalsi sanoa, että keisari kulkee munasillaan. Jos opettavainen satu olisi ollut VM:n johdolle tuttu, he olisivat tohtineet huomauttaa, että Purran huumori kulkee munasillaan.
”Ole hyvä ja lopeta heti. Olet valtiovarainministeri.”
Ja näinkin asian olisi voinut muotoilla: ”Ole hyvä ja lopeta heti. Olet valtiovarainministeri. Vaikutat sentimenttiin tavoilla, joita vasta opettelemme ymmärtämään.”
VM:n tuoreimmankin, 16. kesäkuuta julkaistun arvion mukaan suomalaisten kuluttajien luottamus tulevaan on edelleen heikko. Sekä Suomen Pankki että valtiovarainministeriö ennustivat työttömyyden kasvavan yhä.
• • •
Taloustieteilijöiden keinot tutkia vallitsevaa sentimenttiä ovat kyselytutkimukset, markkinadatan seuraaminen ja tekoälyllä teetetyt tekstianalyysit muun muassa uutisista ja sosiaalisesta mediasta. Vaan miten toimia, jotta osaisi arvioida etukäteen, miten sentimentti muuttuu, kun tekee päätöksen A tai julkaisee tiedotteen B?
Ensinnäkin täytyy seurata aikaansa ja lukea sanomalehtiä, myös vähävaraisista ja keskituloisista kertovia juttuja. Toiseksi täytyy avartaa omaa ymmärrystä yhteiskunnasta ja yksilön psykologiasta kirjallisuuden, teatterin ja elokuvan avulla:
Vittorio De Sican Polkupyörävaras (1948) auttaa ymmärtämään ensinnäkin pulaan joutumisen riskiin liittyvää psykologiaa.
Näppituntumalta arvioisin, että suomalaisista kolme neljäsosaa pystyy helposti kuvittelemaan tilanteen, jossa joko he itse tai heidän läheisensä ajautuvat ahdinkoon. Syynä voi olla esimerkiksi työttömyys, pitkäaikaissairaus, päihteet, eläkkeelle jääminen, avioero tai joku yksittäinen epäonninen tapahtuma vesivuodosta tulipaloon.
De Sican ohjauksessa tuo epäonni saapuu polkupyörävarkaan muodossa. Pyörän menettäminen vie perheenisältä toimeentulon mahdollisuuden. Kaupungilla pyörää etsiskellessä sekin tulee selväksi, että isän ahdinko tarttuu poikaan.
John Steinbeckin romaani Vihan hedelmät (1939) ja sen filmatisointi (1940) kertovat hädänalaisten riistosta lama-aikaan. Häikäilemättömät hedelmätarhurit itsemääriteltyine minimipalkkoineen rinnastuvat suoraan Suomen marjabisneksen roistoihin. Tunneälyä karttuu myös suhteessa ravintolaorjatyön tekemiseen ja Woltin aliurakoitsijan aliurakoitsijana työskentelyyn. (Wolt kieltää lähettitilien vuokraamisen vaiheittain elokuun 2026 alusta lähtien.)
Myös katsomalla Jarmo Lampelan ohjauksen Eila (2003) VM:n johtohenkilö pääsee avartumaan oman tulodesiilin ulkopuoliseen maailmaan. Elokuvassa siivooja kollegoineen on leikkauskohde: heidät halutaan vaihtaa pienempipalkkaisiin työntekijöihin. Eläytymistä tapahtumiin helpottanee se, että Eilankin työpaikka on Valtioneuvoston linna ja työnantaja valtio.
Elokuvassa siivooja kollegoineen on leikkauskohde.
Kun ymmärtää muidenkin tunne-elämää kuin omaansa, ymmärtää ihmistä. Kun ymmärtää ihmistä, voi oppia ymmärtämään kansaa. Jos oppii ymmärtämään kansaa, ymmärtää myös sentimenttiä.
• • •
Niinkin ihmistä ymmärtämään oppiessa helposti käy, että tuolloin alkaa arvostaa ihmistä – jopa työtöntä. Tästä seuraa valmius ottaa yksilön psykologia osaksi päätöksentekoa.
Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat (1996) tarjoilee kosketuspintaa ravintola-alan suhdannetyöttömyyteen ja ikäsyrjintään, mutta ennen kaikkea omanarvontuntoon ja sen eteenpäin vievään voimaan.
Optimistisesti oletan, että Kaurismäen optimistinen työttömyyskuvaus olisi auttanut kirkastamaan mieliä VM:ssä niin, että työttömyysturvan suojaosa olisi jäänyt poistamatta 1.4.2024.
Aiemmin työtön sai tienata 300 euroa ilman vaikutusta tukiin. Näin hän pysyi aktiivisena ja piti yllä omanarvontuntoaan hankkimalla lisätienestejä omien käsiensä työllä. Nyt vaikkapa nelituntisen 48 euron muuttokeikan taloudellinen hyöty työttömälle on 24 euroa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijatyöryhmä suositteli perumaan suojaosan poiston, etenkin nuorten työllisyyden tukemiseksi (US 25.3.2026, maksumuuri). Ei peruttu. Työttömien keikkatyön määrä on vähentynyt (Yle 7.4.2025; Kela 17.12.2025).
Kaurismäen optimistinen työttömyyskuvaus olisi auttanut kirkastamaan mieliä VM:ssä niin, että työttömyysturvan suojaosa olisi jäänyt poistamatta.
Talousälyä VM:ssä pitäisi olla omasta takaa, mutta sanon tämän silti: suojaosalla oli – tietenkin! – myös elvytysvaikutus. Etenkin vähävaraisilla lisäeurot menevät nopeasti kulutukseen.
Jos nykyisistä työttömistä kymmenen prosenttia, eli 37 600 ihmistä, tienaisi vaikkapa heinäkuussa 300 euroa, saataisiin Suomen taloutta elvyttämään 11 280 000 lisäeuroa. Jos sama toistuisi 12 kuukauden ajan, kansantalouteen syötettäisiin yli 135 miljoonaa elvytyseuroa ilman avustusten korottamista tai verojen kiristämistä.
Tulkitsen, että VM:n tavoitteena on maksimoida kepin määrä, ei työnteon, elvytyksen, aktivoinnin tai kansan hyvinvoinnin. Hulluja nuo roomalaiset! (Kohta vähän lisää Asterix-sarjakuvasta.)
VM:n tavoitteena on maksimoida kepin määrä, ei työnteon, elvytyksen, aktivoinnin tai kansan hyvinvoinnin.
• • •
Lopuksi on vielä mainittava taiteen tarjoama tuki henkiselle selkärangalle. Huutavasta rohkeuspulasta kertoi Helsingin Sanomat 12. huhtikuuta:
Kansliapäällikkö Juha Majanen oli aiemmin vastustanut veronkevennyksiä. ”Kun veronkevennykset etenivät, Majasen mieli muuttui kuin taikaiskusta. Huhtikuussa 2025 hän kertoi Suomen tarvitsevan veronalennuksia ja puhui veronalennusten ’merkittävistä dynaamisista vaikutuksista’. Saman vuoden marraskuussa valtioneuvosto nimitti Majasen jatkokaudelle kansliapäällikön tehtävään.”
Urapolku tallautui sileämmäksi, mutta kärsikö matkalla päätöksenteon laatu? Entä Suomen talous? Entä Suomen kansa?
Vain ja ainoastaan jos valtiovarainministeriön asiantuntijalla on selkäranka, korkeakoulussa ja työelämässä opittu siirtyy ministerille annettuihin toimintasuosituksiin. Jos selkärankaa ei ole, koulutus ja kokemus heitetään Kankkulan kaivoon.
Selkäpiin jämäköittämisessäkin auttaa kulttuuri. Sadoistatuhansista rohkeuteen kannustavista draamateoksista voi hyödyntää vaikkapa näitä:
Aaron Sorkinin oikeussalinäytelmä Kunnian miehiä (1989), joka filmatisoitiin vuonna 1992, rohkaisee haastamaan arvoasteikossa ylempiä omista uranäkymistä piittaamatta, jos yhteiskunnan etu sitä vaatii. Klassikkowestern Sheriffi (1952) opettaa, miten pää pidetään pystyssä silloinkin, kun kaikkien muiden polvet tutisevat. Asterix-sarjakuvassa (1959–) kylällinen gallialaisia pitää pintansa itseään Julius Caesaria vastaan.
Kotimaisittain kannattaa mukailla Tuntemattoman sotilaan (1954) Antero Rokkaa: ”Luulet sie saatana, että mie rupian dynaamisii vaikutuksii siun polkujeis varrelle asettelemaan?”
• • •
Vertauskuvallisemman varoituksen siitä, miten yesin toistaminen esihenkilöille johtaa moraaliseen rappioon ja henkiseen ahdinkoon, tarjoaa Billy Wilderin kirpeä komedia Poikamiesboksi (1960).
Elokuvassa vakuutusyhtiön rivityöntekijä C. C. Baxter päästää johtoportaan edustajia naisystävineen harrastamaan syrjähyppyjä kämppäänsä. Palkkioksi Baxter etenee urallaan. Mutta kuinka ollakaan, hän rakastuu pomonsa heilaan Fran Kubelikiin.
Tähän kohtaan lukuohje: Baxter rinnastuu VM:n johtajaan. Fran Kubelik rinnastuu Suomen kansaan. Oman kodin avaimen luovuttaminen rinnastuu omasta parhaasta näkemyksestä luopumiseen. Johtoporras rinnastuu Petteri Orpon hallitukseen.
Elokuvassa Baxter nostetaan esimiesasemaan. Silti, liian monta kertaa avaimensa luovutettuaan, hän päättää erota. Johtoporras sydämistyy. Fran Kubelik ilahtuu ikihyviksi.
THE END
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kriitikko.
