Artikkeli on alkujaan ilmestynyt Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 1/2016.
Pulputusta, narinaa, kissan kehräystä. Kolinaa ja tuulen ujellusta, mutta myös pianoa, mandoliinia, syntetisaattoreita ja puhallinsoittimia. Tältä kuulostaa turkulaisen, kokeellista musiikkia tekevän Pöllötulkki & Hilloampullin tulevan levyn anti.
TURKULAINEN AVIOPARI Marja Johansson ja Niko-Matti Ahti istuskelevat viherkasvein ja 50–60-luvun huonekaluin sisustetun olohuoneen sohvallaan. He viettivät viime vuoden lopulla pari kuukautta Koneen säätiön residenssissä, Saaren kartanossa Mynämäellä, jossa työstivät tiiviisti uutta levyään.
– Työ- ja vapaa-aikaa oli välillä vaikea erottaa toisistaan. Kävimme paljon kävelyillä ja nauhoitimme erilaisia luonnon ääniä, myös pihavajasta löytyneen mankelin ääntä. Näitä ääniraitoja löytyy tulevalta levyltämme, Johansson kertoo.
Ahdin ja Johanssonin musiikilliset taustat ovat pitkät ja kirjavat. Yhteisiä projekteja on ollut mm. Kemialliset ystävät -yhtye ja turkulaisen kokeellisen musiikin yhdistyksen Himeran perustaminen sekä yhdistyksen puitteissa konserttien ja työpajojen järjestäminen. Ahdin pitkäaikaisia yhtyeitä on Kiila, Johansson puolestaan tekee musiikkia Tsembla-nimellä. Nyt käynnissä oleva levyprojekti on kaksikon mukaan heidän kolmas yhteinen yrityksensä tehdä musiikkia.
– Aloimme aikoinaan tehdä popfolk-henkisiä lauluja yhdessä Niagra-nimellä, siihen koottiin kokonainen bändi. Räyskäpari-duo oli seuraava askel, ja sillä nimellä soitimme keikkojakin. Nyt on sitten tämä kolmas kerta, joka toden sanoo, kaksikko nauraa.
Marginaalin problematiikkaa
Pöllötulkki & Hilloampulli -nimellä kulkevan kaksikon voi turvallisesti todeta liikkuvan kokeellisen musiikin maastossa. Mutta onko se marginaalista? Marginaalin käsite herättää nopeasti ristiriitaisia ajatuksia.
– Laidalla, eli marginaalissa oleminen, on aina suhteellista. Voidaan kysyä, onko ilmiöillä ylipäätään ”keskuksia” ja onko taiteilla tai musiikilla sellaista. Oma käsitykseni on, että keskuksia on erilaisia, ne ovat keskustelevassa ja epätäsmällisessä hierarkiassa keskenään sekä suhteessa ympäröivään maailmaan, Ahti sanoo ja jatkaa:
– Aina löytyy marginaalin marginaali. Itse olen sen verran lähellä musiikkia, että minulle marginaali voi näyttäytyä usein vain muutaman tekijän tai esiintyjän pienenä ryhmänä, toisille taas genrenä tai kenttänä, johon luetaan kuuluvaksi satoja tai tuhansia tekijöitä. Marginaali on aina poliittisten olosuhteiden määrittämää: kuka on esillä missäkin, kuka saa apurahaa, kenet kutsutaan esiintymään kullekin festivaalille? Käsite on siis vähintäänkin ongelmallinen, hän päättää.
Onko ilmiöillä ylipäätään ”keskuksia”?
Problemaattista tai ei, Johanssonille ja Ahdille marginaali merkitsee tekemisen kautta lähinnä ja ennen kaikkea vapautumista, irrottautumista totutuista kaavoista tai ennalta määrätyistä tekemisen tavoista.
– Vanhan mankelin äänitys, siitä tehdyt ja yhdistetyt samplet voivat olla jo itsessään biisi. Onko se äänitaidetta, sävellys vai kiva sattuma, siitä voidaan olla montaa mieltä. Ei meilläkään ole näihin valmiita vastauksia, mutta on tärkeää etsiä ja kokeilla, toteaa Johansson.
Ahti painottaa lapsenomaista lähestymistapaa. Hän pyrkii ajattelemaan maailmaa ja musiikkia avoimena ja uutena paikkana.
– Englanniksihan soittaminen, ”to play”, tarkoittaa leikkiä. Tämä sisäisen vallattomuuden tunne on se, mitä ajan kaikessa luovassa tekemisessä takaa. Aina se ei tietenkään ole helppoa, Ahti selittää.
– Kun alan tehdä musiikkia, minulla ei ole mitään ennakko-oletusta siitä, mitä lopputulos on. Kokeilen erilaisia asioita ja niistä sitten rakentuu se, mitä on rakentuakseen. John Cage muuten viittasi tähän kokeellisuuden määritelmällään, Johansson jatkaa.
– Ja voidaan myös kysyä, onko Cage tänään marginaalia vai osa länsimaisen musiikin suurta tarinaa, kaanonia, Ahti heittää.
Musiikkia vai ääntä?
Johanssonin ja Ahdin musiikki kuulostaa kiehtovalta fantasialta, josta kuoriutuu monia eri kerroksia. Saaren kartanossa he testasivat, etsivät ja tallensivat musiikillisia ja ei-musiikillisia ääniä, joista osa on päätynyt tai päätyy levylle. Ajatuksena on, että maailma on täynnä ääniä, jotka ovat, tai voivat olla, soinniltaan musiikillisia. Aina ei tarvita perinteisiä instrumentteja, mutta niitäkin voidaan halutessa käyttää. Pariskunta haluaa tuoda kokeellisen ja populaarimman musiikin piirteitä lähemmäs toisiaan. Toiveena on, että niitä kohdeltaisiin yleisemminkin samanarvoisina.
– Tutkimme musiikillisen ja ei-musiikillisena pidetyn rajaa. Päämääränä on yhdistää abstraktia äänimaailmaa, äänitaidetta ja musiikkia. Näiden välillä vallitsee edelleen suuri kuilu: mitä pidetään musiikkina ja mitä ei, Johansson muotoilee.
– Musiikissamme on myös popin kaltaisia kompositioita ja laulua, riffejä, rytmejä ja melodioita. Liikumme eri ääripäissä ja jotkut ovat enemmän toista ääripäätä kuin toiset. Ne eivät sulje toisiaan pois. Musiikki on ensisijaisesti esteettinen elämys, tai ainakin sen pitäisi olla, täydentää Ahti.
Erilaiset äänet ja niiden sointi kiinnostavat kaksikkoa, ja sointia voi etsiä monella tapaa.
– Voiko vesi, joka valuu hanasta kahvikuppiin, soida musiikkina? Avaako se ovia johonkin maailmaan, vai sulkeeko niitä? Veden ääni voi olla meille se perinteinen rockmusiikin elementti, eli kitara, herättelee Ahti.
Onko sitten kaikilla äänillä musiikillinen sointinsa, voiko täysin musiikitonta ääntä olla olemassakaan?
– Kyse on ehkä enemmän siitä, mikä on itseäni miellyttävä sointi. Ne ovat makuasioita, Johansson hymyilee.
Onko sitten kaikilla äänillä musiikillinen sointinsa, voiko täysin musiikitonta ääntä olla olemassakaan?
Outouden kokemus on tutustumista maailmaan
Pariskunta kokee musiikillisen tekijyytensä mitä enimmissä määrin poliittiseksi, kuten kaiken taiteen sekä keskustelun taiteesta. Johanssonin mielestä maailma ja inhimillinen kokemus ylipäätään ovat monimuotoisempia kuin kaikki se, mitä asetetaan kulttuuriseen keskiöön. Vieraan tuntuisia ilmiöitä, kokemuksia ja aistimuksia pitäisi sisällyttää yhteiseen kulttuuriin.
– Se on tutustumista maailmaan, ja toivon sitä kaikille, en vain harvoille erikoistuneille.
Marginaaliin sijoittuminen tai siellä toimiminen ei ole kuitenkaan ollut tavoitteena.
– Oman musiikin tekeminen voisi olla ammatti, jolla elättää itsensä, mutta tekeminen ei ole lähtenyt siitä ajatuksesta, kiteyttää Johansson.
Ahti puolestaan vierastaa ammattimaisuuden ajatusta, koska kokee sen viittaavan yksialaisuuteen ja ennalta määriteltyyn osaamiseen sekä nykyään myös kaupalliseen tuottavuuteen. Hän löytää itsensä mieluummin esimerkiksi diletantin määritelmästä.
– Diletantti kerää tietoa tai kehittää taitojaan omista syistään. Se merkitsee minulle – positiivisessa mielessä – amatöörimaisuutta, monialaisuutta, epämuodollista, keskustelevaa ja kriittistä lähestymistapaa.
Kapitalistinen järjestelmä ei saa Ahdilta kiitosta. Hänen mukaansa kapitalismi määrittää pitkälti mainstream-musiikin suuntaa toistaen samaa, jäykkää kaanonia uudelleen ja uudelleen.
– Tässä mielessä musiikki irtautuu usein yhteisöllisyydestä ja suuntautuu kohti rahaa ja tähteyttä, nykyindividualismin merkkipaaluja. Toki kokeellisen musiikin kentässä on myös omat perinteensä ja lainalaisuutensa, ei sekään ole niistä vapaa. Tämä on hyvä muistaa, Ahti sanoo.
Koneiston osana?
Apurahojen hakeminen ja saaminen sekä henkilökohtaiseen työskentelyyn että Himeran projekteihin ovat Johanssonille ja Ahdille tuttua puuhaa. Eivätkö koko apuraharumba ja niissä esitetyt tavoitteet ja tulokset sodi juuri kaksikon ideologiaa vastaan musiikin näkemisestä jonain muuna kuin tuottavana välineenä?
– Olemme toki tässä mielessä osa taiteen toimintakoneistoa, mutta esimerkiksi Saaren kartanossa pystyimme työskentelemään juuri meille sopivalla tavalla, ja veimme omaa prosessiamme eteenpäin, määrittelee Johansson.
Taloudelliset realiteetit myös rajoittavat tekemästä musiikkia kokopäiväisesti mielin määrin, siksi on käytävä päivätöissä ja haettava apurahoja.
– Tämä asettelu on toki ristiriitainen ja paradoksaalinen suhteessa siihen kuinka ymmärrän taiteen tekemisen. Saaren residenssiaika oli kuitenkin mieletön mahdollisuus ja koimme sen hyvin hedelmälliseksi, sanoo Ahti.
Musiikin penkominen vapauttaa
Ahti ja Johansson ovat kumpikin opiskelleet kirjallisuustiedettä ja työskentelevät Turun kaupungin kirjaston palveluksessa, tosin eri yksiköissä. Heidän puheessaan pulpahtelevat filosofien, kirjailijoiden ja muusikoiden lainaukset, he puhuvat paljon ja jatkavat toistensa ajatuksia, vaikka eivät suinkaan ole asioista aina samaa mieltä. Olohuoneen hyllystä löytyy rivikaupalla vinyylilevyjä, musiikkityylit rivien uumenissa kulkevat laidasta laitaan.
Musiikin tekeminen kytkeytyy pariskunnalla koko ympärillä olevaan maailmaan. Himera-yhdistyksen puitteissa pidetyt työpajat ovat oivallinen tilaisuus esitellä erilaisia tapoja mieltää ja käsittää musiikkia ja äänten maailmaa.
– Olemme huomanneet, että kun ihmiset itse pääsevät tekemään ja tutkimaan, niin sanotusti penkomaan ääntä, antaa se vapaamielisemmän lähestymistavan aiheeseen. Äänen voi ideaalitilanteessa ikään kuin vapauttaa musiikin kontekstista. Siinä on suurta voimaa, Ahti pohtii.
– Kuka tahansahan voi tuottaa, kuunnella ja tulkita ääntä. Juuri siinä piilee soittamisen poliittisuus, Johansson jatkaa.
Perinteisempi musikaalisuuden käsitys siitä, että joku osaa tai ymmärtää musiikkia ja joku toinen ei, tai ajatus musiikin arvosta pelkkänä tuottavana tai tavoitteellisena objektina on kaksikon mielestä vahingollinen.
– Työpajoissamme haluamme purkaa näitä stereotypioita sekä antaa vaihtoehtoja musiikin ja äänten tarkasteluun, Johansson toteaa.
Väljyyttä taidejournalismiin
Kokeellisen tai marginaalisen musiikin käsittely taidejournalismissa saa kaksikon mietteliääksi. Esimerkiksi Himeran jokakeväinen festivaali on saanut palstatilaa Turun Sanomissa, mutta muuten kokeellinen musiikki ei kaksikon mielestä juuri näy valtakunnallisessa kritiikissä. Tämä hämmästyttää.
– Jos katsotaan Helsingin Sanomien musiikkikirjoittamista, näkyy lehden linjassa jaottelu edelleen ns. korkean ja matalan kulttuurin välillä. Populaarin musiikin kohdalla jutut ovat usein keveitä ennakkojuttuja ja musiikkikritiikit esittelynomaisia tekstejä. Klassinen taidemusiikki saa runsaasti tilaa, samoin kuin päivän pop-tähdet, mutta moni marginaalisempi musiikki loistaa poissaolollaan. Esimerkiksi lehden kuvataidekritiikki on kauttaaltaan paljon syväluotaavampaa, lataa Johansson.
Pariskunta haluaa tuoda kokeellisen ja populaarimman musiikin piirteitä lähemmäs toisiaan.
Valtavirrasta poikkeavien genrejen toimintakulttuuriin on liittynyt vahvasti itse tehdyt zine-julkaisut. Nykyään kirjoittaminen on siirtynyt pitkälti verkkoon. Johansson ja Ahti seuraavat joitain kokeellisen musiikin blogeja ja julkaisuja, kuten tinymixtapes.com- ja fusetronsound.com-sivustoja sekä levykatalogeja. Perinteisistä paperilehdistä tulee luettua The Wirea.
– Nykyään näkee, että kokeellisen musiikin kritiikeissä viitataan levyjen oheismateriaaleihin, joissa tekijä itse kertoo huomioita ja näkemyksiään musiikistaan. Tämä voi tukea kriitikon näkemystä tai ymmärrystä aiheesta, mutta onko se tarpeellista? Eikö taide puhu itse itsensä puolesta, Ahti miettii.
Kotimaisessa musiikkijournalismissa korostetaan kaksikon mukaan valtavirta-artistien narratiivin luomisessa usein heidän lähtökohtiaan vaihtoehtoisista alakulttuureista. Näin on esimerkiksi ollut Elastisen ja Jukka Pojan kohdalla.
– He ovat sanotusti tulleet alun perin hiphopin ja reggaen lokeroista ja nousseet koko kansan suosikeiksi, ikään kuin kypsyneet ja saavuttaneet nykyisen asemansa ja positionsa. Vaikka heidän toimintansa musiikin kentällä viittaakin johonkin muuhun kuin marginaalisuuteen, tämä narratiivi vahvistaa entisestään olemassa olevia normeja siitä, että alakulttuurit eivät ole itsessään riittävän arvokkaita, vaan niistä pitää ponnistaa eteenpäin, suomii Ahti.
Ylipäätään Ahdin ja Johanssonin mielestä valtamedioiden tulisi noteerata laajemmin monenlaisista lähtökohdista tuleva musiikki ja antaa vähemmän painoarvoa instituutioille, kaanoneille sekä akateemisuus vs. itseoppineisuus -vastakkainasettelulle.
– Yleisöille tulisi kertoa mitä kaikkea musiikin kentällä tehdään. Pitää tarjota vaihtoehtoja, summaa Johansson.
Lisätietoja:
https://www.facebook.com/kiilamusic/
Kirjoittaja on turkulainen vapaa toimittaja ja kriitikko.
